Tintin kuvia

Otin eilen urakalla kuvia töyhtötiaisesta. Tuo otus keskellä kuvaa ei kuitenkaan ole töyhtis, vaan sinitintti, joka jahtasi kohteeni tiehensä. Kuten huomaatte, meillä on vielä omenoita puussa.

Tässä oli myös ihan varmasti töyhtötiainen, kun otin kuvan. Enhän muuten olisi kuvannutkaan sireenipuskia salin ikkunan takana? Kymmenen pistettä ja tiaismerkki sille, joka kuvasta tiaisen löytää. Minä en löydä. Vielä minä onnistun....

Ja kuulkaa, niistä yökkäreistä tuli justiinsa semmoiset kuin piti. Ne ovat ihan kamalan rumat, mutta ah, niin pehmoiset ja hyvän malliset. Kun nykäisen ne jalkaani, mieleen tulee lähinnä Obelix :) Tuli siis asiaa kangaskauppaan.

Odottelen tässä Varmaa, että saadaan paketti auki. Luvassa on siis paljastuksia ehtoopäivällä.

maanantaimietteitä

Jotkut päivät ovat hauskempia kuin toiset. Tänään on hauskempi, kuten kuvasta näkyy. Kortti jälkikasvulta Jaappanista ja pakettikortilla saa viime tiistaina tehdyn tilauksen saarivaltiosta. Lupasin olla avaamatta pakettia ennenkuin Varma on paikalla, mutta kyllä tulee olemaan vaikeaa.

Tupaan on perustettu ompelimo. Löysin kätköistäni flanellinpalan ja päätin tehdä yökkärit (=yöpuvunhousut). Vanhasta muistista ja kaavat sanomalehdestä. Näissä ei onneksi ole väliä istuvuudella, kunhan pysyvät jalassa aamukahvin ajan. Ja kuka mua kattelis...

Olen ihan koukussa flanelliyökkäreihin. Ne olivat pakkasella kerrassaan ihana varuste. Jos nuo onnistuvat, saatan sijoittaa euroja johonkin kauniiseen kankaanpalaan ja tehdä toiset. Noista ei nimittäin tule kauniit, mutta tuleepahan tuokin kangas käyttöön. Mistä ihmeestä se lienee tullut?

Tässä istuu vieraileva rouva Myy. Hänelle on laitettu ikkunan eteen liinavaatearkulle pyyheliina jotta hän saa odottaa kotiväkeä saapuvaksi. Omat koirathan meillä ei hypi edes penkille tai tähän arkun päälle, mutta Myyllä on aina ollut lupa.

Mieli on edelleen hajanainen ja aika kuluu kuin sumussa. Olo on kuin tsunamia odotellessa. Tai ukonilman edellä. Nyt on vielä rauhallista, mutta kohta rytisee. Kokoukset ja kurssit alkavat. Olin unohtanut, että ilmoittauduin luovan kirjoittamisen kurssille! Muistin sen aamulla ja se alkaa jo ensi lauantaina. Joo-o.

Pakkasen putoaminen tuntuu jotenkin huijaukselta. En ole koskaan tykännyt suojasäästä, ja veikkei nyt vielä ollakaan suojan puolella, tuntuu kuin talvi olisi sekundaa nyt kun kireimmät pakkaset menivät. Kaunista toki on, kun lumen lisäksi pensaissa on kuuraakin, mutta ulos mennessä tunne on jotenkin tyhjä, luopunut.

paluu arkeen

Ystäväni Käpytikka esittelee lintulaudan tarjoomuksia, kuvassa keskikokoinen auringonkukansiemen.
Tikat kävivät viime viikolla kiivasta ilmataistelua, eivät ilmeisesti mahdu samalle lintulaudalle molemmat. Toinen istui jälkeenpäin omenapuussa höyhenet pörrössä, sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Tämä yksilö asuu kanakopin takana puunkolossa ja on jo monivuotinen naapuri.

Sinitiaisten mafia päsmäröi ruokintapaikoilla. Molemmilla lintulaudoilla on enemmistö sinitinttejä, eivätkä ne ole ollenkaan yhteistyökykyisiä. Varsinkin tänään kun ilma on vähän lauhtunut, ne eivät suvaitse lainkaan muita lintuja.
Viherpeippo on sen verran isompi, ettei se juuri hätkähdä sintin syöksyjä vaan istuu paikallaan ja keskittyy siementen kuorimiseen.
Pikkuruinen kuusitiainen on toinen, jota sintti ei saa häädettyä. Se pyrähtää sintin ympäri ja istuu samalle paikalle takaisin, eikä sintti voi mitään. Muut linnut kyllä säikkyvät, jopa mustarastas. Se on tainnut kyllä heittää henkensä, koska sitä ei ole näkynyt muutamaan päivään.
Olenko muistanut esitellä ihanaa puukkoani? Pieni, terävä, käteensopiva. Lorvikamarin puusohvaan en ole sitä kokeillut, vaikka pinta saattaa siltä vaikuttaa. Se on ollut maalinpoiston kohteena, mutta vienyt ilmeisesti osittaisen voiton. Minun puolestani se saa jäädä tuollaiseksi.

En ole ollut niin turhantarkka muidenkaan kohteiden suhteen. Mielestäni esineessä ja rakennuksessa saa näkyä sen historia.

Toinen ystäväni, lorvikamarin lämmönlähde. Vaatii lämmetäkseen pikkuruisia puita, mutta on tehokas. Samalla keitetään teevettä projektiväelle.

Nyt se taas alkaa, arki. Pienoismallia on tehtävä jotta se olisi valmis kesäksi, nukkiskurssi jatkuu viikon päästä ja omatkin jutut ovat muhineet toteutusasteelle. Paketti Englannista on jo tulossa, sen sisältö antaa puuhaa pitkäksi aikaa. Ja työtyötkin ovat kiivaimmillaan alkuvuodesta.

Sohvi lähti häämatkalle eilen. Sulhanen vaihtui lennossa, viime hetkellä aiottu ylkä sai tulehduksen ja paiseen intiimialueelle, ja putosi ranking-listalta. Varamies astui remmiin, niin sanotusti.

Vaihturiksi sain kasvattajan koiran hoitoon, joten kaksi koiraa pyörii jaloissa edelleen. Hoidokki on vähän allapäin, vaikka on ennenkin ollut meillä ja kaverikin on tuttu. Istuu ja katselee ikkunasta, josko pian tulisi hakija.

selviytymisiä

Näin yöllä unta että olin ruumisarkussa. Sitten se muuttui laatikoksi, joka laitettiin kiinni, tai siis lykättiin piironkiin sisään.

Ei se mitään ennusta, johtui vaan siitä, että en mahtunut kierimään pitkin patjaa niinkuin yleensä. Jouduin vaihtamaan asentoa paikallani, mistä nivelet ei tykkää yhtään. En sitten paljon muuta nukkunutkaan kuin em. unen ajan.

Tunne laatikossa makaamisesta oli jäljellä vielä aamulla noustessa. Laatikot ovat kyllä mukavia, niissä voi säilyttää kaikenlaista. Kortteja, nappeja, lukuseteleitä, rippikoulumuistoja, hautajaiskutsuja ja vanhoja tätejä.

Pakkaspäivä on kaunis tänäänkin. Kävin kirkolla mutta palasin pikaisesti takaisin lämmittämään. On menossa toinen kierros, illalla kokouksen jälkeen tarvitaan ehkä vielä kolmas. Onneksi on puita riittävästi.

Tässä alkaa tottua siihen, että varpaat ovat koko ajan kohmeessa. Ja kuitenkin minulla on huomattavasti lämpimämpää kuin Maria Kustaavalla, isoisoäidilläni, joka oli tämän talon ensimmäinen emäntä. Silloin oli vielä yksinkertaiset ikkunat eikä lämpöpumpusta tietoakaan. Tällaisina aamuina kuin tänään on vesi ollut jäässä, ja tuvan lämmittäminen on kestänyt kauan. Todennäköisesti lämpötila on päivisinkin ollut viidentoista asteen paikkeilla, jos sitäkään.

Silti hän sai kasvatettua koko seitsenpäisen lapsilaumansa aikuisiksi. Hoiti perheensä ja karjansa. Myös hänen piti rikkoa kaivosta jää, kahlata hangessa, pestä pyykkinsä saunan jälkilämmössä. Hän paistoi leipänsä samassa uunissa kuin minä, nukkui samassa kamarissa, säilytti ruokiaan samassa kontturissa.

Kun sen muistaa, ei tee mieli valittaa niin paljon. Kun vain aina muistaisinkin.

Hyviä asioita

On niin mukava päivä, että ajattelin jakaa kanssanne sen hauskuudet:

Lintulaudalleni on viimeinkin tullut töyhtötiainen! Monen vuoden odottelun jälkeen se suostuu käymään myös talvella, eikä vain kesäaikaan. En saa sen kurkistelusta tarpeekseni, vaikka jatkuva tiirailu karteenien raosta rasittaakin mustarastasta. Se lähtee karkuun aina kun näkee varjonikin.

Neiti Sievänen läpäisi katsastuksen. Tämä tosin tapahtui jo eilen, mutta mieleni on vieläkin hyvä. Lievitti huonoa omatuntoani siitä, että huolto jäi ihan viime tippaan.

Ulkona on kaunista. Yritän toimeutua ottamaan kuvia, jotta näette, miten kaunista. Takkupää ahkeroi "pinolla", ts. sahaa polttopuita.

Nivelet eivät ole liian kipeät, vain tavallisen -. Mieli on jotenkin hajanainen, ei oikein kiinnity mihinkään. Ajelehdin hetkestä toiseen, ajatus vaeltaa ja aika kuluu välillä nopeasti, välillä ei lainkaan. Odotan yliskamarini asettumista ja nautin vapaapäivästä.

Meillä on Takkupään kanssa hauskaa. Vanhanaikaista, leppoisaa hauskaa. Pelaamme korttia intohimoisesti ja yritämme pitää toisiamme silmällä huijaamisen estämiseksi. Täytyy tunnustaa, että tulen huijanneeksi lähinnä hajamielisyyttäni, ja samasta syystä jään myös kiinni.

Ja viimeiseksi jotain hauskaa odotettavaakin: teimme Varman kanssa tilauksen englantilaiseen nettikauppaan. Nukkekotijuttuja. Ihan sikamaisen kalliin tilauksen. Koko vuoden budjetti kerralla.

Nyt alan korjata joulua pois. Kuusi ei vielä varise, joten nyt on oikea aika sen ulkoistamiseen, ja samalla viedään muukin jouluroina vintille.

Sitten pitää keksiä jotain tammikuu- tai talvikoristetta tilalle. Kynttilöitä tietenkin, mutta mitä muuta? Näin kylmällä ei taida onnistua kausikukkienkaan kotiuttaminen.

Ja siitä tulikin mieleeni vielä yksi hauskuus: siemenhinnasto! Vaikka mitä hienoja uutuuksia kokeiltavaksi. Ah. Kelpaa taas haaveilla kauniista puutarhastakin.

eestaas

Semmoista elämä on? Eilen töissä, tänään kotona töissä. Sataa lunta, tai äsken satoi, kun olin pihalla. Nyt paistaa aurinko. Ja niin edelleen.

Joskus epäilen ihan tosissani, että vintistä on purut kastuneet. Vai mitä tykkäätte: Menin ulos laittamaan auton lämppäriin, kun pitää kohta kirkolle. Lykkäsin johdon pistokkeeseen ja ruuvailin ajastimen kohdalleen. Sitten päätin pudotella lumet kaaran yltä valmiiksi. Krapailin nuukasti akkunatkin ja kuuntelin toisella korvalla, koska sisälämmitin käynnistyy. Ei käynnistynyt. Luurasin tolpan luukusta ajastinta, se oli kohdallaan ja oikeassa ajassa. Sulakkeet ok, vikavirtakytkin ok. Kävin lorvikamarissa syynäämässä sulakekaapin asetukset. Kaikki ok. Palasin autolle, katsastin sisälämmittimen kytkimen, sekin oli kuten piti.
Seisoin hetken ja mietin, pitääkö nyt soittaa palokuntaan vai ratsupoliisille, mutta päätin kuitenkin kurkistaa vielä kerran tolpan luukun alle. Ja kas; näköni oli palautunut: johto oli "väärässä" pistokkeessa, siinä jonka ajastinta en ollut ruuvannut. Takkupään vika! Mitäs oli laittanut johtoni väärään pistokkeeseen, siihen jossa hänen johtonsa tavallisesti nököttää. Ristiinkytkennät kielletään ehdottomasti! Mun johto kuuluu mun pistokkeeseen!

Nyt siellä Sievänen lämpiää pestynä ja kiillotettuna. Maksoin eilen pitkän pennin sen vuosihuollosta, mielelläni kyllä. En vain meinannut saada autoani pois korjaamolta, kun eivät ilmoittaneet, vaikka lupasivat, koska sen saa hakea, eivätkä vastanneet puhelimeen. Oli kuulemma niin kiire. Lopulta marssin ovesta sisään ja sanoin, että nyt otan autoni, oli valmis eli ei. Olihan se, ollut vissiin monta tuntia.

Illalla olinkin sitten aivan vetämätön oltuani koko päivän sorvaamolla. Koirat esittivät heitteillejätettyjä ja kaltoinkohdeltuja, Lilli olisi välttämättä halunut syliin. Syötyämme ja minimilämmitettyämme tupaa heittäydyttiin vällyihin joka akka. Ei jaksannut katsoa edes pappi Jaakoppia, vaikka oli mielenkiintoinen. Erittäin. Toivon että se uusitaan jonakin virkeämpänä ajankohtana.

Esikoinen oli täällä asentamassa uuden ehomman antennin sillä aikaa kun olin suuressa maailmassa. Nyt näkyy kaikki kanavat vaikka sataisi lunta. Tai eilen satoi kyllä hetken aikaa vettä, vaikka oli pakkasta. Ihan hetken silloin kun kurvasin pihaan. Muuttui kyllä heti sitten lumeksi.

Päiväkahvin aika. Ja miss Marplen :)

Onnellista alkanutta vuotta!

Ja se siitä. Tänään on torstai, eikö vain? Vai perjantai? Menee päivät sevoksiin kun ei ole kunnollista päiväjärjestystä. Helpottavaa kun arki taas alkaa. Mukava, säännöllinen, turvallinen arki. Ah.

Viimeöinen kuutamo oli aivan mahtava. Siis kyllä, valvoin melkein tähän vuoteen asti. Kuutamo oli niin kirkas, että hämäräkytkimeni päätteli sen riittävän ja sammutti ulkovalot. Olin hiukan epävarma, oliko masiina tullut tiensä päähän vai vain tilapäisessä häiriössä. Aamulla osoittautui jälkimmäinen vaihtoehto oikeaksi.

Jossain vaiheessa paukkina naapurikylästä ja muualtakin äityi talvisodan tasolle ja Sohvi katsoi parhaaksi kaivautua sängyn alle. Aamulla se sitten jo makasi petillään koivet oikosena, oli vissiin tullut vilu paljaalla lattialla.

Eikä ihme, sillä herätessä oli tuvassa 18 astetta "lämmintä", ulkona melkein saman verran pakkasta. Kun sitten sytytin kaikkiin uuneihin tulen, laski lämpö seitsemääntoista ja oli tosi raikasta. Olisi tehnyt mieli upottautua aamukahviin.

Puunhakureissulla jäätyivät näpit, vaikka yritin touhuta rivakasti. Piti tulla tupaan sulattelemaan sormia ja tassuja. Siitä pelästymättä lähdimme koirien kanssa piiitkästä aikaa kävelylle.

Eikö jo mennä?


Aurinko. Katselin viime vuodenvaihteen postausta. Paistaako ensimmäisenä päivänä aina aurinko?

Kamarin tähän seinään paistaa ainoastaan tammikuussa, hetken aikaa. Nallet riippuvat pellinvarressa. Ja ovat pölyisiä :(

Metsätiellä oli paljon jälkiä, ihan tuoreitakin. Rusakko oli joutunut petolinnun saaliiksi keskellä tietä, isot siivenjäljet olivat katkenneen jälkijonon koristeena.
Peura oli tullut meitä vastaan, kunnes sivusta liittyi joukkoon huomattavan isot käpälänjäljet ja molemmat olivat kurvasivat kuusikkoon.

Koirat olivat innoissaan, vaikka joutuivat kulkemaan remmissä. Molemmilla on nyt juoksu, eikä tule kuuloonkaan, että ainakaan kolmeen viikkoon lähdetään pihasta ilman kahleita.
Siksi meidän kulkemisemme muistutti lähinnä porsaiden paraatia. Epelit vetävät ja röhkivät ja vetävät ja... Eikä meno ole mitään hissuttelua, vaan koko ajan täysillä eteenpäin. Tai niin täysillä kuin vanha mukava klenkkakoipi pääsee. Se ei ole paljon, ja siinäkin taisi olla liikaa. Mutta olen niin kauan istuksinut katselemassa ikkunasta, että oli pakko päästä vähän jaloittelemaan.

Olisin mieluusti kuvannut näkymiä reitin varrelta, mutta kovassa pakkasessa kahden kiskovan koiran kanssa siitä ei tullut mitään, joten saatte uskoa, että kaunista oli. Nyt aurinko on jo laskemassa ja yöstä näyttää jälleen tulevan kirkas. Saa taas nauttia kuutamosta.

Vein pikkulinnuille vähän täydennystä lintulaudalle. Vieraita on monenlaisia, kaikki tintit paitsi töyhtö-, tulkut, peipot, tikka ja mustarastas, sirkkuja ja vaikka mitä. Kun yksi ruoka ei käy kaikille, yritän muistaa hiukan jokaista. Joinakin talvina on mennyt kolme säkillistä auringonkukan siemeniä, tänä vuonna taitaa riittää kaksi plus vähän kauroja ja pähkinöitä. Ja sille mustikselle hedelmiä. Söin epähuomiossa illalla ainoan omenani, joka olisi hyvin joutanut rastaalle. Pitää huomenissa ostaa sille omppu tai pari.