Viimein

 Olen joutunut pitämään taukoa, sillä läppäri jäikin eläkkeelle jo perjantaina. Tässä on ihmetelty ja pohdittu, miten viimeinen viikko ja työtehtävät hoidetaan kunnialla. Vaan nyt se on lähes tehty.

Odotin että päällimmäinen tunne olisi haikeus, mutta kyllä se lopultakin on helpotus. Ei tarvitse enää ottaa kantaa tulevan ohjelmakauden suunnitelmiin, voi kehottaa asiakasta kääntymän kollegan puoleen ja keskittyä tyhjentämään työhuonetta. 

Olen vihdoin oppinut elämään hetkessä enkä juurikaan mieti tulevaisuutta, saati menneitä aikoja. 

Olen siis lähdössä viimeisen kerran toimistolle. Tosin ensin pitää lähteä tuonne kaatosateeseen vastahakoisen koiran kanssa. Sohvi on vakaasti sitä mieltä, että sade on mamman vika ja suunnattu yksinomaan häntä vastaan. Vaan pieni lenkki tehdään, vaikka sitten kuinka hitaasti. 

Huomenna on vielä ulkoilupäivä yhdessä työkavereiden kanssa ja sitten, - saas nähdä. Jotain kuitenkin.