iltapäivitys

Katin kanssa pitää käynnistää yt-neuvottellut: lintulaudan alla istui tänään kaljapullon kokoinen rotta syömässä. Eikä mikään arkajalka ollenkaan. Kun kopautin ikkunaa, se ensin katseli ympärilleen ja katosi vasta sitten talon alle parilla loikalla.
Tyyppi oli sen kokoinen, että jos se päättää tulla sisälle, tarvitsen vähintään haulikon sen pysäyttämiseen. Toivon todella, että sillä on hajuaistit ja muut vaistot kunnossa ettei se edes mieti Hertan haastamista. Muinainen kollini, jolla oli elopainoa 11 kg, otti hengiltä samankokoisen otuksen, mutta sai taistelussa itsekin vammoja.

Päädyin sitten kompromissiin tämän joulu-asian kanssa: keräsin joulukoristeet pois muualta paitsi salista. Joulukuusi on niin kaunis ja tykkään istua täällä iltaisin lukemassa.

 Levitin tuvan pöydälle vanhan sängynpeitteen. Se on joskus kudottu "ylösrakennettua" sänkyä varten, eli päästävedettävään sankyyn, joka on lykätty kasaan ja petivaatteet pinottu korkeaksi keoksi. Lapsena sellaisen päällä olisi niin tehnyt mieli hyppiä, mutta se oli tietenkin kiellettyä.

 Kotikutoinen kangas on paksua ja malli perinteinen kilpikangas.

 Keksilaatikko on matkamuisto.

 Puristelasinen hedelmävati on Saimi-tädin peruja. Täti olisi tänään täyttänyt 101 v.

 Liinassa on joitakin ruostetahroja. No, näin vanhassa arkiliinassa se ei haittaa. Harmi vaan että nuo kohdat menevät ensimmäisinä rikki.

 Sivupöytä jäi vielä odottamaan jotakin. Inspiraatiota? Kyntteliköt saavat olla paikoillaan helmikuun alkuun.

Siivoilun jälkeen päivä oli jo niin pitkällä, että oli lähdettävä lenkille. Oli tarkoitus kiertää kylän kautta, mutta naapurin suuri hurtta oli taas irrallaan tiellä ja piti kääntyä takaisin. En ole varma miten se suhtautuisi pikkukoiriin, jotka ovat vielä kaiken lisäksi hihnassa, enkä ala Sohvin odotuksen aikana sitä testaamaan. Parempi vaihtaa suuntaa.

 Vauhti on kova, mennään mihin suuntaan hyvänsä.

Pyynnöstä kyllä odotetaan, mutta silloinkin on kivampi kuunnella kylän ääniä.

Alhetista on lumet lähes sulaneet. Tuolla kesantopellolla on peura syömässä, kuvaa kilkkaamalla sen saattaa saada näkyviin.

 Metniitunojan sillalta peuraa ei enää näy. Kuurainen pelto on kaunis.

 Karisillanmäessä ei olisi ollut lunta, mutta emme lähteneet kiipeämään.

 Muinaisen merenrannan rakennus ei ole venevaja vaan naapurin suuli. Siitäkin on jäljellä vain puolikas. Takana oleviin kallioihin on merivesi loiskinut parituhatta vuotta sitten....

Nyt on jäljellä vain Metniitunoja, joka yrittää pitää yllä vapaana virtaavien vesien mainetta.

Taitaa olla aika kömpiä vällyjen väliin särkylääkkeen ja huonohkon kirjan kera. Paremmat on luettu ja huomenna on taas kirjastopäivä.