kohmeista

Illalla talkoista tultuani jäin vielä hetkeksi istumaan telkkarin ääreen. Ulkona lämpötila laski siihen malliin, että arvasin olevan tulossa hallayön.

Sitä en arvannut, että se tulisi sisälle asti. Nukkumaan mennessä nykäisin kaapista vanhan jättipaidan ylleni. Jossain vaiheessa iltayöstä havahduin siihen, että jalkani olivat aivan jäässä polvesta alaspäin, joten kaivelin laatikosta yösukat. Olen joskus saanut sellaiset etevät sairaalasukat yösukiksi, koska jalkani ovat jäässä n. puolet vuodesta.

No, sukat lämmittivät jalkojani, mutta kylmä siirtyi ylöspäin ja seuraavaksi heräsin niska jäykkänä ja hartiat hytisten. Oli jo aamuyö, joten levitin aamutakkini lisäpeitoksi ja jatkoin unia. Ihan kirjaimellisesti: olin raksalla töissä kunnes kello soi ruokatunnille. Koko yön palelemisen seurauksena olo oli surkea ja lihakset jäykät kuin ainakin rakennustyömaalla olleella. Ulos mennessäni vilkaisin lämpömittaria: 2,2 astetta. Puolentoista tunnin kuluttua töihin lähtiessäni se näytti puoli astetta enemmän, ja mietin, oisko pitänyt laittaa auto lämppäriin.

Samoin pukkasi mieleen, että tuskin lähtisin joulukuun pariasteisena aamuna töihin ilman sukkia, hihattomassa paidassa ja vuorittomassa jakussa, kuten tänään. Tosin joulukuussa ilma tuskin lämpiää päivällä parinkymmeneen asteeseen, kuten toivon tänään käyvän.

Eilisistä talkoista tuli oikein hyvä mieli. Väkeä oli paljon ja valmiit tiilipinot kasvoivat. Kattomiehet aloittivat alusrakenteiden tekemisen, ja on toiveita saada järeä vekotin tiilien nostamiseksi katolle. Kaikki hyvin siis mäellä.

Tänä iltana täytyy vähän lämmittää tuvassa ja kaivaa yöksi lämpimämpi peitto. Voisi olla myös hyvä ajatus raivata ilmalämpöpumpun ulkoyksikköön kasvaneet juhannusruusut pois, jotta uskaltaisi käynnistää senkin vimpaimen. Ilmat tästä tuskin enää alkavat lämmetä ilman pumppua.

pelon aiheita

Nyt juuri on kaikki hyvin. Siksi uskallan kirjoittaa pienistä, mieltä vaivaavista peloistani:

Katto vuotaa. On vuotanut jo jonkin aikaa. Ahdistun sadepäivinä, varsinkin jos vesi valuu sisälle asti. Haluaisin nauttia sadepäivistä kuten ennenkin, mutta ajatus sisään valuvasta vedestä jäytää mieltäni ja pilaa koko nautinnon. Lisäksi se pilaa edessä olevan syksyn, kun sadetta vaan lisätään enkä keksi, miten saisin rahoitettua talooni uuden katon. Syksyiset, harmaat sadepäivät ovat mukavia. Paitsi kun katto vuotaa.

Terveys katoaa ja sairaus lisääntyy. Harmittaa kun maallinen tomumajani on niin paljon heikompi kuin sieluni. Varsinkin harmittaa kun se ottaa niin suuren roolin arkielämässäni. Suorastaan kiukuttaa kun huomaan ähkiväni ja voihkivani, vaikka olen päättänyt olla -matta, vaikka kuinka ottaisi kipeää. Pelottaa tulevaisuus raihnaisena muorina, jonka marinaa ei kukaan viitsi kuunnella ja joka ottaa päähän itseäänkin. Jo etukäteen.

Epävarmuus sorvaamossa. Tämä ei ole edes mitään pakkoloman aiheuttamaa jälkioireilua, vaan ihan konkreettinen uhka uudesta vapaa-aikajaksosta.

Siinäpä ne pelonaiheet. Koska suhteeni yläkertaan ovat edelleen kunnossa, suhtaudun melko luottavaisesti siihen, että nämä asiat järjestetään parhaalla mahdollisella tavalla. Paitsi ehkä tuo terveys-kohta.
Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ruumiillinen hyvinvointini on katoamassa tarkoituksella. Siis jokin sisäpiirin jekku, jonka päämääränä on saada minut oppimaan tai hyväksymään jokin juttu, josta mulla ei ainakaan vielä ole mitään hajua. Miksi pitäisi hyväksyä se, etten kykene nostamaan vettä kaivosta kuin puoli ämpäriä kerrallaan? Mitä hyvää seuraa siitä, että joudun turvautumaan toisen apuun arkiaskareissani?
No, pahemminkin voisi kai olla, joten en valita tämän enempää. Kun kuitenkin juuri nyt on kaikki hyvin.

Edelleenkään en siis pelkää kuolemaa, pimeää enkä susia. Pelkästään sitä hankaluutta, jota mainostetaan elämän suolaksi...

Joo-o

Niinhän se sitten kului, kesä. Lomaillen pakolla ja ilman. Nyt on jo viikko vierähtänyt sorvin äärellä ja siihen alkaa taas tottua.


Vaikeinta on paikallaan istuminen. Vaikka kuinka olisi tehtävää, ei tahdo jaksaa istuksia koko päivää. Kotimatka autossa on jo yhtä kärsimystä.


Kudoin aamulla sukkaa autossa. Takkupää ajoi, joten ihan suurta vaaraa kutomisesta ei aiheutunut. Tosin keväällä lopetin siihen, kun aloin ihan yhtenään ajatella, miten sukankudin ja äkkijarrutus mahtavat suhtautua toisiinsa ja minuun... Mutta siis aamulla kudoin kuitenkin. Ja tulin siihen tulokseen, etten lainkaan pidä nurjista silmukoista. En ole koskaan niistä tykännyt, enkä ala tykätä nytkään. Kudon niitä silti, koska muuten neuleeni olisivat tätäkin tylsempiä, mutta en siis tykkää. Mikä on nyt tullut sanotuksi. Jos pitää perustella, niin maailmassa on muutenkin ihan tarpeeksi asioita nurin, ettei niitä tarvitse enää kutomalla kutoa. Jos niinku ymmärrätte.


Arvatkaas, mitä ostin ekasta tilistä? Juu, puutarhalapion. Tosin en kykene sillä mitään tekemään, joten se on Takkupään käytössä. Hän onkin varsin tehokas puutarhalapioitsija. Aivan tulee hyvä mieli kun vierestä katsoo. Olen jo pääsemässä yli sen tosiasian, ettei itsestäni ole enää lapioimaan kuin korkeintaan täytekakkua suuhun. Siksi puutarhaa ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että kaikkinainen lapio- ja kuokkatyöskentely minimoidaan. Kuten myös ruohonleikkuu, joka sekin käy liikaa luntioomille.


Lorvikamarikuulumisia kaikki odottavat kieli pitkällä. Ilmoitan siis, että on otettu käyttöön. Toimii juuri kuten olin suunnitellutkin, eli täydellisesti. Valmista ei vielä ole kuin sen verran, että pystyy jotain askartelemaan. Ja olenkin askaroinut: tehnyt kaksi sänkyä, keittiön astiakaapin ja kehystänyt useita tauluja. Lisäksi jotain pienempää, kuten suolasalkkarin. Parhaillaan työn alla ovat ruokasalin tuolit, joita työstän sarjana, kaikki neljä kerralla. Tulee toivoakseni samanlaiset virheet jokaiseen. Ja jotta ette lähetä heti tilauksia huushollinne mööbleeraamiseksi, saanen kertoa, että kokoa kalusteilla on 1:12. Laitettiin Neitien taloon. Laitan tänne ehkä kuvia joskus. Tai sitten en.


Mitä vielä. Kulttuuriseura on ahkeroinut kattotiilitalkoissa koko kesän. Laskin, että tarvitaan liki kolmetuhatta tiiltä, ja ennenkuin ne on harjattu, pesty ja maalattu sekä hinattu katolle, niitä on käsitelty ainakin kuusi kertaa. Tämä tarkoittaa 50 tonnin siirtelyä. Ihan totta, kolmetuhatta tiiltä nostettuna kuusi kertaa tekee yhteensä 50000 kiloa. Ilmankos mulla on kyynärpäässä niveltulehdus, joka ei parane millään. Muutkaan ei vissiin ole juur kuntosalikortteja lunastelleet.


Ja mäellä on ollut mukavaa. Lennokkaiden ajatustenvaihtojen ohessa valmistuu pinottain faluninpunaisia kattotiiliä, aurinko paistaa ja keto on täynnä kukkia. Ihmetteleekö joku, kun siihen verrattuna täällä sorvaamossa on tylsää? Jos nyt jollekin tuli ylittämätön hinku osallistua tiilienvärjäämiseen henkevässä seurassa, niin huomenillalla taas tapahtuu. Kannattaa tulla, mäellä nähdään tämän tästä julkkis-luokan henkilöitä raatamassa.


Marjoja olisi muuten saatavana itse poimien. Herukoita ja karviaisia, kohta myös luumuja ja jonkun verran näyttää tulevan myös omenoita. Jostain kumman syystä olen lisännyt marjapensaita yhä vaan, vaikken entistenkään satoa juuri korjaa. Minä kun en perusta mehuista enkä hilloista, eikä ole kellariakaan. Eli vassakuu, käykää noukkimassa talteen.

Kesälomalla

Juu, hengissä ollaan. Ja kesäloman ensimmäinen päivä menossa. Jiihaa!

Nyt ei ole kuvia, tai oikeastaan ei ole aikaa niitä tänne tuupata, koska yhteys on aina vaan hidas. Olen nimittäin loman kunniaksi koko viikon kirkossa opastamassa. Ei voi roikkua koko aamua koneella, kun on niin kiire.

Juu, laiska se on, joka töitään luettelee. Siinä suhteessa tuskin tulen muuttumaan, vaikka eläisin paljonkin yli odotetun. Se on kohdallani 83 vee, kohtuullisemmilla elintavoilla sitä saisi pidennettyä kymmenellä vuodella. En valitettavasti voi laittaa tähän tietolähteeni linkkiä, kun olen unohtanut sen. Enkä ole ollenkaan varma, kannattaako minun elintapojani erityisemmin kohtuullistaa. Saavutettu hyöty ei liene menetetyn nautinnon arvoinen.

Kirkko-opastus on kyllä puuhaa sekin. Hämmästyttävän monenlaiset ihmiset ovat kiinnostuneita kirkosta. Osa kyllä käy selvästi vaan hiljentymässä itsekseen, mutta suuri osa kyselee kirkon historiasta ja kuvaa innokkaasti. Jotkut eivät ole opasta näkevinäänkään, osa taas haluaa kertoa omasta kotikirkostaan.
Mukana on hyvä olla luettavaa, jotta saa ajan kulumaan. Mielelläni ottaisin myös villasukat, sillä jalat palelevat iltapäivällä ihan vietävästi. Kirkon käytävillä ei sovi hyppiä lämpimikseen eikä ravata lehterin rapuissa verenkierron vauhdittamiseksi. Pakko käydä välillä ulkona auringonpaisteessa sulattelemassa alaraajoja, jotta suoriutuu opastuksen vaatimasta liikehdinnästä tuuskahtamatta nurin saarnastuolin taakse. Kävijät saattaisivat epäillä oppaan verottaneen ehtoollisviinejä, jos siis olisivat kyynistä lajia.

Noh, kuvia sitten toisella kertaa.

Puutarhaelämää

Juhannusruusut eivät petä. Kuvassa on vain osa kukkaloistosta, tuoksun joudutte kuvittelemaan.

Myös Poppius on loistava, vaikkei tuoksukaan kuten valkoinen sukulaisensa.

Lempiruusuni, Ritausma, aloittelee kukintaansa. Kukat ovat kuin ohutta posliinia.

Pikkuruinen Red Nelly ei lannistu, vaan vähäisestä varrestaan huolimatta kukkii reippaasti. Pensas on istutettu kolme vuotta sitten, ja yltää jo lähes neljänkymmenen sentin korkeuteen.

Viime syksynä istutettu Herttoniemi on rutistanut ensimmäisen kukkansa. Vattukärsäkkään mokomat ovat nipistelleet näistä pienistä pensaista luvattoman monta nuppua. Etupihan Papula ja Juhannusmorsian ovat menettäneet lähestulkoon kaikki nuppunsa. Meillä onkin ollut viime viikkoina ilta-askareena nuppujen kerääminen. Juhannusruusupensaikko on niin valtava, ettei myrkyttäminen ole tehokasta joten ainoa keino on kerätä puraistut nuput pois ja polttaa ne.

Muuten kuuluu hyvää, kiitos. Olen hellepäivinä maalaillut aamuvarhaisella ja korjannut puita sisälle iltamyöhäisellä, ja kuumimman aikaa makoilen/istuksin varjossa jääteen ja kirjallisuuden kera. Varsin siedettävää, sanoisin. Tosin "luntioomet reistaa", kuten Helmi-täti sanoisi, mutta särkylääkkeillä pärjää.

Tänään oli vielä ekstrapäivä, kun jälkikasvu vietti vapaapäivää kanssani raaaputtamalla ikkunanpokia ja grillaamalla pihvejä.

Ikkunan takana lämpömittari näyttää vielä kahtakymmentä, eikä koirat suostu tulemaan sisälle. Istun vielä hetken valmistelemassa huomista opastuskierrosta ja yritän sitten houkutella karviaiset yöpuulle.

Mihin aika menee?

Toivoisin, että se välillä tulisi sieltä takaisin. Ymmärrän yhä paremmin ihmisiä, joiden kiireet moninkertaistuvat eläkeajan alkaessa.

Tähän voisi nyt lisätä valitusta ilmoista, mutta minusta ilmat ovat olleet hienoja. Kovin kuumalla ei jaksa touhuta, ja on niin kovin vähän sellaista varjossa puuhattavaa, josta syntyisi jotain kiinnostavaa.

Mutta asiaan. Meillä olisi huoneistoja vuokrattavana:

Huomatkaa yksilölliset piirteet ja nykyaikanen, tikankestävä turvaovi. Tai -aukko.

Poppius on täynnä aukeamassa olevia nuppuja. Tänä vuonna näyttää olevan vaaleanpunaisten ruusujen vuosi. Lähes kaikki ovat aloittamassa kukintaansa, kun taas juhannusruusu, joka yleensä on ensimmäinen, vasta miettii asiaa.

Tässä voisi vaikka asua, vai mitä? Toisessa pensaassa on linnunpesä, ja tällaisessa ympäristössä haudotuista poikasista on pakko tulla iloisia laulajia.

Viikonlopun kulttuuripläjäys piti sisällään kansanmusiikkikonsertin, jonka kuuluttimena toiminut Runoilija oli niin vauhdikas, ettei parempaa kuvaa saatu. R. siis tuo sininen vaihtiviiva keskellä kuvaa.

Kulttuuriseuran avoimet ovet saivat myös kansaa liikkeelle. Monta entistä rippikoululaista kävi muistelemassa, miten päin penkit olivat salissa ja kuinka paljon kanttoria kiusattiin. Jos teillä on ollut sellainen luulo, että nykyajan mukulat ovat kamalia kiusanhenkiä ja ennen osattiin käyttäytyä ja olla siivosti, niin olette kyllä luulleet väärin. Kanttorin pyörästä irroitettiin ketjut ja hänen opetustaan häirittiin systemaattisesti, Hilman pyykkinaru katkottiin ja huussi kannettiin keskelle tietä... näistä saisi kirjan, jos kehtaisi julkaista.

Kuvassa on pöydällä yläpohjan täytteistä löytyneitä esineitä ja taustalla seuran jäseniä keskustelemassa Tärkeän taustavaikuttajan kanssa.

Tämä tärähtänyt otos pitää sisällään äärest tärkeän kapistuksen: seuran Työkalupakin. Saatu lahjoituksena, ja sisältää kauniita, käteensopivia perinteisiä työkaluja ja huom! peilin. Jäsenistä kolme viidesosaa kuuluu ns. kauniimpaan sukupuoleen ja aikoo sellaisena pysyäkin. Ehkä.

Ulkona sataa, Takkupää on toisessa elämässä ja aion laiskotella ihan tyynesti ja lukaista loppuun Charlotte Brontën Professorin. Kirjan päähenkilö muistuttaa ikävästi erästä todellista henkilöä, mutta yritän antaa sen kirjailijalle anteeksi.

viikko paratiisissa

Kuvasta saa kalpean aavistuksen kukkivien pensaiden ihanuudesta. Niitä on useampia ja kaikki aivan ennennäkemättömän täynnä tuoksuvia kukkia.

Kuolanpionit kumartelevat silkkisiä kukintojaan.

Eilen piti perikunta pihansiivoustalkoot, ja vanha, väliaikainen sauna muuttui kasaksi erittäin naulaisia puita. Roskalava täyttyi niin, että nämä pitää siistiä polttopuiksi. Eivät mahtuneet kyytiin. Mutta tärkeintä on, että nyt kaikki romu ja roska nurkista on lavalla, ja pienen haravoinnin ja harjaamisen jälkeen piha ja puutarha on entistä viihtyisämpi. Oi onnea!

Tässä OLI kaksi pikkuista, erittäin paksukarvaista koiraa paistattelemassa päivää, mutta sitten jostain kuului räkättirastaan ääni, ja pitihän niiden lähteä virantoimitukseen... Mutta siis aivan mahdottoman sopiva paikka lepäillä räksäpäivystyksen ohessa.

Kukkaniitty on vielä näin kaunis, mutta tulee kyllä niitetyksi jo alkavan viikon kuluessa. Vanha pelto ei niin vain köyhdy niityksi, kasvu on vielä liian rehevää. Mutta ajan kanssa siitä tulee hyvä. Onneksi maa on niin hiekkapitoista, että kunhan haravoi niitetyt heinät pois lannoittamasta, niin ylimääräiset ravinteet likoavat melko tehokkaasti.

Kulunut viikko oli työntäyteinen ja muutenkin palkitseva. Lorvikamariin saatiin tapetit ja nyt siellä on jo sähkötkin, oikein sähkölämmitys ja monta pistorasiaa. Jälkikasvu kantoi sinne kangaspuut ja anopin vanhan puusohvan. Vähän vielä vaatii järjestelyä ja sitten siellä pääsee lorvimaan. Otan kuvia vähän valmiimmasta huoneesta. Jossain välissä on pidettävä tupaantuliaiset.

Vanha varasto siivottiin myös ja vaja, joten tilaa on nyt yllin kyllin. Tosin tässä vaiheessa vain kannettiin roskalavalle kaikki tarpeeton ja tilaa vievä, varsinainen siivous ja järjestely on vielä edessä sielläkin. Mutta onpahan ainakin aloitettu.

Illalla on luvassa taas museokahvilan maalausta, jospa sen saisi jo tänään maalattua valmiiksi.

Lopuksi suuri salaisuus ja ilon aihe: minusta tulee fammu lokakuussa. Tulee olemaan jännittävää tutustua uuteen perheenjäseneen. Kuvan näin jo eilen, oli mielestäni aika lailla isän näköinen.