Olen herännyt tänään aikaisin ja juonut aamukahvit Takkupään seurassa. Nyt hän on jo sorvaamolla ja mulla pitäisi olla torpan lämmitys hyvässä vauhdissa.
Vaan eipä ole.
Nivelet ovat ärtyneet ihan perhanasti tuosta Sohvin äitiysohjelmasta, joka sisältää runsaasti kävelyä. (jotain vaikutusta saattoi olla eilisellä Ikea-reissullakin..)
Edes saunomisesta ei ollut apua, olen nukkunut huonosti. Kävelen kuin raihnainen ainakin ja koko ajan kolottaa.
Siinä ne päälimmäiset tuntemukset.
Tähän toimettomuuteen ei meinaa millään tottua. Tein niin pitkään töitä kotona, että vieläkin tarkkailen puhelinta ja sähköpostia enkä kykene keskittymään mihinkään askareeseen.
Jonkin puuhan aloittaminen saattaa venyä puoli päivää vain siksi, että kuulostelen josko joku kaipaisi. Ja mullahan ei puhelin soi edes kertaa päivässä.
Ikean lisäksi kävimme Vahdolla sisustuskauppa Loviisan aitassa. Se oli kovasti täynnä kauniita tavaroita, joita emme kuitenkaan kumpikaan sortuneet ostamaan. (olin liikkeellä ystävän kanssa)
Huusholli on muutenkin täynnä tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. Toki moni sisustusesine oli toteutukseltaan sellainen, että sen voisi itsekin tehdä. Kolmekymmentä vuotta sitten olisin tehnytkin, tuosta vaan.
Nyt riittää pelkkä katselu. Pläkkipeltiset sydämet saavat jäädä kauppaan ja villapaidasta tehdyt tyynyt myös.
Enkä kaipaa seinälleni vieraskielisiä tekstejä, en edes "kauniita unia"-toivotuksia. Puhumattakaan että kaappini päällä seisoisi puukirjaimista muodostettu HOME.
En silti paheksu niitä, jotka sellaisesta tykkäävät. Kaupassa kaikki näytti sievältä ja jotenkin yhteensopivalta. Mutta tämmöiseen vanhaan torppaan, suvun rakentamaan ja asuttamaan, ei oikein uskottavasti istu tekovanhat esineet.
Silti, kaikesta huolimatta, tunsin pienen sisustusinnostuksen kipinän sisälläni. Pikkuisen poreilua.
Onhan toisaalta aivan sama, mikä saa mieleni virkeäksi. Jos riehaannun siirtelemään mööpeleitäni ja maalamaan sanoja seinille ja viihdyn siinä puuhassa, niin eikö se ole parempi kuin tämä haahuilu tunnista toiseen?
En ole moneen viikkoon innostunut mistään. Päinvastoin on tuntunut siltä, että tässäkö tämä nyt oli, elämä?
Pahinta on kyynisyys, joka lisääntyy ja saa kaiken näyttämään entistä valjummalta.
Sen torjumiseen ei riitä pelkkä mietiskely, sille pitää pistää kampoihin konkreettisemmin.
Jotain siis tarttis tehdä.
Kuvat on puhelimeni kortilta ja otettu Sohvin terveyskävelyiltä puutarhasta. Pitempi lenkki tehdään metsätiellä.
4 kommenttia:
Kyllä se totuttelua vaatii tuo vapaaksi oppiminen. Mutta kyllä se siitä lähtee. Tee vaikka itsellesi aikataulu mitä pitää tehdä milloinkin, etkä lipeä siitä. Ilo ja elämänhalu palaavat aivan varmasti! Toivottavasti myös nivelet taas vetreytyvät.
Nää vaihtuvat säät tekee ainaki mut hemmetin kipeeks. On ku myllyn läpi ois menny. Tammi-helmikuusta ku en oikee muuteskaa välitä.
Mukavii kuvii laittelit. :)
Totta on, että kotona oleminen vaatii totuttelua. Reilun vuoden eläkkeellä oltuani, en vieläkään osaa oikein hamottaa päiviäni. ja sitä, että voi milloin vain tehdä lähes mitä vain.
Mutta koska meillä mies tekee töitä kotona tietokoneella, niin meillä on aikataulua edes vähän. Lounas syödään yhdessä jne.
Mutta välillä kävelen ympäri huushollia ja ihmettelen, että mitäs nyt. Kai tähän ajan knassa tottuu paremmin. ja kun saisi enemmän lähdettyä ulos, vaan ei innosta;(
Parempai päiviä toivotaan sinullekin!
Jonkullain aikataulu ois ainaki alkuu tarpeen, sano mulle lekuri sillo ku mut potkastii eläkkeelle ja ihan hyvä se oli alkuusa.
Lähetä kommentti