tuulista

Juuri kun kirjoitin, etten halua osallistua mihinkään kiistelyyn, minut nykäistiin mukaan kahteenkin kiistaan. Vaikka miten pyristelisin, joudun ottamaan kantaa kumpaankin.

Kauhea myrsky pienellä paikkakunnalla on noussut asuntolan purkamisesta, ja puolin ja toisin lyödään kaikella mikä käteen sattuu, noin kuvaannollisesti. Siinä huidotaan lasten terveydellä ja maiseman pilaamisella, ja kumpikin puoli on oikeassa eikä anna periksi piirun vertaa. Käyttöön on otettu myös vähemmän mukavia aseita, painostusta ja mustamaalaamista.

Nyt vielä toinen asia, joka on hiertänyt kuin kivi kengässä monta vuotta, repesi konfliktiksi tänä aamuna. Ei kun riennä erotuomariksi ja irroita osapuolet toistensa tukasta.

Onko nyt menossa jokin erityinen irtiottojen kausi? Kun tuntuu että asiat käsitellään pauhulla ja räiskeellä ajattelematta, että pitäisi elellä yhdessä vielä vuosia. Huoh. Joku astrologi osaisi varmaan sanoa, mikä taivaankappale on nyrjähtänyt sijoiltaan ja aiheuttaa kosmista kiivastumista maan matosissa.

Onneksi olen sentään saanut positiivisiakin kokemuksia. Olin sunnuntaina pääkaupungissa ihastelemassa Picasson näyttelyä. Huonojalkaisena kulutin Ateneumissa yli neljä tuntia, mutta se oli joka minuutin arvoista. Matkaseurani aloittivat julkkisbongauskisan aitoon maalaistyyliin heti kadulla, mutta vein lopulta voiton koko sakista: presidentti puolisoineen käveli vastaani kolmannessa kerroksessa. Muut kisaajat vaikuttivat vihertäviltä...

Päiväni Helsingissä olisi kruunannut, jos keskimmäiseni olisi syönyt lounasta kanssani. Hän oli kuitenkin joutunut flunssan kouriin, eikä kyennyt seurustelemaan. Vähän olin huolissani, vaikka hän ei juuri riskiryhmään kuulukaan, iso ja voimakas mies. Mutta äidit nyt huolestuvat kuitenkin.

Kunhan nyt saan nämä päivän taistelut laantumaan, pääsen nauttimaan oikeasta marraskuun päivästä. Ulkona on kosteaa ja hämärää, sisällä lämmintä ja pöydällä palaa kynttilä. Posti voi tuoda jotain mukavaa ja äänikirjasta on vielä muutama levy kuuntelematta. Parempaan suuntaan mennään.