Lumikenttien nais

Täällä ollaan, Levillä. Ihme kyllä.
Oli ihan hilkulla, etten jäänyt lomailemaan kotimaisemiin.

Lauantainahan tuuli kovasti jo päivällä, ja joka kerta kirkolla käydessäni oli aina vain vaikeampi ajaa kun tuuli lykkäsi lunta tielle. Lähtö oli vasta yhdeltä yöllä ja päätin lähteä ajoissa siltä varalta, että kulku olisi hankalaa.

Kävin monta kertaa ulkona illan mittaan, mutta koska itätuuli ei sovi pihaani, ei minulla ollut oikein käsitystä siitä, millainen myrsky oli menossa.
Kuitenkin aloin pakata autoa jo kahdeltatoista, ajattelin että istun vaikka autossa linja-autoasemalla vähän kauemmin kuin että myöhästyn ja muut joutuvat odottamaan. Olin sopinut Runonkirjoittajan kanssa, että hän hakee neiti Sieväsen pois linjurilta viikoksi, ettei se joudu olemaan siellä tönittävänä.
No, kello oli tuskin vartin yli puolen yön, kun starttasin pihalta. Puoli kilometriä meni aivan hyvin, kun tie on metsän suojassa. Hakkuuaukion kohdalla alkoi toinen reuna kadota, mutta vielä saattoi ajaa. Sitten tie katosi kokonaan. Tuuli oli täyttänyt tien reilun kymmenen metrin matkalta. Nousin autosta katsomaan tilannetta ja silloin vasta tajusin, miten kovasti tuuli. Viima tuli vaakasuoraan ja siinä vaiheessa oli alkanut myös sataa lunta, joten ilma oli myös aivan sakeana lumesta. Otin autosta lumilapion ja aloin lapioida, mutta siinä myrskyssä se oli aivan toivotonta touhua. Lumi oli pakkautunut tiiviiksi kakuksi, josta piti lohkoa kappaleita ja heivata tien yli myötätuuleen. Lapioituani metrin olin aivan hiessä ja jouduin luovuttamaan.
Ei auttanut muu kuin kavuta autoon ja peruuttaa takaisin. Peruutusmatkaa olikin melkoisesti ja siihen meni aikaa, kun en tahtonut nähdä mitään.

Lopulta pääsin naapurin tienhaaraan ja sain auton käännettyä. Siinä nappasi toinen etupyörä lumipenkkaan ja jäin kiinni. Siinä vaiheessa soitin matkakaverille että nyt taisin jäädä kyydistä. Olen juuttuneena lumipenkkaan enkä tiedä, miten pääsisin kirkolle.
Aikani lapioituani ja jurrutettuani sain Sieväsen lopulta irti ja pääsin takaisin kotipihalle. Olin melkoisen uupunut ja aika harmissani.
Juuri kun olin tarttumassa matkalaukkuun kantaakseni sen takaisin tupaan, soitti matkanjohtaja. Hän sanoi yrittäneensä saada jonkun auraamaan tien, mutta traktorit olivat niin jäässä ja hankeen hautautuneita, ettei kukaan ollut luvannut lähteä. Kiva, ajattelin. Puoli kylää on herätetty ja tietää nyt, että olen lähdössä pois viikoksi.
Sitten matkanjohtaja kysyi, onko mulla pulkkaa? Muistelin, että jossain pitäisi olla Taekon sininen sarvis. Laita matkalaukku pulkkaan ja kahlaa koululle, niin me lähetetään taksi hakemaan siitä, sanoi mj.
Minähän tein niin. Matkis istui pulkassa kuin nelivuotias ja reppu pääsi selkään. Kävellessä tuulen voimakkuus ja lumen määrä tuli erittäin tarkasti havaituksi. Otsalampusta oli lähinnä vain moraalista tukea, mutta tie on niin tuttu, että pimeämmässäkin olisin sen kulkenut.
Hankalin osuus oli tietysti se kohta, jossa tie oli kokonaan tukossa. Lapioimaani kohtaa ei enää erottanut, tuuli oli jo tasoittanut jäljet. Siinä kahlatessani näin taksin valot jotka tulivat vastaani koulun suunnasta. Taksi tuli niin pitkälle kuin pääsi ja nostelimme tavarat autoon.
Peruuttaminen ei ammattilaiselta sujunut kovinkaan paljon ketterämmin kuin minulta, ja kaiken lisäksi juutuimme hetkeksi kiinni. Lopulta taksinkuljettajarouva sai auton irti, käännettyä ympäri ja pääsimme matkaan. Linjuri odotti kasitien varressa pysäkillä ja niin kiipesin kyytiin tukka sekaisin ja lumisena, hikisenä ja aika uuvuksissa. Mutta helpottuneena.
Kaiken kaikkiaan lähtö myöhästyi vuokseni vain puolisen tuntia, vaikka minusta tuntui että olin taistellut tuiskussa tuntiakausia.
Myräkkä jatkui ja maantielläkin ajokeli oli aika huono, kunnes vähän Porin jälkeen se jäi taakse ja loppumatka oli kelin puolesta erinomainen. Rovaniemen jälkeen nousi aurinko ja paistoi koko sunnuntain. Levillä olimme joskus kolmen maissa iltapäivällä.

Täällä satoi eilen lunta ja tuulikin hiukan, mutta ei ollut ollenkaan semmoinen Jack London-tunnelma kuin kotoa lähtiessä.
Yritän pitää kameraa mukana tänään, jospa sitten saisin tännekin muutaman otoksen. Vaan olisipa ollut kanttia kuvata lauantaiyönä sitä eestaas-vaellustani. Olisi tullut kuvitettu jännityskertomus.