Edellisessä postauksessa kuvaamani öiset ilmiöt osoittautuivat enteiksi: en todellakaan tehnyt sitten sunnuntaina mitään. En vaikka vielä aamulla olin siinä uskossa.
Syyllinen löytyy koneeltani. Jälkikasvu on sinne tuupannut iltojeni iloksi suuren osan Agatha-tädin tuotannosta, ihan piruuttaan. Ei, kun sittenkin ihan vilpittömästi ilahduttaakseen.
No, oma on tietysti vikani, kun juutuin koko pyhäpäiväksi murhajutun lumoihin ja kärsin kaiken kukkuraksi aivan suhteettoman huonoa omaatuntoa. Tämä viimeinen olisi saanut jäädä.
Hämmästyttävä lukukokemus, jonka vuoksi joudun perumaan puheitani. Olen ollut siinä lujassa uskossa, että kirja pitää lukea paperisena pinkkana, ennenkuin lukukokemus on edes siedettävä. Että kaikenlaiset netti- ja muut sähköiset versiot ovat lähinnä työnteolta tuntuvaa pakkopullaa.
Vaan ei, pikkuläppärin kanssa voi makoilla ja istuskella missä vaan, se on kevyt pideltävä eikä näytöltä lukeminen ollut lainkaan työlästä. Valaistus oli kohdallaan, mikä ei perinteisen romskun kanssa aina onnistu.
En silti ole valmis luopumaan kirjahyllyistäni, vaan aion jopa hakea entiseen elämääni jääneitä kirjoja kotiin, vaikkei mihinkään kyllä mahdu. Joitakin olen kaipaillut kovastikin, ja ainakin ne kaikkein rakkaimmat haluan takaisin. Pitääkö sittenkin ruveta suunnittelemaan kirjastosiipeä tai kaupunkiasunnon hankintaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti