Aamulla satoi reippaasti. Jalkinekato aiheuttaa lieviä hankaluuksia: on uskomattoman vaivalloista nostaa jalkaansa niin paljon että saa sen tungettua saappaanvarteen. Lisäksi saappaat painavat niin paljon, että kipeytyneen nivelen toipuminen on tyyten lakannut. Huussin tyhjennys ei ole nivelrikkoisen voimailulaji.
Joo, siis nukkiskurssille lähteissä satoi, mutta parituntisen kurssin aikana kirkastui, ja kotia tullessa paistoi jo aurinko.
Sen sijaan, että olisin nauttinut kirkkaasta päivästä ja tehnyt jotain näkyvää jälkeä, keitin kahvit ja avasin nettikaupan. Tilasin kurssilaisille nauhoja ja muita tarvikkeita, ja siinä meni sekä aikaa että rahaa. Kun omatkin varastot tarvitsivat täytettä. Muka.
Kylläpäs näinkin ihan lööppiunen aamulla. Unessani ajelin autollani sinne tänne, ja yhtäkkiä edelläni ajoi iso rekka ja tien reunassa pyöräili pieni poika. Rekka kääntyi oikealle, teki tiukan käännöksen pojan eteen ja vaikka tämä yritti väistää, hän jäi rekan alle. Pysäytin tien toiseen reunaan ja ryntäsin katsomaan voihkien itsekseni Voi ei voi ei voi ei. Poika pyörineen oli rutussa rekan alla, verivana juoksi tiellä eikä kellään ollut aikomusta kaivaa häntä sieltä pois. Yritin soittaa ambulanssin mutta puhelut menivät omituisiin paikkoihin, jonkun kanslerin sihteerille mm. Sillä aikaa kuljettaja oli tehnyt pojalle pahvista kauniin jättikortin, jolla hän yritti peittää ruumiin, joka siinä vaiheessa oli auton vieressä. Minusta näytti että poika oli melkein kunnossa, mutta kuitenkin vähän kuollut. Kortissa oli pojan kuva kultapaperista leikattuna.
Eipähän tarvitse tänään katsoa elokuvia. Enkä aio mennä saunaankaan, lämmitän sen vasta huomenna. Mieli tekisi mennä tänään, muttei kaikkia mielitekoja tarvitse noudattaa.
Lähes kaikkia mielitekoja olen noudattanut tänä syksynä. Sellaisia, jotka ovat mahdollisuuksieni rajoissa. Olen hyödyntänyt pakollista paikallaanoloa ja yrittänyt kääntää sen edukseni. Vaikka valittelen täällä vähän väliä, totuus on myös se, että osaan kyllä nauttia pelkästä istumisestakin. Omalla tavallaan on hyvinkin vapauttavaa vain olla ihan luvan kanssa. Syyllisyyskin hellittää, kun muistuttaa itselleen, ettei tässä nyt ole lupa häärätä ympäriinsä.
Koiraeläimet saivat luita kaluttavakseen ja siitähän oli tulla ilmiriita. Vanha rouva tehopureskelijana silppusi oman poronkylkirivinsä salamana ja kävi sitten vähäkoiran kimpuun ottaakseen siltä herkut pois. Piti oikein isommilla äänenpainoilla mennä väliin, kun neitikoira oli menettää koko saaliinsa. Todennäköisesti näin kävikin sillä aikaa kun olin kirkolla. Nyt on lattialla ikäviä luunsiruja joiden päälle ei ole hyvä astua.
Oli muuten tyhmää laittaa mattoja lattialle. Nyt ne pitäisi ravistella enkä pahus vie oikein kykenisi siihen. Ne keräävät tehokkaasti koirankarvat ja luunsirut, mutta painavat mokomat sen verran, etten saa niitä kurmotettua. Kohta olen pakotettu tilaamaan siivoojan.
Paitsi että vähäkoira on jyrsinyt tuvan maton niin reikäiseksi, ettei sitä auta ruveta puistelemaan, se hajoaa ihan hapsuiksi siinä hommassa. Onneksi multa ei matot lopu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti