Sitä sopii ihmetellä. Tänä vuonna nimittäin se on ja jatkuu aina vaan, eikä lopu ollenkaan.
Se alkoi jo viikko sitten, kun siivoilin ja järjestelin hiljalleen kotia. Jouluahdistusta ei ilmaantunut ollenkaan. Juhla ikäänkuin asettui huomaamatta sijoilleen ja on viipynyt ilman merkkiäkään muutosta.
Olen istunut kynttilöiden valossa, kuunnellut radiota ja Lillin kuorsausta, syönyt kaikenlaisia pikkuherkkuja ja nauttinut. Levännyt. Virkistynyt.
Ainoa, joka kaihertaa mieltä, on autoparkani onneton tila. Se oli korjaamolla viikko sitten, sai uuden starttimoottorin ja tuli kotiin aivan kiltisti. Eikä ole sittemmin suostunut käynnistymään. Starttaa kyllä, muttei käynnisty. Huoh.
Kamerani sen sijaan koki ihmeparantumisen. Heitettyäni sen romunkeräykseen työkaveri oli pelastanut sen, kopistellut vähän pöydänkulmaan ja kas, kapine tuli tolkkuihinsa. Näyttö on vähän hämärä, eikä kaikki tarkennukset toimi aivan silläkään tasolla kuin ennen kylpyä, mutta kohtuullisia otoksia se toimittaa pyydettäessä nähtäväksi. Olen luopunut uuden hankkimisesta ja solminut yhteistyösopimuksen toistaiseksi, mielestäni tämä joulun ihme ansaitsee sen.
Lilli ja Sohvi ovat olleet myös tyytyväisiä. Ovat päässeet ulos aina halutessaan, syliin myös, ja Tapaninpäivänä, kun perikunta oli syömässä, koiruuksia rapsutteli useampi ihminen ihan väsymättä. Oi onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti