karvaisia ongelmia

Tilasin eilen Sohville trimmauksen. Turkki alkaa olla niin paksu, ettei kaulapantaa saa pois ilman että korvat irtoaa. Ensi viikolla mennään.
Paitsi että siellä odottaa ansa: kaksiviikkoiset pennut.
Olen jo aloittanut harjoittelun: peilin edessä sanon Ei vähintään seitsemällä eri tavalla. Joka aamu.

Turkin vähentäminen on tarpeen myös siitä syystä, että näillä kurakeleillä Sohvi kantaa sisään melkoiset määrät hiekkaa, vaikka kuinka kuivataan ja harjataan sisään tullessa.
Tosin nyt on luvassa vähän kuivempi jakso, muutamaksi päiväksi pikkupakkasta.

Taloyhtiössämme asustelee ja pihoillamme liikkuu useampia kissoja. Ne mokomat ovat ottaneet tavakseen käyttää seinänvieruksia vessoina. Mulla on yhdellä puolella seinänvierellä räystään levyinen hiekka-alue, joka on mitä parhain kissanvessa. Huomasin sen jo heti ekana syksynä, ja aloin kerätä siihen kahden nyrkin kokoisia kiviä ja väleihin kivikkokasveja.
Se oli hetken aikaa toimiva ja kaunis ratkaisu ja ilmeisesti katit olivat keksineet jonkin uuden huussin.
Nyt ne ovat palanneet, eikä isot kivet haittaa ollenkaan kaivamista. Kivikkokasvit siirretään nurinniskoin nurmikolle ja hiekkaa kaivetaan vimmatusti. Jätökset jäävät usein peittämättä, jotenkin ne kivet eivät siirry takaisinpäin yhtä rivakasti. Yök.
Jokin aika sitten homma siirtyi kokonaan uudelle tasolle, kirjaimellisesti: kovien pakkasten ja hetkellisen paksun lumen vuoksi katinpirulaiset eivät saaneet enää myllättyä maassa. Niinpä yhtenä aamuna, kun avasin rullaverhon, yllätin naapuri kolliroikaleen kykkimästä ikkunan takana kukkaruukussa. Mulla on ikkunoiden alla parvekeruukut, semmoiset pitkänmalliset muovikaukalot.

Vihapuhetta oli hetken ilmassa sakeasti.

Kuva ei mitenkään liity ahdinkooni, onpahan vaan mun syksyisiltä työreissuilta hankittua tarviketta.

uusia asioita

Olen jo jonkin aikaa ollut gluteenittomalla ruokavaliolla. Ja voinut hyvin. Tosin vatsani on edelleen hyvin herkkä, omapäinen ja huonosti käyttäytyvä, mutta ilman gluteenia se on rauhallinen suurimman osan aikaa.
Onneksi sentään puhdas kaura sopii, sillä kaupasta harvoin saa sellaista gluteenitonta leipää, joka olisi suunmukaista.
Perjantaina mulle iski sitten pullanhimo. Viime viikon laskiaispullahehkutus sen vissiin aiheutti. Lauantaina kävin aamulla kaupassa ja varustauduin tarpeellisilla pulla-aineksilla luotettavan lähteen ohjeiden mukaan.
Ja aloitin homman. Gluteeniton leivonta eroaa tavallisesta siinäkin mielessä, että taikina vaatii rivakan koneellisen vatkaus/vaivaustoimenpiteen, koska sitkoa ei synny kuten yleensä. Mullahan on tehokas, 40v. käsivatkain ja siihen taikinakoukut ja koska olin tekemässä pikkuista taikinaa, tiesin että sillä vekottimella selvitään.
Paitsi että niitä koukkuja ei ollut missään. Asia oli äkkiä todettu, laatikossa oli vain edesmenneen yleiskoneen koukut. Ja mulla mantelimaito lämpimänä ja hiiva melkein joukossa.
Äkkiä takki niskaan ja autolla sähköliikkeeseen. Joka oli mennyt kiinni varttia aikaisemmin. Huoh.
Onneksi omistaja vielä oli paikalla ja avasi oven. Viidessä minuutissa ostin monitoimikoneen, vaihdettiin kuulumiset ja keskusteltiin robotti-imurien ominaisuuksista. Tykkään kun palvelu pelaa.

Kotona sitten äkkiä tarvittavat osat pesuun, kone kokoon ja veivaamaan. Pullat onnistuivat hyvin, en olisi uskonut että semmoisia on mahdollista saada aikaan ilman nisujauhoja.

Samaan syssyyn hurautin myös runebergintorttuvariaation, jotka olivat myös onnistuneita. Niistä olisi mulla kuvakin, mutten pahus vieköön osaa sitä tänne siirtää, kun meillä äly on nykyisin pelkästään puhelimessa ja näyttää, että se pysyykin siellä. Vanhasta luurista sai kuvia ulostettua kaapelilla, mutta miten lienee tämän uuden kanssa. Tutkin asiaa jonakin hiljaisena hetkenä.

No ei se niin vaikeaa ollutkaan. Ja tortut olivat nimenomaan hyviä, kauneudesta ei puhuta mitään...

Puhelin tuli vaihdettavaksi ja hommasin sellaisen mallin, johon sai kaksi sim-korttia. Kahden puhelimen tyyrääminen oli työlästyttävää, mutta en arvannut, että yhdistettynä samaan laitteeseen hallinta vaatii melkoisesti opettelua. Mulla on yhtäkkiä matkassani 600 yhteystietoa... Älyä tarvittaisiin myös käyttäjän päässä eikä pelkästään laitteessa.

Olin viikonloppuna muutenkin puuhakkaalla tuulella: ompelin uudet tyynynpäälliset makuuhuoneen tyynyihin. Ja aloin kutoa sukkia, kun kangaskaupan tiskillä oli sievän värinen lankakerä. Nämä askartelut noudattavat samaa väriskaalaa kuin viime aikojen kukat. Hempeän lempeää.
Kevättä ilmassa?

Viikon kukat

On niin tyyten tapahtumatonta aikaa että on sama, kirjoittaako vai ei. Työpäivät ovat kiireisiä ja hyvä niin ja illat kuluvat lukiessa.

Tämän viikon kukat ovat vaatimattomat, kauppiaalla ei ollut kuin jämät jäljellä. 

Toiseen maljakkoon ostin sitten tuollaiset sammalneilikat. Hassut tupsut.

Ja tässä vasta hassu tupsu onkin. Sohvi on oikea takkukasa, mutta niin rakas...

Mitkä säärikarvat! Onneksi mennään kohti kevättä ja karvoja voi kohta harventaa. Häntä on myös muhkea. 

Aurinkoisia aikoja odotellessa.

Talvi

Raikasta ja kaunista on riittänyt, varsinkin nyt kun saatiin lunta. Koska kaunista pitää olla yhtälailla sisällä, haen kukkia joka viikonlopuksi. Tai niin usein kun on tarpeen, sillä joskus kimppu kestää kauniina toista viikkoa.

Joulun jälkeen silmä kaipaa jotain kevyempää, joten tämän hetken kukat ovat kaikki melko hempeitä.

Alimmassa kuvassa olevat kukat sain kaupanpäällisiksi. Vakioasiakkuudesta on iloa.

Olemme Sohvin kanssa edelleen kävelleet töihin näinä kylminä päivinä. Välillä on vähän sormet ja tassut nipistelleet, mutta vaurioita ei tullut. Sohvilla on paksu turkki eikä omanikaan ole huono, vaikka sillä onkin jo ikää 60 vuotta. Monenkohan kettutytön ekologinen halpatuontivaate kestää käytössä yhtä kauan? Epäilemättä turkkini palvelee vielä muutaman vuosikymmenen ja senkin jälkeen siitä on iloa. Sen voi lopuksi haudata maahan ja se lannoittaa pitkään vaikka ruusupensasta.

Pieni pihakuusi joutui antamaan periksi kovalle tuulelle. Se ei millään pysynyt pystyssä, kun multa ruukussa oli sulaa eikä tukenut pientä puuta lainkaan. Nyt se on jäätynyt  vinoon ja lumi kinostuu sen oksille. Se on silti sievä, varsinkin illalla pimeän aikaan.

Lunta on jo aika kivasti, puhdasta ja pehmeää. Ja kevyttä lapioida, mikä on iso asia. Tosin suurimmat lumityöt täällä tekee huoltomies.

Tulossa on ilmeisesti taas melko kylmä yö. Kotiin tullessa lämpötila oli melkein tasan sisällä ja ulkona. Vain pieni etumerkki erona... Ei ihme, että nenänpää oli tunnoton.

Vaikka työpöytäni ei olekaan sellainen kuin kotona, olen sentään pikkuhiljaa ruvennut jotakin tekemään. Enimmäkseen tulee piirettyä ja maalattua, mutta viime viikolla sain aikaiseksi muutaman tuolin. Tuo pöytäni ei ole hyvä askarteluun, joten laitan sen todennäköisesti myyntiin ja hankin vähän kestävämmän ja myös tilavamman version.

Tosin nappuloiden tekeminen tuohon pikkuruiselle shakkilaudalle ei juuri tilaa tarvitse.

Välimetsän laidalla

Toinen vuosi uudessa kodissa on alkanut toipumisen merkeissä. Viikkoa ennen joulua sain vatsataudin, joka sitten osoittautuikin umpilisäkkeen tulehdukseksi ja leikkaamossa käynti siitä sitten seurasi.
Joulu meni siis varovasti.
Jotta kaikki olisi täydellistä, sain välipäiviksi mahtavan flunssan, ja monta päivää meni taas kuumeessa. Onneksi toivuin siitä alkuperäisen saikkiksen puitteissa.

Pakkanen aiheutti melkein horrokseen vaipumisen, ei yhtään huvittanut puuhailla mitään. Lukemista kuitenkin riitti ja nythän on enää -15 astetta, joten on ihan normaali talvikeli, tosin ilman lunta.

Merkillinen ilmiö viime viikolta: kahtena yönä peräkkäin sain unen vasta neljältä aamulla. Eikä kumpanakaan päivänä väsyttänyt lainkaan. Yleensä moista tapahtuu täydenkuun aikaan, mutta nythän kuu on kokonaan sammuksissa. Kahtena viime yönä olen sentään nukkunut hyvin, vaikka olenkin herännyt juuri neljältä ihmettelemään kellonaikaa mutta saanut sitten uudelleen unta. Joku kello neljän peljästys vai mikä?

Siivosin tänään ensimmäisen kerran tänä vuonna. Keräsin kaiken jouluun viittaavan pois ja nyt koti on aika ankea. Pitää vähän panostaa vielä ja järjestellä jotain "sisustuksellista". Piti hakemani eilen kukkia, mutta myöhästyin ja lempparikauppani ehti sulkea ovensa. Ehkä keksin jotain muuta ja huomenna kauppa onkin taas auki.

Myös Sohvin vuosi on alkanut mukavasti, kun päästiin taas töihin. Se taisi kyllästyä kotona olemiseen, kun olin niin huonossa kunnossa että kävimme vain pakolliset lenkit je nekin pienet ja pikaiset. Viime viikon pakkasten vuoksi kävelimme töihin joka päivä, mikä on Sohvista kaikkein parasta. Vähän piti hyppiä kolmella jalalla, mutta sitten taas kipitettiin rivakasti. Paksu turkki ja reipas kävely takasi kummallekin riittävän lämmön.

Mutta saisi nyt hiukan jo heivata tuo pakkanen.

epäilyttää

Pakko vähän kritisoida Ylen eilistä uutista:

"Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä on löytänyt geenimuunnoksen, joka kaksinkertaistaa riskin sairastua Alzheimerin tautiin. Tutkimustulos on erittäin merkittävä taudin ennaltaehkäisyn kannalta."

Millä perusteella toimittaja väittää, että geenimuunnoksen löytyminen on merkittävä juuri ennaltaehkäisyn kannalta? Ärsyttää tuollainen otsikointi, kun jutussa ei mitenkään valaista asiaa.

Tietoni geeneistä ja  niiden vaikutuksista sairauksiin ovat vähäiset, mutta ihmettelen onko toimittajalla tietoa sitäkään vähää?
Muistisairaudet ovat lisääntyneet ja niiden aiheuttamat kustannukset ovat valtavat, joten aihe on uutisoinnin kannalta edullinen. Kuitenkin, juuri siksi että asia on monelle läheinen ja tärkeä, asiaa pitäisi käsitellä ajatuksella.

On hienoa, että saadaan uusia tutkimustuloksia ikävästä sairaudesta. Asia kiinnostaa minua eritysiesti, sillä olen potentiaalinen sairastuja. Suvussani on ollut useita muistissairaita jo monessa sukupolvessa. Jos kohta sitten kirkaspäisiä ikihonkiakin.

Mitä Alzheimerin taudin  ennaltaehkäisyyn tulee, tuskin sitä vielä pitkään aikaan geenejä sorkkimalla ennaltaehkäistään. Uskoisin elintapojen ja ruokavalion olevan merkittävämpi keino vähentää sairastumisriskiä. Lääkehoitokin on tällä hetkellä vain etenemistä hidastavaa. Lähtölaskenta alkaa kun diagnoosi on saatu.

Siksi harmittaa että sinänsä hyvä uutinen otsikoidaan noin pieleen. Ymmärtääkseni geenimuunnoksen korjaaminen ajoissa vasta mahdollistaa muistisairauden ennaltaehkäisemisen. Siihen asti on vain parasta huolehtia itsestään erityisen hyvin ja toivoa parasta. Ja tietysti elää täyttä elämää joka päivä.

Viikolla oli monta iltamenoa, osa työasioita ja osa muita velvollisuuksia. Työiltoina ei jaksa tehdä kotona mitään, mutta onneksi ei tarvitsekaan.
Aamuisin on jo valoisaa, kun kävelemme töihin. Aluksi valo aiheutti tunteen, että oltiin pahasti myöhässä, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kävellen mennään, ellei ole päivällä työn takia lähdettävä kauemmas.
Kuntoni on (ja Sohvin kunto myös) parantunut talven aikana. Aamupäivän lenkkiin, jonka pituus on reilut kolme kilometriä, meni puolisen tuntia. Vuosi sitten en olisi pystynyt kävelemään sellaista matkaa ollenkaan.

 Lumi on sulanut lähes kaikki, vain aurausvallit ja varjoisimmat alueet ovat vielä sulamatta. Kuraista tai ainakin hiekkaista joka puolella.

 Myös keittiön lattialla. Huoh. Mielestäni kuivasin koiran, mutta siitä on silti varissut noin paljon hiekkaa.

 Seuraavan lenkin jälkeen hiekka varisteltiin tuulikaappiin...

Loput sitten karisivat tässä.

Eilen olin taas Walon talolla siivoilemassa.

 Ensimmäiset tiskit kaapissa. Kokoelma talkoomukeja ja pari kannua.

Keittiökoneet on asennettu, ovien vetimet ovat maalaamatta.

 Liesituuletin puuttuu, työpöydän taso samoin, Näyttää silti aika kivalta.

Kamarin pönttöuuni maalattiin kauniiksi. Tämän päälle juotiin talkookahvit. Viimeiset termarikahvit, seuraavat keitetään hellalla. Eikä niitä juoda enää pahvimukeista...

Pihallakin tapahtuu: pikkuisia sipulikukan alkuja työntyy mullasta. Mulla ei ole selvää mielikuvaa, mitä kaikkea olen istuttanut, mutta sen kivampi on seurata niiden kasvua. Yllätykset ovat mukavia, ainakin puutarhassa.