Olemme käyneet sunnuntaisin metsäretkillä entisillä kotikulmilla. Kaikki lapsuuden metsät alkavat olla sen ikäisiä, että isännät hakkauttavat ne nurin.
Hakkuut tekevät kamalaa jälkeä eikä niiden jälkeen osaa enää suunnistaa. Vaikka on koko ikänsä käynyt poimimassa mustikkansa ja puolukkansa samoilta mättäiltä ja kiipeillyt kivillä ja kannoilla, ei harvesterin käynnin jälkeen enää ymmärrä, mihin suunta pitäisi mennä.
Paitsi sen, että pois ja pian.
Siksi me nyt yritämme nauttia vähistä jäljellä olevista kuusikoista ja männiköistä. Keräämme kypsät puolukat ja vähän sieniäkin, kun niitä nyt sateiden jälkeen on alkanut nousta.
Aivan uusi tuttavuus oli männynsuomuorakas, joka osoittautui oikein kelpo sieneksi.
Aamulenkillä havaitsimme pari aivan toisenlaista esiintymää, joiden lajimääritys jääköön. Vaikutuksen teki määrä, ei laatu.
Luulin tuota alemman kuvan läjää ensin lehmän pudottamaksi, mutta kyllä ne ovat sieniä...
Ja niin, perjantai-iltana ukkosti jossain todella lujaa. Iltataivas leiskui valkoisena ja sinisenä, vaikka mitään ei kuulunut. Odottelin josko olisi tullut lähemmäksi ja puolenyön jälkeen todella kuului pari kertaa vaimeaa jyrinää. Mutta ei sen enempää. Taitaa olla tältä vuodelta toiveet menneet.
1 kommentti:
Hassu läjäsieni! :D
Lähetä kommentti