Alan hiljalleen sopeutua siihen, että istuksin päivästä toiseen. Vaikka joinakin päivinä istumiset jää vähiin, kun on jos jonkinlaista kokousta. Tai silloinkin istun, mutta eri paikoissa ja paikan vaihtaminen on välillä tuskallista ja aikaa vievää.
Taavin töppöset tulivat siis valmiiksi ja toimitetuksi herralle itselleen. Pikkumies oli sievä (nyt vielä voi niin sanoa) ja seurustelimme pitkän tovin.
Pienoismalliprojekti on liikahtanut taas mukavasti eteenpäin, viimeksi tänään mittailimme ja piirtelimme pohjalle tarvittavia paikkoja jo käyriä. Keskittymiskyky on kovilla, ja heti kun verensokeri laskee, ei koko hommasta tule mitään. Mutta kun rutiinia alkaa tulla, homma varmasti helpottuu.
Takkupää kävi ilahduttamassa illalla. Oli kiva tulla kotiin kokouksesta, kun sauna oli lämmin ja sen jälkeen sai lämmintä ruokaa suoraan uunista.
Tänään on liikkumisen kannalta huonoin päivä aikoihin. Taidan lopun päivää istua kutimen tai nukenteon kanssa. Mulla on tuossa kolmen nuken jäsenet valmiina, ja niitä voisi tehdä vielä muutamat lisää. Kyllä ne ajan kanssa hakevat paikkansa, vaikkei juuri nyt ole tarvetta yhdellekään nukelle. Paitsi Takkupään mielestä vissiin yksi mies tarvitaan neitien taloon...
Olen tässä kotona ollessani ruvennut ruokailemaan kunnolla. Tai siis säännöllisesti joka päivä. Siinä on vähän ajankulua, kun laittaa itselleen ruokaa ja sitten tiskaa. Ruokakaupassa on pakko käydä, mutta onneksi riittää pari kertaa viikossa.
Ruokakauppojen hyllyissä on ihmettelemistä. Huomasin esimerkiksi, että pakastealtaassa oli ranskalaisia perunoita seitsemää eri sorttia, saman verran tikkuperunoita, lohkoperunoita ja lisäksi useampaa eri sorttia perunasosetta. Siis pussien sisältö ei juuri poikennut toisistaan, vain pakkauskoko vaihteli ja valmistaja tietty. Kun osa asiakkaista käyttää multaperunoita, täytyy jonkun syödä todella runsaasti ranskalaisia. Älytöntä.
Metritolkulla pakastettua perunaa. Ihan jalat väsyy kun yrittää päästä niiden ohi sille puolentoista metrin pätkälle vihanneksia.
Monessa muussa tuotteessa on sama juttu. Limppua viidestä leipomosta, vattuhilloa neljältä eri tehtaalta. Nämä on jotenkin ymmärrettävissä, kun limpputaikinan voi tehdä useammallakin tavalla ja hillonkin maku voi vaihdella sokerin ja vadelmien määristä riippuen. Mutta perunaa. Huoh.
Mikä vika meihin on tullut? Vaikutammeko hienommilta tai tärkeämmiltä, kun emme millään voi syödä muuta kuin juuri sen yhden ainoan valmistajan pilkkomaa ja pussittamaa perunansuikaletta? Onko meillä pätemisen paikat hukassa, kun korvikkeeksi käy pakastettu juurimukula?
Muinainen vanhaemäntä oli ronkeli perunoistaan, ei syönyt kuin siinä tietyssä pellossa kasvanutta Tammiston aikaista, mutta hän olikin asiantuntija: oli vuosikymmeniä itse kasvattanut perunoitaan. Ei olisi syönyt pakastettuja, jos kukaan olisi kehdannut tarjotakaan.
Tämä tuli mieleeni kun näin, että kirkonkylän toinen ruokamarketti aikoo laajentua lähes kaksinkertaiseksi. Tuleeko sinne kenties laajempi valikoima elintarvikkeita, kengurunlihaa ja viiriäisiä ym. tarpeellista? Ehei, pelkäänpä että sinne raahataan lisää pakastealtaita ja -kaappeja uusille pakasteperunavariaatioille.
Kun se olisikin niin, että hyllymetrien lisääntyminen toisi pienten lähituottajien valmisteita myyntiin, eivät hehtaarimyymälät olisi niin vastenmielisiä. Mutta kun tietää jo etukäteen, että siellä on kuusi metriä juustoja, kahdeksan metriä leikkeleitä, kaksitoista metriä maitotuotteita ja parikymmentä metriä olutta ja muita juomia, niin on väsynyt jo ennen kuin pääsee ovesta sisään.
Tänään oli taas se aamu, jolloin tuli kaksi lehteä. Mikä määrä mainoksia niissä oli! Kokonaisia monen sivun mainoslehtiä lehden välissä. Huonekaluja, elektroniikkaa, päivittäistavaroita. Emme vissiin osaa enää ostaa banaaneja tai eteisen mattoa, ellei sitä mainosteta koko sivun ilmoituksella lehdessä. Lisäksi kahdenkymmenenkolmen sentin halvennus kilohinnassa saa banaaninhimomme yltymään siihen pisteeseen, että ryntäämme hamstraamaan tätä välttämättömyystarviketta pitkienkin matkojen takaa. Vai?
Mulla olisi vähän roinaa, joka pitäisi toimittaa kaatikselle. En uskalla lähteä itse viemään, pitää hankkia joku turtahermoinen kuljettaja. Pelkään nimittäin, etten ikinä enää voi nukkua, jos näen ne tavaramäärät, joita siellä on pakko olla, päätellen siitä krääsämäärästä, mikä joka vuosi kannetaan ulos tehtaista ja liikkeistä. Menkää askarteluliikeketjun paikallispuotiin, ellette usko. Kaikki se turha roina kannetaan koteihin pyörimään nurkissa kunnes kerätään muovikassiin ja lykätään roskikseen, pois silmistä ja mielestä. Pelkät markettien joulukoristekuutiot saavat hermoni järkkymään. Mulla on käytössä joulukoristeita vuodelta 1967. Ja pari vanhempaakin.
Odotan vain, koska huonekaluliikkeet lähtevät mukaan tähän "ota 3, maksa 2"-idiotismiin. Tai en juuri odota, vaan paremminkin näen painajaisia siitä.
No niin, riehaannuin taas. Tämänviikkoinen saarna lienee pidetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti