pikatauti

Sairastinkohan eilen flunssan? Ainakin olin viluinen, huonovointinen ja väsynyt. Jäseniä särki muualtakin kuin parista nivelestä enkä olisi jaksanut muuta kuin nukkua. Päätä särki iltaan asti, ei se lakannut kirkonkylällä kuten toivoin.

Toimittelin asioita ja eksyin vauvanvaatekauppaan ostoksille. Tai oikeastaan olisin ostanut itselleni säädyllisemmän takin, mutta kun en löytänyt, tulin ostaneeksi Taaville vähän kampetta. Nyt pitää toimittaa ne nopeasti herralle itselleen, ennenkuin käyvät pieniksi.

Kirjakaupassa oli väkeä allekirjoittamassa kuntalaisaloitetta asuntolan puolesta. Eli siinä asiassa ei ole vielä viimeistä sanaa sanottu.

Kotiin tultua alkoi sitten sairastus. Erinomaisen ikävä "kohta iskee täysillä" -olo kesti ihan iltamyöhäiseen asti. Join kannullisen teetä ja haudoin hartioitani lämmitetyllä kaurapussilla. Lämmitin sen vielä uudestaan nukkumaan mennessä, ja pyörittelin sitä peiton alla kunnes jätin jalkopäähän jääkylmien varpaideni lohduksi.

Onneksi voin lämmittää kaurapussin mikrossa, ettei tarvitse puuhata hiilipannujen tai kuumien kivien kanssa. Flunssaoireet tuskin helpottuisivat varpeiden palamisesta, puhumattakaan jos sänkyvaatteet alkaisivat kyteä.

Aamulla oli olo ihan hyvä. Täytin aamukahvia juodessani Treffi-liitteen ristikon ja sen jälkeen seurustelin jonkin aikaa siskon kanssa. Nyt olen kahden vaiheilla, mennäkö hetkeksi lorvikamariin nukkistelemaan vai istuksiako tuvassa kutomassa. Vai olisinko yltiöpäinen ja yrittäisin vähän siivoilla?

Illalla on kaupungintalolla paikallishistoriaan liittyvä luento, jota aion mennä kuuntelemaan. Ja saunapäivä... elämässä on mukaviakin hetkiä.

Ulkona sataa melko reippaasti, ja minun on pakko tyhjentää huussi. Voin odottaa sateen taukoamista, mutta lykkääminen pidemmälle ei ole hyvä ajatus.

Tavarasta luopuminen viipyilee ajatuksissa jatkuvasti. Se on aina mielen taustalla, tulee esiin monessa yhteydessä ja aiheuttaa epämukava oloa. Voisi ajatella, että siististi paikoillaan olevat esineet eivät voi vaivata, mutta kysymys ei tunnu olevankaan juuri yksittäisistä esineistä, vaan siitä energiasta, jonka ne sitovat.
Tuntuu että jo tietoisuus siitä, että ruokalautasia on kaapeissa kolme tusinaa aiheuttaa jonkinlaista ahdistusta. Ja tämä on vain yksi esimerkki, lisää voisi luetella vaikka kuinka: lakanoita, pyyhkeitä, vanhoja kirjoja ja lehtiä, valokuvia, lisänä kaikenlaista krääsää.

On kaksi vaihtoehtoa ellei halua jatkaa ahdistuneena: hankkiutua eroon ylimääräisestä tai ottaa käyttöön kaikki. Kutsua niin paljon vieraita syömään, että kaikki lautaset tarvitaan, niin paljon saunojia että kaikille pyyhkeille on käyttöä.

Kumpi on helpommin toteutettavissa? Kumpi on minulle luontaisempaa?

Kun mietin taaksepäin, minun oli helppo luopua puutarhalehden vuosikerroista, joita säilytin kauan. En ole kertaakaan kaivannut niitä. Oikeastaan koskaan en kaipaa asioita joista olen luopunut, ei ainakaan tule mieleen. Ehkä kaipaan joskus sitä aikaa, jonka jonkin esineen näkeminen tuo mieleen, ja siitä syystä säilytän sitä. Mutta jos nakkaan kapineen menemään, en haikaile sen perään.

Minusta on kyllä hauskaa, kun käy vieraita. Talossa on erilainen tunnelma vielä kauan iloisen illan jälkeenkin, aivan kuin se imisi itseensä viihtyisyyttä.
En vain osaa luoda sellaista tunnelmaa, johon ihmiset tuntisivat vetoa. Olen liian laiska näkemään kovasti vaivaa ja se ehkä välittyy kävijöillekin.

Parhaaseen siivousvireeseen pääsee kyllä silloin, kun on odotettavissa vieraita. Oikeastaan pitäisi pitää kutsut aina pahimman sekasorron vallitessa, silloin raivaus käy kuin tanssi. Mutta olen huomannut, että nyt kun joudun sopeutumaan omaan rajallisuuteeni, olen antanut periksi enkä yritä edes puolustella sotkuista huusholliani.

Eli tavarasta luopuminen on minulle sopivampi ratkaisu. Se ei estä minua kutsumasta vieraita, kunhan en hävitä aivan kaikkia kahvikuppeja.

Suurin syy tähän jatkuvaan ahdistukseen on tietysti se, ettei talossani ole kunnollisia säilytystiloja. Esivanhemmillani ei ollut kovin paljon irtainta omaisuutta, eikä kerrassaan mitään turhaa. Perunkirjoitusten perusteella heiltä jäi välttämättömimmät työ- ja tarvekalut, vähän vaatteita ja jokunen "gaffeli ja talrikki", viimemainitut puisia. Koska säilytyskalusteita ei ole tullut lisää kirjakaappeja ja yhtä vaatekaappia enempää, on selvää miksi järjestystä on vaikea pitää.

Palaan tähän huoleen varmasti vielä monta kertaa. Nyt kuitenkin on sade lakannut ja tehtävät kutsuvat.