kahta ei voi tehdä...

..syödä kakkua ja säästää se.
Tylsyyden karkottamiseksi haluaisin siivota joulukoristeet pois. Ihan vaan siksi, että olisi jotain tekemistä.
Mutta haluan myös pitää joulun, koska uutta joutuu odottamaan kokonaisen vuoden. Ja kuka tietää, onko silloin enää edes elossa. Tylsyyteen voi kuulemma kuollakin.
Kakusta puheenollen, mun pitänee ryhtyä sosiaaliseksi. Tykkään leipomisesta, mutta jos syön kaiken minkä leivon, en mahdu pääsiäisenä enää ovesta ulos. Sitä paitsi sokeriähky tekee pullean lisäksi ärtyisäksi ja mielestäni lisää myös nivelsärkyä. Mikä on ymmärrettävää, jos on totta, että sokeri aiheuttaa yleistulehduksen elimistössä.
Joulu on siis raunioittanut mun semikarppaamiseni. Olin jo päässyt siihen vaiheeseen, että aamuisen sämpylän jälkeen söin harvoin muuta leipää enkä sokeria juuri lainkaan. Nyt ruokavalio ei muuta sisälläkään kuin sokeria ja vehnäjauhoja, kun kaikki pullat ja kakut huutavat vanhenevansa. Huoh.
Aika monessa blogissa on siunailtu samaa ja moni on myös sanonut, että pitäisi kokeilla taas karppaamista, kun ei ole ikinä voinut niin hyvin kuin silloin.
Se tässä onkin outoa: vaikka sokerinsyöminen aiheuttaa huonon olon, siihen kuitenkin repsahtaa. Mun kannaltani sokeri on pahiten ongelmia aiheuttava lisäaine, joka voitaisiin laittaa vaikka kortille tai reseptin taakse.
Jaksan loputtomiin ihmetellä sitä, miten sokerilla ja erityisesti suklaalla on niin suuri vetovoima, etten pysty sitä vastustamaan? Miten minut on siihen ehdollistettu, olisi kiva tietää? Muuten kuin juottamalla vauvana sokerivettä? Voiko sillä olla niin suuri vaikutus yli puoli vuosisataa?
Vaan kyllä se tästä, kunhan köyhyys alkaa.

Ulkona on merkillinen, vanhanaikainen valoilmiö: aurinko paistaa. Olin aikeissa lähteä koirien kanssa metsälenkille, mutta serkut ehtivät ensin. Näkyivät pirulaiset menevän pyssyineen juuri meidän metsätietä. Kun ei ole takeita heidänkään näkökyvystään, en suunnista ainakaan metsään.
(Olivat muuten aika papparaisia. Piti oikein verhonraosta tiirata, keitä vanhoja ukkoja siellä tekeytyy haulikoiden kanssa ammuskelemaan. Serkkupojathan siellä, mun ikäisiä. Heh.)
Eilen otin molemmat koirat mukaan kirkonkylään ja paseerattiin siellä semmoinen tunnin lenkki. Pienen alkusekoilun jälkeen kaikki sujui hyvin, paarustimme mallikkaasti ihan kylänraittia aiheuttamatta kaaosta. Kyllä me peräkyläläisetkin osataan:)
Sohvi oli kuitenkin asiasta niin tolaltaan, että tärisi autossa koko kotimatkan. Pitänee käydä useammin?

Huomenna aloitan kirppiskierrokset ja metsästän tupaan uuden pöydän. Tarvitsen 120x120 cm tukevan pöydän. Ei ihan joka kodinanttilasta löydy, mutta jossain se on. Jos kenellä on tietoa, saa vinkata kommenttiboksiin.
Ulkoilkaahan, kohta sataa kumminkin taas vettä.

lumi tuli lumi meni

Tai toisin päin: meni, tuli ja taitaa olla taas menossa...

Eilen käveltiin puutarhassa:

 Tai siis me kolme käveltiin ja katti ryntäili sinne tänne.

 Sentään hetkeksi pysähtyi tai sitten mulla oli vaan kerrankin onnea.

 Koirat söivät lumen alta paljastunutta ruohoa kunnes katti hyökkäsi niiden joukkoon ja seurasi yleinen kärhämä...

 .. jota sen oli paettava taas puuhun. Lillin persvillat on syytä jättää rauhaan :)

 "Mamma on löytäny myyrän tai jotain..." Tai sitten oli muuten vaan kivaa, kun lunta oli enää vähän. Kovaa vauhtia kuitenkin tultiin.

 En ollut uskoa silmiäni, kun sisälle tultua ikkunasta näkyi tämmöistä.

 Lumisadetta...

 ..ihan joka akkunan takana. Tästä se vielä nopeasti sakeni ja päätin siirtää saunan lämmitystä hiukan.

 Ilmatieteenlaitos tiesi taas: lumisade loppui melko pian. Saunaa lämmitin kuitenkin näin lumisessa maisemassa.

 Postikorttikelit taas.

 Pieni angervopensas ja ruusut näyttävät ihan pitsisiltä. Lilli ei malta poseerata yhtään.

No tullaanko sieltä..? Kuvassa on kyllä kaksi koiraa, toisesta vauhtihirmusta on tallentunut vain varjo. Tässä alkaa heidän mielestään olla ruoka-aika lähellä ja sisään pitäisi siksi päästä äkkiä.

Presidentti haluaa pienentää palkkaansa. Tykkään ajatuksesta, että elää niinkuin saarnaa. Siitä vaan kaikki pääjohtajat ja hallintoneuvostojen ihramahat seuraamaan esimerkkiä. Meitä on jo muutama tuhat, joille se on tehty pakolliseksi. Miltähän tuntuisi, jos voisi luopua 34000:sta ja se olisi vain osa palkkaa..? En oo tähän mennessä tienannu tuon vertaa vuodessa ja tuskin koskaan siihen pääsenkään.
Meillä taitaa olla uusi kekkonen puikoissa. Ans kattoo ny, mitä tästä vielä seuraa. Ja juur kun olin ajatellut, että tämä pressa taitaa olla melko näkymätön miekkonen. Heh.

Asiasta ihan muuhun: tietääkö joku, pitääkö tuommoista perhosorkideaa hoidella jotenkin erityisesti? Miten sitä kastellaan, kun purkki on täynnä puunkuoria josta vesi solahtaa lautaselle oitis eikä siitä enää imeydy takaisin. Pitäiskö se upottaa vesiämpäriin?
Kaikkia sitä tulee hankituksi.

Nyt meen puurolle ja tuun takasin, jos jotain jäi sanomatta.

urputusta (K7)

Tämä vuosi on syvältä. Harmittaa, potuttaa, ketuttaa, kiukuttaa ja mitä vielä..
Niveliä särkee ihan koko ajan. Perkule!
Mulla ei oo kalenteria. Saateri!
Unohdin tehdä vaalirahoitusilmoituksen! Pari muutakin unohti...
En saa nukuttua. Jumankekka!  ...paitsi päivällä.
Mua närästää. Ihan oikeestikin. Helkutti!
Koirat pierii. Hyääh!
Mä oon työtön!!! Ollut jo puoli päivää, prkl!!

Maailma on epäoikeudenmukainen paikka, sen vaan sanon. Nih!
Mulla olis nyt aikaa vaikka millä mitalla olla tekemättä vaikka mitä. En keksi yhtäkään asiaa, jonka takia nostaisin puoni tästä penkistä. Olkoon prkl.
Kukaan ei oo kaivannu mua kokonaiseen viikkoon. Eikä tänä vuonna ollenkaan. Nyyh.
(no kuka piru uskaltais?)
Pihalla on niin liukasta ja märkää ettei siellä voi tehdä mitään eikä mennä minnekään.
Sisällä on liikaa joulua. Ja kissankarvoja sekä erityisesti koiranpieruja (mitä hemmettiä ne on syöny...?)
Kukaan ei oo kastellu kukkia.
Kukaan ei oo vieny jätepapereita.
Kukaan ei tykkää musta. Paitsi kissa, sillä on nälkä. Ja Sohvi, joka on raskaana. Ja Lilli tietty, ja ehkä...
Mut ei kukaan muu. En minäkään.
Ja miks aina sataa/paistaa/on kylmä/kuuma?
Miks mikään ei oo niinkuin mä haluaisin?

Niinkuin voitte arvata, nyt ei oo kivaa.

Aioin lopettaa tähän ja jättää sikseen, mutta kun kerran nuo elukat jaksaa vielä innostua mun liikkeistäni, niin olen varmaan vielä jokseenkin elävä.
Tulipahan nyt valitettua heti alkuun koko vuoden edestä. Jotta voi keskittyä muihin asioihin.
Nivelet ovat ihan tuskaannuttavan kipeät ja särky on levinnyt myös käsiin ja ranteisiin. Refluksitauti on pahimmoillaan joulun suklaamässyistä eikä särkylääkekuuri tule siis kysymykseen ennenkuin närästykset loppuvat.

Kalenterin saa kaupasta ja vaalirahoitusilmoituksen voinee tehdä vielä tänään. Ellei, niin katsotaan mitä siitä seuraa.
Koirat piereskelevät ihan hillittömästi enkä keksi, mistä se johtuu. Hyhhyh.
Tekisi mieli viedä joulukoristeet pois, mutta mitä niiden tilalle? Miten tehdään tammikuun koristelu, vai onko härkäviikot ja reikäleivät tarkoitus viettää ankeasti? Pitänee käydä kirjastossa selailemassa sisustuslehtiä ja -kirjoja.
Samalla voin käydä keräyspisteessä kippaamassa lehdet ja tuikkukuoret keräysastioihin.

Ja ehkä kaupassa? En ole käynyt liki kahteen viikkoon, kuten kuvasta näkyy. Kaikki ei ole mennyt minun kurkustani, vaan tässä on koko joulunajan kooste. Aika paljon silti.
Tutkailin tuossa aamulla Vakkaopiston kevätohjelmaa ja merkkasin kaikki kiinnostavat kurssit. Taidepiirissä jatkan, mutta sen lisäksi voisin aloittaa sukututkimuksen, osallistua puutarha- ja historialuennoille sekä äänenhuollon lyhytkurssille. Kävisi tuo karviaisten komentelu sointuvammin?
Saapi nähdä.
Omasta asenteestahan kaikki viimekädessä on kiinni. Vai?

nimettömien nimppari

Tänään ei ole kenenkään nimipäivä.
Tai sitten voi ajatella niin, että tänään on kaikkien niiden nimppari, joilla ei ole omaa päivää allakassa.
Riippuu vissiin mielialasta tai persoonasa, kummin päin asian näkee, Onnea kumminkin!

Join päiväkahvin sijasta teetä. Suklaakonvehti oli herkullinen:) Konvehtirasia on täynnä taivaallisia, käsintehtyjä herkkupaloja, joita nautiskelen yhden kerrallaan. (siis päivässä..)
Sen päälle oli tarpeen lähteä hieman ulos. Menimme yksissä naisin koko seurue pihalle jäiseen ja vetiseen vuoden ensimmäiseen päivään.

 Luonto on sopeutuvainen: tuskin on lumi sulanut vanhan navetan kivijalasta kun sammal on jo kauniin vihreänä valmis. Ihmeteltävän hyvin tuo seinä kestää aikaa, vaikkei siinä ole ollut kattoa yli viiteenkymmeneen vuoteen. Sen koloissa asustelee kuitenkin suuri määrä elollisia, joten minun puolestani se saa olla rauhassa edelleen.

 Meillä oli katin kanssa aamulla vähän erimielisyyksiä, joista kostoksi julkaisen tämän nolostuttavan kuvan. Hah, siitäs sait!

 Vettä lorisee ränneistä jos kohta taivaaltakin. Kalaharissa ei varmaan sada sataan vuoteen, kaikki on tullut tänne.

 Tie kylille on jäässä...

 ..ja mummolan piha se vasta jäässä onkin. Miten ihmeessä mummo on joskus pysynyt vesiämpäreineen pystyssä tuommoisella jäätiköllä? Puukengissä?

 Olisi tarjolla pakastettuja omppuja.

 Jäkälä on tykästynyt läpivettyneeseen porttiini.

 Naapurin pellolla, jonne muutama vuosi sitten isäntä teki salaojitusta, on tulva. Kurvassuolta ja lähteestäni valuva vesi menee siitä mistä parhaiten pääsee ja viis veisaa salaisista ojista. Opasteet puuttuvat..?

Lilli tykkää kun lunta on näin sopivasti. Koirat viihtyvät ulkona itsekseenkin, kun pääsevät tutkailemaan puutarhaa laajemminkin eikä vain poluilla. Myyriä voisi metsästää, jos viitsisi...

Eli sangen ankeaa on vuoden ensimmäisenä päivänä puutarhassani. Usvainen ja sateinen ilma ja sohjoksi sulaneet lumet eivät ole aivan postikorttiaineksia, mutta mukava siellä oli kahlata ehjissä saappaissa. Liukkaita kohtia on enää vähän, mistä niveleni ovat kiitollisia. Silti niitä särkee, mutta se voi myös johtua murheellisesta yleistunnelmasta.
Huomenissa suunnistan työkkäriin ja kirjastoon etsimään innoittavaa lukemista. Onneksi meillä on kirjastot! Niin kauan kuin on lukemista, on elämääkin.

parempaa uutta vuotta!

Olipa rankka päivä tänään. Koko ajan taka-alalla pyöri ajatus: teen tämän nyt viimeisen kerran... Viimeinen leimaus sisään, viimeinen aamukahvi, viimeinen tilaus, viimeinen..
Samaan aikaan tuntui, ettei mikään enää koskenut minua. Kuten ei tietysti koskenutkaan. Ei ole minun asiani miettiä, kuka työni tekee ensi vuonna. Ei, vaikka haluaisin niin olevan.
Kun olin lopulta lähdössä kotiin, kävin luovuttamassa avaimeni ja sanoin hätäisesti hei, etten olisi ruvennut pillittämään. Ja silti aloin, vesi valui koko matkan parkkipaikalle.
Tunsin itseni hylkiöksi.
Kestän hyvin huonosti hylätyksi tulemista ja ulkopuolelle jättämistä. Lapsuuden traumoja.

Vaan huomenna on uusi vuosi ja uudet kujeet. Noustaan ylös ja suunnataan kohti uusia kaatumisia.
Tästä ei voi mennä kuin ylöspäin.

joulun jämiä ja kuvia

Moi taas.
Päivä on mennyt leipomisen ja paistamisen parissa. Piti kehittää jatkokäsittelyt erinäisille joulun jämille ennenkuin muuttuvat syömäkelvottomiksi.
Enkä millään jaksa syödä joka päivä samaa, olkoon vaikka kuinka hyvää.
Olin ostanut maitoa, koska Vähäpojan piti tulla perheineen tapanina. No, vatsatauti torppasi kyläilyn ja maito jäi juomatta. Minähän en maitoa juo, joten sille piti keksiä käyttöä.

Leipä oli loppu, joten sämpylätaikinaan sain menemään puolet liemestä. Pienen osan käytin pullataikinaan, loput menee kahvimaidoksi.

 Tuvan sisustus on hieman muuttunut. Edessä saareke, johon sijoitettiin uuni ja keittotaso. Pöytää lyhennettiin ja se käännettiin poikittain entiseen nähden.

Sämpylöitä siis tarvittiin ja niitä myös tehtiin.

Ihan hyviä tuli.

 Pullan leipominen ei sitten sujunutkaan niinkuin piti. Olin unohtanut, miten paljon pullataikina nousee ja tein muffinssivuokaan kaksitoista täytepullaa parin desin taikinasta. Niistähän tuli monstereita, kuten kuvasta näkyy. Hirviöpullat uunikaltereiden takana. Täyte jäi yli kun tein jouluksi piiraita.

 Kun uuni oli kuuma ja jämiä riitti, tein lopusta rosollista laatikkoa.

 Sekoitin rosollin joukkoon puoli pussia aurajuuston muruja ja tein kermanlopuista ja parista munasta liemen.

Tunti uunissa ja sallatti oli jalostunut maukkaaksi laatikoksi. Nam.

 Karviaiset ulkoilivat itsekseen kokkauksen ajan.

Katti varsinkin oli ulkoistamisesta närkästynyt, mutta sen taipumus tunkea kuononsa joka askareeseen sai minut kovettamaan luontoni ja tuuppasin mirrin pihalle. Sisäänpäästyään se ei ollut näkevinäänkään ketään.

Koirat sen sijaan eivät olleet moksiskaan, vaan oikaisivat odottamaan maistiaisia. Joita ei kylläkään tarjottu.
Lattia on kulunut keinutuolin alta. Maalaushommia tiedossa...

Katin kiipeilypuu on enää tynkä. Jatkuvan riekkumisen voimasta kapistus oli ihan kanivino ja vääntynyt. Lisäksi se on suoraan ilmalämpöpumpun edessä joten katin irtokarvat levisivät tehokkaasti akrobatiaharjoitusten aikana pitkin huushollia. Tähän kyllästyneenä purin pois ylimmät osat. Mökötystä kesti kaksi päivää.

Että semmoinen lauantai tänään.

loppu häämöttää

Eilen toin sorvaamolta kassillisen tavaroitani pois. Maanantaina otan mukaan enää työkenkäni ja taulun seinältä.
Heräsin tänään siihen, että katti kilisteli joulukuusenkoristeita. Hyppäsin ylös vain nähdäkseni, että se istui kuin patsas kamarin pikkupöydällä. Lienen nähnyt jotain sopivaa unta?
Katti on tosiaan jättänyt kuusen kokonaan rauhaan, on siinä sitten valot tai ei. Yhtään kertaa en ole nähnyt sen edes katsovan kuuseen, saati haistelevan taikka koskevan siihen.
Muuten se saa iltahepuleita, aamuhepuleita ja muuten vaan-hepuleita. Joulukarkkien käärepaperit sen on saatava levittää pitkin lattiaa ja jokaista vahditaan ettei koirat vaan saa yhtään.
Sohvilla on aamupahoinvointia ja Lilli lihoo. En nimittäin muista vahtia ja kun Sohvilta jää suurin osa ruoasta syömättä, niin Lilli pistelee senkin. Ongelmia tiedossa siis.
Lueskelin tuossa blogeja ja huomasin, että moni on jo siivonnut joulukoristeet pois näkyvistä. Kukin tavallaan, mutta mulla riittää arkipäivää vuoden mittaan ihan tarpeeksi, jotta on varaa pitää juhlaa vähän kauemminkin. Joulu on sellainen lämmin jakso pitkän pimeyden päätteeksi. Siksi pitkitän sitä loppiaiseen asti ja silloin yleensä jo tuntuukin hyvältä suunnata ajatukset tulevaan vuoteen.
Jos hyvä tuuri käy, silloin alkavat aurinkoiset pakkaspäivät ja maailma näyttää valoisalta. Siemenhinnastoja tulee postissa, jolloin kesä on heti askeleen lähempänä.
Alan jo hiljalleen tottua tuvassa tehtyyn uudistukseen. Tosin vieläkin käännyn usein siihen suuntaan, missä tavarat ennen olivat, mutta yhä useammin jo suoraan niiden uusille paikoille. Kunhan tästä arki todella alkaa, pääsen tositoimiin uuden keittiöni kanssa.
Illalla töistä tullessa kuu nousi komeana. Tuolla kylällä se näkyi hienosti ja harmittaakin, etten pysähtynyt ottamaan siitä kuvaa. Kotipihalla kuu näkyi puiden takaa ja kesti muutaman tunnin, ennenkuin se oli vaeltanut puutarhan ylle. Ulkovalot sammuvat kirkkaalla kuutamolla, mikä on tietysti ihan hyvä.
Nyt taivas on pilvessä, kuu näkyi aamulla vaaleana hohteena paksun usvan seassa. Pakkasta on enää kuutisen astetta ja plussan puolelle päästään iltapäivällä. Pitää sitä ennen käydä lapioimassa huussinpolulta kymmenen tonnia (ainakin) lunta, joka rymähti siihen torstaina puuvajan katolta. Olen siitä asti harrastanut vuorikiipeilyä pikkulaan mennessä. Ja sieltä tullessa, tietty.