Olimme siskon kanssa lauantaina viettämässä laatuaikaa keskenämme. Semmoista sisaruspäivää. Aamupäivällä ihmettelimme messutarjontaa, joka olikin varsin ihmeellistä. Kaikkea, tarpeellista ja vähän muuta lisäksi.
Välttämättömiä ostoksia, joiden tarpeellisuus selvisi vasta paikanpäällä, kuten tapettirullia tai puukko. Ostin siis itselleni puukon, ja kyllä oli turvallinen olo loppupäivän!
Ei vaiskaan, mutta puukko on kyllä hyvä ja pitkään harkittu ostos. Kokeilin sitä heti kotiin tultua, ja hyvin puree puuta. Ja on niin terävä, että tuskin ihan heti veistän peukkuuni. Myyjä näytti vielä kädestä pitäen, miten saan sen pysymäänkin sellaisena.
Ostoskiintiön tultua täyteen vietimme pari tuntia taidemuseossa. Kuvan kauniit-näyttely on esillä enää tämän viikon, eli jos se joltakulta on vielä näkemättä, niin kiire tulee.
Kuvia naisista, joukossa muutama miehen kuva kontrastina. Miesten kuvat olivat enimmäkseen taiteilijoiden omakuvia. Ainoastaan yksi naistaiteilijan omakuva oli mukana. Tuli vaikutelma, että naisilla on ollut muutakin maalattavaa kuin itsensä.
Sen lisäksi, että tapa kuvata naista muuttuu aikakaudesta toiseen, eroa on myös miehen ja naisen tavassa kuvata naista. Näyttelyyn oli valittu (tai saatu) mielenkiintoisia maalauksia, joitakin lempparikuvianikin.
Varsin onnistunut päivä siis jälleen. Mulla on mukava sisko.
Eilen istuin oppaana Kauppilassa. Kävijöitä oli runsaasti, ja se johtui kesäteatterinäytöksistä. Museo kiinnosti jonkin verran, suurin osa kuitenkin tuli vain näytelmää varten. Kudoin sukat lähes valmiiksi, vaikka ehdin välillä lukeakin.
Illalla en saanut unta millään, ja aamulla nukutti niin vietävästi. Ja harmitti, olisin vain suosiolla katsonut Wallander-pätkän, kun kuitenkin valvoin pikkutunneille. En vain jaksanut enää nousta nuokkumaan keinutuoliin, kun jotenkin järjenvastaisesti uskoin, että kohta uni tulee. Ei tullut.
Aamusella oli hieno sumuinen ilma. Nämä loppukesän ja syksyn sumuiset aamut ovat kerrassaan ihania. Maisema muuttuu aivan toiseksi, kun siinä leijailee usvanriekaleita ohuempina ja paksumpina. Parasta on, kun ajaessa tulee tunne, että on yksin liikkeellä, kun kummassakaan suunnassa ei näy ketään eikä mitään. Pehmeä sumu vain ympärillä. Pienet taitaa olla ilot...
Huono omatunto vaivaa tekemättömien huusholliaskareiden vuoksi, vaikka syyt ovat perusteltuja ja hyväksyttäviä ja samoja kuin aina. En vain sano niitä tässä, enkä toivottavasti enää missään.
Silti en voi olla harmittelematta. No, yritän kyetä tekemään vähän kerrallaan kaikkein välttämättömimmät asiat. Voi, kun olisi varaa palkata apua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti