Mulle selvisi yhtäkkiä, mikä mua vaivaa. Mulla on kuulkaa kevätärtymys. Sepä tietty.
Se sai aivan suhteettomat mitat eilen kotiin mennessä. Koiranperkuleet olivat TAAS ja jälleen rutanneet matot sen tuhannen kurttuun ettei ole tosikaan. Otan joskus kuvan, että uskotte. Toisesta kasasta löytyi keinutuoli, ja toiseen ruttuun oli jemmattu kaikki purulelut.
Tästä voi päätellä, ettei koirilla ainakaan kevätärtymystä ole. Pikemminkin jonkunmoinen hepuli.
Suorittuani lattiarievut tein ruokaa ja asetuin syömään. Vaikkei mulle juur kukaan koskaan soittele, niin takuuvarmasti justiinsa silloin kun olen syömässä. Itselleni uskollisena epäsosiaalina jatkoin syömistä puhelun aikana, muutoin olisi hyvä ruokani jäähtynyt.
Kesken kaiken koirat saavat uuden hepulin. Ja minä kans, jonka seurauksena karjaisin soittajalta vissiin tärykalvon halki. Pahoillani tästä. Ajoin ulos mokomat riekkujat, lopetin puhelun kuuroutuneen henkilön kanssa ja suoristin taas ne kerpuleen rievut.
Vähäkoira intaantui ulkona hyppäämään aidan yli. Se käy helposti nyt, kun on tarpeeksi lunta. Eli komensin ne takaisin sisälle ja ruokakupille.
Syötyään ne makoilivat oikosenaan pitkin poikin lattiaa ja kuorsasivat. Itsekin rauhoituin kiikkutuoliin kutomaan. Vaan annas olla. Sohvi heräsi, kuljeskeli hetken nuuskuttaen nurkkia ja löysi tennispallon. Ja taas mentiin. Molemmille tuli aivan tavaton tarve purra just sitä palloa, ja töniä toista kauemmaksi. Pallo teki parhaansa ja poukkoili pitkin tupaa kuin henkensä hädässä. Kaikki tämä n. kymmenessä sekunnissa. Samassa ajassa muuttuivat matot uudelleen eläviksi, kiertyivät köysiksi ja ruttaantuivat keoiksi tuolinjalkojen ympärille. Ulkoistin elukat rivakasti.
Paimentaessani mattoja sijoillensa mietin koko mattopolitiikkaa: onko järkevää pitää mattoja huushollissa, jossa on kaksi persjalkaista kuonolaista? Naulaanko rievut lattialankkuihin? Poistanko kokonaan?
Ehkä sentään annan olla. Edes joku talossa on iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti