Eilinen ilta kartanossa oli onnistunut. Tunnelma oli juuri niin kodikas kuin olin toivonut. Ruokalista oli jotenkin kummallisesti muuttunut aivan toiseksi kuin olin tilannut, mutta ruoka oli tietysti hyvää. Keskustelu oli vilkasta ja vaikka jouduimme jakautumaan kolmeen pöytään, olivat kaikki toivottavasti tyytyväisiä.
Pakko sanoa toivottavasti, sillä en käynyt asiaa kyselemässä, kuten ehkä olisi pitänyt. Ruokailun jälkeen hajaannuimme ympäriinsä, ja kuinka ollakaan, kulttuuriseura päätyi kulmahuoneeseen, vahvistettuna muutamalla ystävällä. Juutuin sohvaan nauttimaan seurustelusta, enkä enää hetken päästä uskaltanut yrittääkään liikkua. Olin melko kivuttomassa tilassa istuessani paikallani, mutta pelkäsin, enkä aivan turhaan, että liikkeellelähtöni olisi aika kankeaa. En halunnut selitellä vieraille ihmisille klenkkaamiseni syitä, joten istuin kuin tatti koko illan.
Sohvi oli kotona yksin. Lilli lähti jo iltapäivällä näyttelyreissuun, ja tulee tänään kotiin, toivottavasti suurten pokaalien kera. Emme me Lillin kanssa niistä voitoista niin välitä, mutta kasvattajan kannalta on mukavaa jos Lilli menestyy. Minusta se tietysti on kerrassaan kaunis ja kultainen otus, muut olkoot mitä mieltä haluavat.
Sohvi on vähän hiljainen nyt kun emo on poissa. Annoin sille kirkolle lähtiessäni suuren luun, jota se nyt nakertelee tuvassa. Se käy säännöllisesti tarkistamassa, että istun edelleen täällä pöytäni vieressä, enkä ole haihtunut.
Pieni urhea autoni sai jonkun kohtauksen kirkonkylässä, eikä suostunut käynnistymään. Jouduin soittamaan Sankarilleni, joka kääntyi takaisin ja pyyhälsi apuun. Hän oli nimittäin jo matkalla Toiseen Elämään, josta oli tullut pikkujouluilemaan kanssani. Hän sai kuin saikin narrattuani autoni käyntiin, ja jäi vielä pitämään sille seuraa siksi aikaa, kun kävin kaupassa.
Nyt sitten jännitän, suostuuko auto illalla lähtemään, kun Lilli tulee ja pitää hakea kirkonkylältä. Ja huominen myyjäisreissu huolettaa myös, ei niinkään se, käynnistyykö se kotona, vaan se, lähteekö se kylällä käyntiin.
Loppujen lopuksi olen melko avuton ilman autoa. Siksi varmaan tunnen itseni epämääräisen uhatuksi, vaikka olen aina luottanut siihen kapistukseen kuin itseeni. Nyt pohdin, onko se jo tullut romuttamon portille, ja mistä saan tilalle yhtä sympaattisen ja kuuliaisen kuljettimen? Ihkauusi joskus houkuttelee, muttei siitäkään ole takeita, että se palvelee ongelmitta. Hyväkäytöksinen ja luonnikas vanhempi kulkuneuvo on enemmän imagooni sopiva. Hehhee. Pieni osa näytelmässä on varattu myös varallisuudelle, tai ehkä sen puutteelle.
Huomisiin myyjäisiin ollaan valmiina. Kannatustuotteet on tehty ja arpajaisvoitot koottu. En niinkään odota suurta myyntimenestystä kuin sitä, että olemme esillä ja ihmisten mielissä. Helpottaa toiminnan käynnistämistä vuodenvaihteen jälkeen, kun ihmiset tietävät odottaa ja muistavat, mikä on seuran tarkoitus. Samaan tähtää osallistuminen uudenvuodenyönä kaupungintalon tapahtumaan, jossa seura tarjoilee juhlijoille glögiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti