huti

Täällä ollaan vielä - ja kohta ilman asuntoa.
Ei päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa mun kotini hinnasta. Ehkä se ei sittenkään ollut mun kotini.

No, annetaan ajan kulua. Jonkun pää kääntyy tai löytyy se juuri oikea asunto sopivalla hinnalla. Vuokraan jonkun loukon siksi aikaa.
Nyt olen jossain keuhkokuumeen tyyppisessä taudissa. Diagnoosi tulee siitä, että edellisyönä oli kova kuume ja nyt on keuhkot kipeät. Väsynyt olen ja aivastelen, mutta muuten ei oireita. Paitsi keuhkoputkien ahtaus.

Hauskaa vappua niille, joilla on vappuna hauskaa. Kaikille muille toivotan mukavia kevätpäiviä, räntäsateesta huolimatta.

kahden vaiheilla

..on kaksi mahdollisuutta. Jos valitsee ykkösen, niin hyvä on. Mutta jos valitsee kakkosen, on kaksi mahdollisuutta: ...
Eikös se G. Pula-aho joskus muinaisuudessa (vai oliko se Eemeli) luetellut pitkän rotlan tuohon tapaan.

Mulla on vielä kahdesta valita, vaikka niistä viimeviikkoisista toinen karsiutui näytössä. On siinä vaan monta asiaa pohdittavana, ennenkuin saa katon päänsä päälle. Olen pihi ja ronkeli, ei ollekaan hyvä yhdistelmä. Lisäksi toisen asunnon myyjä on pikkuserkun vaimo, mikä on vielä pahempaa.
Mutta kun haluaisin juur siihen...
Pitää lirkutella pankkiirille vähän enemmän. Oisko pitänyt jättää ne joulusuklaat syömättä, nyt pitäisi olla siro ja sievä? Jos pankin setä on huomenna tyly, en ikänä enää syö suklaata.

Viitaten Vilukissin aiempaan postaukseen voin kertoa, että mun toivottavasti uusi kotini on vihreä...

lähdössä

Nyt kun on palattu kotiin, ja oltukin jo monta päivää, niin voi jo suunnitella uutta lähtöä.

Kas kun torppa ei olekaan enää kovasti myynnissä. Eikä mun asuntoanikaan kukaan tainnut ostaa, joten menen sitä katsomaan alkuviikosta.

Hiukan hirvittää, laskin on kovasti tarpeeseen.
Pitää miettiä ja laskea, kun olisikin nyt kaksi vaihtoehtoa tulevaksi kodiksi.

Toisella on hyvä sijainti, huonompi kunto muttei todettuja vikoja, muuta kuin kova hinta.
Toinen sijaitsee "väärällä" alueella, on hyvässä kunnossa ja halvempi, mutta kylppäri vaatii rempan kosteusvahingon vuoksi.

Molemmat syynätään, se on selvä. Pankin kanssa joutuu vähän keskustelemaan, mutta se ei liene pitkä jutustelu.
Kolmas vaihtoehto olisi ostaa naapurikunnasta numeroa pienempi residenssi, jolloin saisi viedä pankille päin ja elo olisi kevyempää. Ja ahtaampaa. Työmatkakin pitenisi.
Huoh.

Tässähän se päästäinen kuluu, ihmetellessä.

Iloista pyhänseutua teillekin.

olosuhteiden pakosta

Onpahan taas ollut raskain päivä aikoihin. Jotkin asiat vain tulevat ja ne on pakko tehdä, halusi tai ei. Koska jonkun on pakko.

No, elämä on sellaista.

Muuttoni siirtyi taas, kun joku meni ja osti tulevan asuntoni. Ihan pieni mahdollisuus vielä on, jos ostajan pankki heittäytyy nihkeäksi. En osaa toivoa kenellekään ikäviä, mutta jospa yläkerrassa nyt sitten järjestettäisiin mulle joku vielä sopivampi, jos tämä kerran oli jonkun muun koti.

Ainakin muuttovastarintaan sain apua: koipeni on ollut koko viikon aivan sietämttömän kipeä. Se leikattu, "parempi" raaja. Toinen jomottelee entiseen malliin, mutta tämä korjattu jäsen on aivan pirullisen kipeä kun pitäisi lähteä liikkeelle. Jossain mielen perukoilla piileksii ajatus, että varaosalla ei ole kaikki hyvin. On vaikka irronnut tai jotain... ei kiva.
Pakko vaan myöntää, että elämä torpparina on ohi.

Muutoksessa on eteenpäinmenon siemen. Mun elämässäni moni asia tuppaa menemään vaikeimman kautta, kun olen niin uppiniskainen ja hidas tekemään päätöksiä. Asioiden pitää kehittyä sopivaan pisteeseen jotta voisin muuttaa suuntaa. Niin vanhaksi en elä, että oppisin nopeammaksi.

Karvahaalariosasto voi paksusti, kuten emäntänsäkin. Sohvi sai tänään nimensä työsuojelutarkastajan osallistujalistaan, hän kun aktiivisesti esitteli työhyvinvointiasioita. Niihin kuuluu mm. vatsanrapsutus ja ystävällinen puhe kyykkyasennossa. Raportista sitten käy myöhemmin ilmi, oliko se riittävä esitys.

Katti kunnostautui tänään hyppäämällä mun salaattilautaselleni. Suoraan lattialta lautaselle, jotta suolaheinät ja voikukat vaan sinkoili. Onneksi se laskeutui siihen ennen kuin ehdin asetella joukkoon muut ainekset. Ja söin kyllä lopulta kaiken, eikä ollut edes kovasti paljon vierasesineitä. Katti oli kyllä melko hämmästyneen oloinen, kun havaitsi upottaneensa käpälänsä heiniin, mutta astui sitten arvokkaasti pois ja heilautti häntäänsä. Mitäs sitä nyt pienistä hötkyilemään.

En ole ymmärrettävistä syistä juuri puutarhassa kierrellyt, mutta sen verran kumminkin, että havaitsin uuden vandalismin muodon: joku kaivelee samettinurmeani (lue: sammaloitunut alue pensaiden välissä).
Ihan selviä reikiä pitkin pihaa. Epäilin ensin sitä megaluokan myyrää, jonka taannoin bongasin lintulaudan alta, mutta nämä kolot on kaivettu ylhäältä päin eivätkä ole kovin syviä, ehkä viitisen senttiä.
Nyt listalla on ylimpänä mustarastas. Se on syyllistynyt katteiden kaiveluun ja ainakin yhden pioninjuuren se on kaivellut paljaaksi. Tietysti sen kaikkein komeimman, joka ei ole vielä ehtinyt edes kukkia. Pelkään että pakkanen on tehnyt selvää koko kasvista.
Mutta vaikka mieli kuinka tekisi, en saata uhkailla mustista, koska sen laulu aamuvarhain on mitä kauneinta musiikkia. Ja kohtahan pionit ovat jonkun muun huolena.

Lähden ensi viikoksi työmatkalle, ja ystävä tulee kotimieheksi. Sohvin voi aina viedä hoitoon, hänellä on monta paikkaa johon hänet otetaan ilolla vastaan, mutta katin suhteen asia on toinen. Se ei tykkää muista kuin mammastaan ja Takkupäästä. Kaikkein vähiten se tykkää automatkoista, joten on yksinkertaisempaa että sille tulee seuralainen kotiin.  Ja ihan luksuslajia: on paikalla koko ajan.
Ystävällä lepoloma ja Hertalla seuraa. Win-win.

Ja talo on edelleen myytävänä. Kuvia löytyy tämän blogin aiemmista postauksista, joista selviää myös maalla asumisen realiteetit.

tulee ja menee

...tuo talvi. Tässä on eletty muutamakin jännittävä hetki, kun Kustulla on jo kesätossut ja välillä pukkaa lunta ja ties mitä liukasta tiet täyteen. On ihan toista liukastella Kustun tapaisella piirongilla kuin ketterällä neiti Sieväsellä.
Vaan ravilla on pysytty, kun yhdessä  oikein keskitytään. Sohvi istuksii etupenkin jalkatilassa eikä tiedä kelistä mitään. Riittää että autossa on lämmin ja mamma mukana.
Mulle on siunaantunut (useamman kilon lisäksi) kevätkotimasis. Se ilmenee siten, että kotona ei jaksa mitään. Ei niin kerrassaan mitään, paitsi syödä ja nukkua. Tosin nukkuminenkin on huonoa. Huoh.
Kaikki paukut menee työpäivän aikana ja kotiin tullessa on ihan poikki.
Se päivä lähestyy, kun täältä on lähdettävä. (tulipa kohtalokas lause..)
Otetaanko uusiksi: torppa menee myyntiin. Pakko muuttaa, kun ei enää jaksa ja paikat alkavat rapistua. Myös talossa ja puutarhassa.
Tämä kuuluu vakiovalituksiin, mutta tällä kertaa tuntuu siltä, että toimeen on vihdoin ryhdyttävä. Paniikkihäiriö iskee jo pelkästä ajatuksesta, mutta yritän vakuuttua, että saan jotain parempaa tilalle. En silti usko omiin juttuihini. Olen muistaakseni valehdellut itselleni ennenkin ja jäänyt siitä kiinni.

Oikein tosi: 1800-luvun lopulla rakennettu paritupa-tyyppinen torppa ilman mukavuuksia, 4000 neliön aidattu puutarha ja parituhatta neliötä luonnontilaa päälle. Myydään irtaimistoineen tai ilman. Osa kalustuksesta alkuperäisiä eikä joukossa ole montaa alle 50 v. Myydään tämänhetkisessä kunnossa vanhoja asumuksia ymmärtävälle vaatimattomalle ja hiljaiselle, mielellään luonnolliselle henkilölle. Kovaan hintaan, toivottavasti.

Ihan sydäntä kylmää ajatus, ettei enää koskaan voisi tulla tänne. Aina ennen on voinut palata, jos on joutunut jonnekin lähtemään. Miten voi niin juurtua paikkaan?
No just, tämähän on parasta lääkettä eroahdistukseen. Ruveta nyt etukäteen suremaan ja voihkimaan.

Perhe-elämän uutisia: Sohvista on tullut taas mummu. Tytärensä turisti kuusi (6) penikkaa ihan tuosta vaan. Voimme  kaikki oikein hyvin, kiitos kysymästä. Pennutkin, olettaisin.
Ja Hertalla on kevättä rinnassa. Vietettyään koko talven enemmän tai vähemmän horroksessa se on alkanut viettää riehakasta yöelämää. Aamuisin se tulee kotiin silmät ristissä, syö ja köllähtää sitten nukkumaan. Ehtoolla pitää päästä ulos ja sinne se häviää, nurkan taakse häntäänsä heilauttaen. Kiire tuntuu olevan eikä auta kysellä, kenen kanssa mennään ja minne. Nuorten rientoihin, se on selvä.
Me mummut jäädään kotiin odottamaan...

saisko lisää valoa?

Kaamosmasennus iskee ihan kohta. Aamut alkavat olla melko raskaita ja hitaasti käynnistyviä, jopa mun mittapuuni mukaan.
Vaikka ylösnouseminen arkisin ei olekaan ongelma, niin vauhtiin pääseminen saisi olla äkäisempää. Joskus tuntuu, että vasta kun on toimistolla juonut toisen mukillisen kahvia, alkaa aivo-osastolla tuntua pientä liikettä. Siihen asti olen kuin tukkansa kammannut zombie.
Nyt ei huvittaisi ollenkaan tunkeutua vaatteisiin. Tässä huushollissa se vaan ei ole mahdollista juuri nyt. Vaikka naapureita ei olekaan, aivan varmasti kohdalle ilmaantuisi joku reipas ulkoilija jos kanniskelisin saunavesiä yökkäreissä ja morronrokissa.
Puutarha on osittain valkoinen, kun edellisyönä satanutta lunta on jonkinverran jäljellä. Illalla tuli hiukan lisää kovan tuulen kanssa, mutta lämpötila on jo noussut ja lumet ovat muuttuneet ilmassa leijuvaksi usvaksi. Sen verran lumesta on hyötyä, että maisema on hippusen valoisampi kuin marraskuussa.

Kustu olisi pitänyt käyttää eilen pesulla, mutta unohdin lopulta koko asian. Musta ei ole kaikkein käytännöllisin auton väri täällä maalla. Eikä muuallakaan. Perjantaina kävin Porissa ja vähän hävetti pistää Kustu parkkiin kahden kiiltävän mustan auton keskelle. Joista toinen muuten oli samanlainen kuin Kustu.
Jos haluaa erottua joukosta, ei ehkä kannata ostaa autoa, joka on myyntitilastojen kärjessä...
Toinen harmi, tai oikeastaan työläs asia on Kustun matot. Nekin tietty ovat mustat, ja niinpä mulla on kaiken muun pyykkäämisen lisäksi automattojen pesua alvariinsa. Tosin Sohvin puolella on siistimpää, hänellä kun on lämmin alustansa ja matto pysyy puhtaana, mutta mun jalkatilassani on jatkuvasti kuraista. Hyhhyh.

Sohvi sai uuden frisöörin viime viikon kyläilyllään. Nyt hän kerää kehuja ja on niin, niin hieno.

Ja vähän lohdullisia uutisia: vaikka rakas Hercule kuoli, en ole jäänyt aivan yksin. Komisario Morse on uusvanha tuttava, jonka seurasta nautin kovasti. Ei hän kokonaan korvaa Poirotia, mutta lohduttaa kovasti. Erityisen ilahduttavaa on sarjan musiikki ja Morsen kulttuuriharrastus.
Itselläni taas tämä kulttuuriosasto sakkaa pahemman kerran. Jopa kirjastosta tarttuu mukaan pelkästään huonoja valintoja. Olen ennenkin pannut merkille, että kun työssä on vaativa vaihe, tarvitsen tietyntyyppistä luettavaa. Sen löytäminen hyllystä ei vaan ole helppoa ja nyt tänä talvena se on onnistunut harvoin. Niinpä olenkin pelannut lukemisen sijaan sanajahtia ja viljellyt virtuaalifarmia. Mutta kysyttäessä en ikinä tunnustaisi asiaa :)
Viimeaikaset ympärillä tapahtuneet asiat saavat mut tuntemaan itseni erityisen onnekkaaksi, kuten sunnuntailapsen kai kuuluukin olla. Onnellisuus taas, ..... se lienee mielentila.

soittakaa mulle!

..siis jos voitte. Sim-korttini on kuollut jo vissiin viikko sitten. Tarkkaa aikaa ei tiedä, koska operaattori on niin pienellä präntillä näytössä, ettei sen puuttumista ole huomannut.
Jos siis jollakulla läheisellä on äärimmäisen tärkeää ja hengenhätä-asiaa, soittakoon työpuhelimeeni, jonka numero löytyy nettisivuiltamme: Xxxxxxx.fi
Ellette tiedä missä olen töissä, oma on häpeänne. Olkaa soittamatta.
Olen juuri palannut Vääksystä. Matka oli hieno, vaikka niveleni tulehtui juuri sopivasti lähtöä edeltäneenä yönä ja olo oli osin tuskainen ja lopun aikaa h*lvetillinen. En saanut nukuttua viime yönä juuri lainkaan. Virallinen selitys on, että toiset juhlivat aamuviiteen niin, ettei koko rakennuksessa päässyt uneen yksikään majailija. Vielä virallisempi syy oli se, etten kyennyt kivuiltani sen paremmin nukkumaan kuin olemaan pystyssäkään. Kiemurtelin siis koko yön hikisenä ja kuuntelin toisten riekkumista. huoh.
Tämä päivä ei ole ollut sen helpompi ja pitkä istuminen linjurissa ei sekään auttanut asiaa.
Mutta silti, olipas kivaa.
Nyt olen siirtynyt sekakäyttäjien kastiin ja siemaissut lasin punaviiniä iltapalan kanssa ja sen jälkeen melko mojovan särkylääkkeen. Tämän erittäin paheksuttavan toimenpiteen ansiosta päätän lähetyksen tähän.

ai niin, onnea siskolle, joka on matkalla jossakinpäin maapalloa. Epämääräisessä suunnassa. Vanhenemisesi on ikuinen ilo. Olisi ikävää jos sinua ei olisi.