Niinhän se sitten kului, kesä. Lomaillen pakolla ja ilman. Nyt on jo viikko vierähtänyt sorvin äärellä ja siihen alkaa taas tottua.
Vaikeinta on paikallaan istuminen. Vaikka kuinka olisi tehtävää, ei tahdo jaksaa istuksia koko päivää. Kotimatka autossa on jo yhtä kärsimystä.
Kudoin aamulla sukkaa autossa. Takkupää ajoi, joten ihan suurta vaaraa kutomisesta ei aiheutunut. Tosin keväällä lopetin siihen, kun aloin ihan yhtenään ajatella, miten sukankudin ja äkkijarrutus mahtavat suhtautua toisiinsa ja minuun... Mutta siis aamulla kudoin kuitenkin. Ja tulin siihen tulokseen, etten lainkaan pidä nurjista silmukoista. En ole koskaan niistä tykännyt, enkä ala tykätä nytkään. Kudon niitä silti, koska muuten neuleeni olisivat tätäkin tylsempiä, mutta en siis tykkää. Mikä on nyt tullut sanotuksi. Jos pitää perustella, niin maailmassa on muutenkin ihan tarpeeksi asioita nurin, ettei niitä tarvitse enää kutomalla kutoa. Jos niinku ymmärrätte.
Arvatkaas, mitä ostin ekasta tilistä? Juu, puutarhalapion. Tosin en kykene sillä mitään tekemään, joten se on Takkupään käytössä. Hän onkin varsin tehokas puutarhalapioitsija. Aivan tulee hyvä mieli kun vierestä katsoo. Olen jo pääsemässä yli sen tosiasian, ettei itsestäni ole enää lapioimaan kuin korkeintaan täytekakkua suuhun. Siksi puutarhaa ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että kaikkinainen lapio- ja kuokkatyöskentely minimoidaan. Kuten myös ruohonleikkuu, joka sekin käy liikaa luntioomille.
Lorvikamarikuulumisia kaikki odottavat kieli pitkällä. Ilmoitan siis, että on otettu käyttöön. Toimii juuri kuten olin suunnitellutkin, eli täydellisesti. Valmista ei vielä ole kuin sen verran, että pystyy jotain askartelemaan. Ja olenkin askaroinut: tehnyt kaksi sänkyä, keittiön astiakaapin ja kehystänyt useita tauluja. Lisäksi jotain pienempää, kuten suolasalkkarin. Parhaillaan työn alla ovat ruokasalin tuolit, joita työstän sarjana, kaikki neljä kerralla. Tulee toivoakseni samanlaiset virheet jokaiseen. Ja jotta ette lähetä heti tilauksia huushollinne mööbleeraamiseksi, saanen kertoa, että kokoa kalusteilla on 1:12. Laitettiin Neitien taloon. Laitan tänne ehkä kuvia joskus. Tai sitten en.
Mitä vielä. Kulttuuriseura on ahkeroinut kattotiilitalkoissa koko kesän. Laskin, että tarvitaan liki kolmetuhatta tiiltä, ja ennenkuin ne on harjattu, pesty ja maalattu sekä hinattu katolle, niitä on käsitelty ainakin kuusi kertaa. Tämä tarkoittaa 50 tonnin siirtelyä. Ihan totta, kolmetuhatta tiiltä nostettuna kuusi kertaa tekee yhteensä 50000 kiloa. Ilmankos mulla on kyynärpäässä niveltulehdus, joka ei parane millään. Muutkaan ei vissiin ole juur kuntosalikortteja lunastelleet.
Ja mäellä on ollut mukavaa. Lennokkaiden ajatustenvaihtojen ohessa valmistuu pinottain faluninpunaisia kattotiiliä, aurinko paistaa ja keto on täynnä kukkia. Ihmetteleekö joku, kun siihen verrattuna täällä sorvaamossa on tylsää? Jos nyt jollekin tuli ylittämätön hinku osallistua tiilienvärjäämiseen henkevässä seurassa, niin huomenillalla taas tapahtuu. Kannattaa tulla, mäellä nähdään tämän tästä julkkis-luokan henkilöitä raatamassa.
Marjoja olisi muuten saatavana itse poimien. Herukoita ja karviaisia, kohta myös luumuja ja jonkun verran näyttää tulevan myös omenoita. Jostain kumman syystä olen lisännyt marjapensaita yhä vaan, vaikken entistenkään satoa juuri korjaa. Minä kun en perusta mehuista enkä hilloista, eikä ole kellariakaan. Eli vassakuu, käykää noukkimassa talteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti