sunnuntai 3. marraskuuta 2013

jatkaisinko kuitenkin?

Olin jo päättänyt, että bloginpitäminen saa riittää, mutta juuri tänä marraskuun sunnuntaina tuntuu siltä, että voisin vielä yrittää.
Tosin mitään ihmeellistä blogattavaa ei ole, elämä jatkuu entiseen malliin.
Jonkinlainen tilannekatsaus lienee kuitenkin paikallaan, koskapa olen huomannut, että tämä toimii itselleni muistina ja se onkin tämän bloginpidon ykkösjuttu. Kakkosena tulee perikunnalle tiedottaminen ja jos näiden lisäksi viihdytän muitakin, niin se on sitten jo bonusta.
Kesä meni alavireessä, en muista koska olisin ollut niin masentunut, jos ikinä. Työttömyys oli pikkujuttu kaiken muun ohella.
Surullisin asia oli Lillin kuolema. Olemme kaivanneet pikku tursaketta joka päivä. Se jätti kotiin valtavan aukon ja sillä on edelleen oma paikkansa elämässämme, vaikkei siitä enää niin puhuta.
Sohvi lakkasi syömästä ja oli vallan surkea. Mulla alkoivat työt samaan syssyyn ja onneksi uusi työpaikkani sallii Sohvin olla mukana päivisin. Se kuorsaa työpöytäni alla koko päivän, mitä nyt välillä käy asiakkaiden ja työkavereiden rapsutettavana. Toimistokoira Sohvi on mainittu työpaikan kotisivuillakin.
Syksy on kuitenkin ollut parempaa aikaa, kun kesän kurjuudesta päästiin vihdoin yli. Kaivossakin on taas vähän kuraista vettä, joten ehkä sekin asia taas korjautuu.

Kaiken tämän jälkeen tuntuu epätodelliselta, että kaikki on taas hyvin. Olo on kuin pitkän, rajun kuumetaudin jälkeen: kevyt ja puhdistunut. Vähän epäilyttää kaikki hyvä, joka tuntuu tulevan osakseni. Olenko tosiaan ansainnut kaiken?

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ihanaa, että olet palannut. Lähes päivittäin olen käynyt kurkkaamassa onko uutta tekstiä. Osanottoni Lillin poismenon johdosta! Nykyisenä koiranomistajana ymmärrän täysin, että elämä on tuolloin heittänyt ihan häränpyllyä. Onneksi Sohvi on päässyt kanssasi töihin. Vieläkö teillä on se uusi koira? Toivotaan, että syksy ja tuleva talvi kääntävät elämän taas paremmalle tolalle ja kirjoittele ainakin silloin tällöin!

Anonyymi kirjoitti...

seurailen silloin tällöin näitä blogeja. en ole ainakaan vielä itse bloggaaja, mutta saapa nähdä. Löysin sivusi sattumalta kun hain Paimion ruususta tietoa, sellainen tuli hankittua puutarhamyymälän syyssiivouksesta ja nyt pitäisi pikaisesti saada maahan oikeaan paikkaan. Blogisi tuntui kovin läheiseltä ja tutulta heti. itsekin yksinäisenä naisihmisenä maalle muuttaneena ja remonttia aina menossa. Ikä ihmisenä tuntuu että kroppa ei ihan pysy kaikessa suunnitelmissa mukana ja silloin tällöin on myöskin niitä huonoja aamuja. Minulla kaverina Labukka Kaapo ja löytykisu Kalle, jotta touhua riittää. Tsemppiä talveen ja terveisä Kuivelan kulmilta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun palasit. Iloitsee Viismummoista.

Unknown kirjoitti...

No jo sua on ooteltukkii. Hyvä ku tulit takas. :)

Piu kirjoitti...

Hei vaan kaikki ja kiitos! Vähän oli korkea kynnys aloittaa uudelleen, mutta eiköhän tämä tästä taas ala sujua. Kiva kun olette vielä kuulolla.