Kaatumisen seuraamukset ovat jo ohi. Lauantaina ja vielä sunnuntainakin lihakset olivat jäykät ja lonkan leikkausarpi turvoksissa, mutta varovainen venyttely on auttanut. Mustelmat tulevat vasta jälkijunassa.
Sunnuntaina metsäretkellä oli jo ihan vaivatonta kävellä, ainoastaan autoon istahtaminen kävi kipeästi.
Saaliiksi saatiin puolukoita, sieniä ja hyvää mieltä.
Oltuani jo viikon toimettomana on alkanut hirvittää. Miten maailmassa saan aikani kulumaan? Jos käy oikein huono tuuri ja elän isäni ikäiseksi, edessä on vielä yli kolmekymmentäviisi vuotta.
Odotin että nauttisin joutilaista päivistä, mutta ehkä nautinto olikin siinä, että ne olivat niin harvinaista herkkua. Nyt on jotenkin epärehellinen olo, aivan kuin lintsaisi koulusta.
No, on ehkä liian aikaista ruveta moisia murehtimaan. Totuttelua tämä varmasti vaatii, niin kuin kaikki uusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti