perjantai 31. tammikuuta 2014

polvesta poikki

...mun tukkani siis. Tänään irroittauduin toviksi työpöydän äärestä ja käväisin katkomassa lettini.
Nyt pää on kevyt kuin pumpulitukko. Ihan konkreettisesti.
Muutenkin jäi työpäivä viimeaikaista lyhyemmäksi, kun lähdimme ihan täsmälleen oikeaan aikaan. Jos kuukauden työrupeaman jälkeen on koossa puolitoista työpäivää, huhtikuun lopussa on jo viikko lomaa tiedossa. No, mullahan olisi muutenkin lyhyt kesäloma, joten siihen voi lisätä vähän ylitöitä.
Sen verran työkiireet rassaavat, että harrastukset ovat jääneet. Torstai-illan grafiikka oli pakko jättää, ei vaan pystynyt keskittymään. Väkisin ei ole kiva tehdä, joten se saa nyt siirtyä tulevaisuuden to-do-listalle.
Katti on pysynyt pakkasilla visusti sisällä. Ei puhettakaan, että karvanaama menisi ulos. Voisi luulla, että se sopeutuisi helposti elämään kirkonkylällä, mutta epäilen. Kunhan ilmat lämpiävät, katti tahtoo taas pihalle. Ja jos sinne ei ehdottomasti pääsisi, se haluaisi sinne heti, mieluummin keskellä yötä.
Olen harvoin tavannut ketään toista, joka olisi yhtä vastarannankiiski kuin meidän Hertta.
Toisin on Sohvin laita: kaikki mitä mamma ehdottaa, käy. Jos pitää jäädä yksin kotiin tai toimistolle, se on ok. Jos pitää lähteä mihin tahansa, se on kivaa. Jos pitää odottaa autossa, se käy vaikkei kivaa olekaan. Yksi ehto Sohvilla on: mamman pitää olla mukana tai ainakin sen pitää tietää, että mamma tulee takaisin.
Hauska pieni takkukasa.
Elo on siis ollut tammikuussa silkkaa työtä ja uunin lämmitystä. Nyt on luvassa lunta enkä ole ollenkaan varma, missä on lumikola. Haen vissiin lapion rapunpieleen.
Suuri suru ilmaantui tuossa jonakin sunnuntaina, kun vanha ystäväni Hercule Poirot kuoli. Oikeastaan pitäisi sanoa Suuri Rakkauteni, sen verran tiivis ja pitkä suhteemme on ollut.
Outoa että dekkarin kuolema voi olla niin koskettava, vaikka olen lukenut kyseisen kirjan useammalla kielellä ja kuuntelin sen äänikirjanakin viime talvena. Oli aivan murheissani vielä maanantaina töissä.
Olemme päättäneet boikotoida talviolympialaisia emmekä katso telkkaria koko kisojen aikana. Mitkään kisaohjelmat eivät ole koskaan kuuluneet harrastuksiini, mutta nyt pidän katselutaukoa ihan kaikesta tarjonnasta.
Voisin sillä aikaa paneutua taas sukututkimukseen tai nukkekodin viimeistelyyn. Tai edes siivota lorvikamarin.
Yksi hämmästys pitää vielä kirjata: ostin uutta hiekkaa kissalle ja suuri oli ällistykseni, kun tajusin että se on hajustettua. Siis valmistajan puolesta. Hertta tekee oman osansa ja tulos on ällöttävä. Kuvitelkaa, parfymoitu kissanp---.
Kaikkea pitääkin olla.

torstai 2. tammikuuta 2014

pihapuuhissa

Piti ihan tulla kirjaamaan yhden sortin ennätys: istutin eilen puutarhaan yhden ruusun ja kaikki jouluhyasintit. Jep.
Ruusuparka on nyhjännyt kesästä asti rapunpielessä ja ohikulkiessa on vähän väliä käynyt mielessä, että se kohta kuolee tuohon. Että sille pitäisi vihdoin tehdä jotain.
Aina vaan on ollut muuta tärkeämpää, taikka ei ole ollut lapiota eikä oikein paikkaakaan mietittynä.
Ja hyasinttien kanssa tuppaa käymään niin, että ne kuivahtavat pilalle ennen kuin maa sulaa niin paljon, että ne saisi kuopattua.
Paitsi se yksilö, jonka heitin taannoin kompostiin ja joka sitten kukki siellä...
Mutta eilen siis huomasin, että a: maa on vielä sula, b: mulla on kuoppa valmiina, kun onnenpensaat muuttivat muualle ja c: multaa on useassa tyhjentämättömässä kukkapurkissa ihan joutilaana. Puutarhurin abc tammikuun 1. päivänä toteutti sitten mallikkaan istutuksen, jonka kovasti toivon onnistuvan.
Enhän olisi ilman valmista kuoppaa yrittänytkään, mutta nyt saatoin tuupata ruusupuskan pohjalle ja hajusintit siihen ympärille seuraksi ja sitten vaan koko ruukkuarmeija tyhjäksi niiden ympärille.
Ne ruukut olivat myös sellainen jaloissa pyörinyt kokoelma, joissa oli ollut kaikenlaisia kylvöjä ja istutuksia, joista kaikista oli aika jättänyt. Paitsi yhdessä näytti olevan pikkuruinen sormustinkukan taimi, jonka asettelin kauniisti muiden "taimien" juurelle.
Nyt vain odotellaan.
Aamulla oli kovasti sunnuntainen olo, ties mistä syystä. Alkaa päiväjärjestys olla sekaisin näiden pyhien vuoksi. Muuten oli kyllä mukavaa kun sai taas mennä töihin, täällä kotona oli jo melko tylsää.
Mulla taitaa taas olla semmoinen yhden illan lentsu, kun olen palellut koko ehtoon ja väsyttää vaikkei kello ole vielä juur mitään.
Parempi kuitenkin antaa periksi ja asetella vaivainen tomumaja levolle.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

parempi vuosi alkakoon

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Vuosi vaihtui täällä syrjäkylän peräreunassa tavalliseen tapaan, kovassa joskin pienemmässä paukkeessa kuin ennen. Ilta oli varsin rattoisa kuohujuomineen kaikkineen.
Tämä joulunaika on ollut rauhallista muutenkin, ikävä niveltulehdus taas kerran rauhoitti liikkumista entisestään. Pari päivää olin töissä, yhden iltapäivän ale-shoppailemassa ja muut päivät kotosalla.
Kiltti olen vissiin ollut, kun pukki lahjoi niin runsaasti ja mieluisasti. Sen jo mainitsemani ipadin lisäksi sain päivittäisen elämäni läheisimmältä tuon:

Kuva on epätarkka, kun valoa ei ole tarpeeksi.
Mutta rannekoru on sekä ajatuksensa että symboliikkansa puolesta ihan täydellinen.

Jo vain kelpaa :)

Hertta päätti viime vuoden tehokkaasti: se metsästi ihan viime hetkellä mojovan siimahännän ja söi siis ensimmäisen ateriansa tuoreeltaan tämän vuoden alkuminuuteilla. Jos tästä pitää jotain ennnustaa, niin katilla alkanut vuosi tulee olemaan sekä ravitseva että vaihdikas.
Meillä Sohvin kanssa sen sijaan jatkuu laiskanpulskea elo, jossa ei hosuta. Vasta äsken puettiin vaatetta ylle, on katseltu elokuvaa ja lueskeltu blogeja koko aamupäivä. Ja hengailtu hyvässä seurassa. Nyt voisi lähteä ulos patsastelemaan hetkeksi, kun ei edes sada. Ei kyllä paistakaan.
Joulua en vielä ole korjannut pois, se saa olla viikonloppuun. Loppiaisen jälkeen alkaa ne härkäviikot (ja reikäleivät) joiden aikana taas ryhdistäydytään joulunajan mässäilyistä ja muista pahoista tavoista.
Uudenvuodenlupauksista en tiedä, mutta ehkä pitäisi olla kiltimpi itselleen ja miksei vähän toisillekin. Lakata syyllistymästä joka asiasta ja hyväksyä asiat sellaisenaan. Onhan tuossa jo tarpeeksi.
Joka tapauksessa: parempaa kohti!

perjantai 27. joulukuuta 2013

kuvia

En ole aikoihin lisännyt tänne kuvia, vaikka niitä on kertynyt jonkin verran. Edelliset olivat tablettikuvia ja aika alkeellisia, seuraavassa on sitten todella laadukkaita kännykkäkuvia...


Olemme siis Sohvin kanssa tehneet ahkerasti töitä koko syksyn.

Kun taas Hertta on viettänyt luksuselämää muumipapan rapsuteltavana.
Pikkuinen Taneli juhli pikkujoulua näin railakkaasti? Eipä vainkaan, vaan sukujuhlat ovat väsyttäviä, vaikka kyseessä olisikin omat ristiäiset.
Mutta eilen olimme joukolla Tapaninkävelyllä:
Myrsky oli katkaissut puun naapurin pellolle.
Toinen oli kaatunut tielle, mutta joku oli sen jo siirtänyt sivuun. Aivan laho, ei ihme että meni nurin.
Jotain värikästä maisemassa tähän aikaan vuodesta..
Talviset mustikkarivistöt ovatkin ihan joulunpunaiset, ensimmäistä kertaa näen kun niillä ei ole lunta peittonaan.
Kylämme on erikoistunut marjanviljelyyn, pelloilla kasvaa mustikoiden lisäksi mansikkaa ja vadelmaa.
Metniitunoja on taas täynnä vettä. Kesällä oli toisin.
Mummon mökki on kylmillään. Käyn joskus istumassa rappusilla ja kuuntelemassa lapsuuden ääniä.

Tietenkään en ollut kävelyllä yksin.
Meillä ei ole enää vuosiin nähty kuurapartaa, mutta kuraparta oli nytkin mukana, Hännän saa näyttämään muhkealta, kun heilauttaa sitä oikealla hetkellä kohti kameraa. Ellette ole tienneet.
Kotipihan ihmeitä: rapunpielen laventeli voi hyvin ja orvokki kukkii vieressä. Joulua vaan itse kullekin...
Kaukasianpihta on antanut periksi tuulelle ja kallistanut helmansa. Outoa, että se noin irroittaa otteensa kasvettuaan tässä monta vuotta. Noinkohan sitä enää saa suoraksi?
Jouluruusulla taitaa olla kevättä rinnassa...
...ja lumikelloilla ihan varmasti. Näitä piikkejä on jo vaikka kuinka. Kyllä nyt olisi aika sataa lunta, muuten meillä on kesä talven keskellä.
Kovasti on erilaiset maisemat kuin vuosi sitten. Toisella lailla mukavaa tämäkin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Tunnelmissa

Hyvää joulua, sehän jatkuu vielä.
Tänään on juuri se päivä vuodesta,  kun ei pueta ollenkaan vaan hengaillaan yöpuvussa hela dag.
Valvoin eilen perikunnan lähdettyä pikkutunneille asti, istuin salissa kynttilänvalossa lukemassa.
Tänään olen katsonut Viirun ja Pesosen joulupuuhia ja pelannut!!! uudella vekottimellani jotain farmipeliä. Olen kovasti huolissani kun rehunvalmistus kestää niin kauan ja ammut ovat nälissään...

Kuvat ovat tältä päivältä. Sisällä on kovinkin jouluista, mutta ulkona sitten taas ei.


Jos kesällä oli kuivaa, niin nyt riittää vettä. Pitänee olla tyytyväinen, kun lumi tulee juoksevassa muodossa eikä joudu lapioimaan. Kovat tuulet ovat siirtäneet pihakeinua melko kovakouraisesti ja se on joutunut rähmälleen aidan viereen. Mahtaako siitä saada enää toimivaa heijaria.


Sohville oli luvassa pitkiä kävelylenkkejä koko loman ajaksi. Edes pukin tuomat puuhalelut eivät riitä korvaamaan tätä pettymystä. Ongelmahan ei tietysti ole sää vaan mamman laiskuus. Mehän ei kuitenkaan olla sokerista, vai kuinka?
Kuvat on otettu tälläkertaa sillä uudella vekottimella, semmoinen valkoinen läpyskä. En osaa sillä vielä kovasti mitään touhuta mutta opettelen. Näitä postauksia on varmempi tehdä vanhalla konstilla, kunnes olemme läpykän kanssa tutustuneet toisiimme. Ja kunhan ne lehmät on ruokittu...
Kuvien huono laatu ei liene läpyskän vika, vaan ongelma on enemmän valossa. Tai sen puutteessa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

mikä joulu..?

Huomenta vaan. Olen tavoistani poiketen herännyt vasta puoli kahdeksalta. Taisin olla jokseenkin väsynyt.
Työ on ollut vaativaa viime aikoina ja kuten tunnettua, se rasittaa myös fyysisesti. Siis se vaativuus, ei mun työni.
Jonkin kerran on käynyt mielessäni, että suuressa organisaatiossa työskentelyssä on puolensa. Asiat ovat selviä ja saa keskittyä pelkästään omiin tehtäviinsä. Niin minä sen muistan.
Totuuden nimessä, ei se ihan niin mennyt. Piti silloinkin sopeutua moniin muutoksiin, joskus ilman mitään varoitusaikaa, eikä ne kaikki olleet niin mieluisiakaan. Eikä siitä organisaatiostakaan aina ollut tukijaksi, vaan oli ihan itsekseen selvittävä. Aika (tässä tapauksessa yksi vuosi) kultaa muistot?
Sitä paitsi tämä nykyinen työni maaseudun kehittämisen parissa on merkittävästi mielekkäämpää kuin entinen.
Sosiaalisuuteni määrä on pysynyt ennallaan, joten se kuluu kokonaan työpäivän aikana enkä jaksa vapaa-ajalla enää lainkaan seurustella. Kaikki harrastukset ovat jääneet ja olemme istuneet kolmisin kaikki syksyn illat. Sohvi, Hurja-Hertta ja minä.
Sohvi piti käyttää taas hammaslääkärissä, kun sen ientulehdus ei antanut millään periksi. Hammaskiveäkin oli taas vaikka kuinka. Elukka nukutettiin, otettiin verikoe ja putsattiin leegot ja laitettiin taas pitkälle antibiootille. Huoh. Koko tiistai-illan istuin tärisevä koira sylissä, se kun ei millään meinannut lämmetä. Yöksi petasin sille villashaalin ja aamulla se oli sentään taas entisellään.
Ovat vihdoin kehittäneet koirille sopivan tabletin, joka maistuu ja erityisesti tuoksuu maksalta ja jonka Sohvi ottaa vastaan kuin karkin. Innoissaan.
Hertan kanssa vallitsee taas työmarkkinarauha. Eräänä aamuna oli tuvan lattialla jonkin jyrsijän sisälmykset(...)
Muuten katti on siirtynyt  lähes kokonaan sisäkissaksi. En ole jaksanut aamuisin jahdata sitä kantaakseni sen pihalle ja niinpä se saa olla päivät sisällä sillä sopimuksella, että siimahännät pidetään kurissa ja muutenkin eletään sisäsiististi. Vaan tästä johtuen mirri on levinnyt vallan kaksinkertaiseksi. Kesällä sain vielä hävetä, kun se oli niin laiha ja naapuri taisi epäillä ettei sille anneta ruokaa. Nyt alkaa näyttää siltä, että mulla ei ole järkeä olla syöttämättä sitä liikaa.
Miksi vika on aina minussa? Tätä sietää joskus miettiä.
No siis. Joulun suhteen en ole tehnyt vielä mitään. Paitsi kuusi seisoo salissa ja siinä on valot. Koristelen sen sitten joskus.
Sähkökyntteliköt virittelin ikkunoille myös, täällä pimeyden valtakunnassa se on jopa järkevää. Kaamosmasennukseen ei ole syytä hankkiutua ehdoin tahdoin.
Jotain jouluaaton menyytä pitää suunnitella ja tehdä sitten tarvittavat hankinnat. Yhden päivän vietän sukuloimalla, täältä pitää päästä vähän muualle.
Uutisissa luvataan taas illaksi myrskyä, joten meillä istutaan ehtoolla kaikki samassa tuolissa kuuntelemassa pihapuiden ryskettä. Epelit ovat  nimittäin keksineet sylissä nukkumisen ihanuuden. Välillä ne tunkevat molemmat yhtäaikaa syliin ja ennenpitkää käy aina niin, että aletaan huitoa ja töniä. Suurimmassa vaarassa siinä on mun nenäni, Hurja-Hertan tähtäys ei aina ole ihan kohdillaan.
Mutta siis joulua odotetaan ilmestyväksi. Toivon että se ehtii kaikille.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

jotain rajaa

Alkaa tämä maalaiselämä kohta nyppimään. Se, että on aina pimeää ja liukasta ja märkää ja kylmää ei haittaa suuremmin. Mutta kun hiiri syö uuden auton sisuksiin (takapenkin päälliseen) reiän, SE on viheliäinen vääryys. Ja kun se hiironen osasi vielä laukaista kräpsän jäämättä kiinni, niin se on jo rikollista. Sota on alkanut eikä rauha palaa ennenkuin tulee vainajia, kuten sodassa on tapana.
Tuli tuossa pikkujouluna kastettua uusin sukulainen, pojanpoika. Ellen ole vielä kertonut. Eli kyllä täällä tapahtuu myös hyviä asioita. Mennessäni kastetilaisuuteen ristilapsen isoveli eli armas lapsenlapseni no 1 tervehti iloisena: Täti! Pitäisi varmaan käydä vähän useammin.
Ja joulukuusessani on jo valot. Toisaalta poltin peukunkynnen ihan mustaksi, vaikka puitakin olisi ollut. Peukku syttyi helpommin.
Mitäs muuta. Töissä on kivaa. Kotona on kivaa. (paitsi autossa vähän harmittaa)
Joulukortit unohtuivat tänä vuonna lähettämättä.
Myrsky katkaisi sähköt vain yhdeksäksi tunniksi. Metkaa lähteä töihin kynttilän valossa, piti työpaikalla silmäillä peiliin, että mekko oli varmasti oikein päin yllä.
Jouluostoksille tekisi mieli, mutten ymmärrä koska siihen olisi aikaa. Ehkä joulun jälkeen?