Lupaava alku

Vuoden ensimmäinen aurinkoinen päivä. Aurinko paistaa tähän aikaan vuodesta sellaisiin paikkoihin mihin ei ikinä muulloin.

Kuten salin sänkyyn.

Tai tuvan pohjoisseinään. Esikoisen ammoin tekemä tontturivi on voimistellut tänä jouluna 50-luvun tonttujen alla.

Varma kevään merkki. Vaikka olin lopen uupunut puutarhatöihin syksyllä, ihastutti tämän löytyminen postilaatikosta kovasti. Jospa tänä vuonna onnistuisi uuden kasvimaan perustaminen. Edellinen on joutunut majoittamaan karhunvatukkaa ja päärynäpuun.

Kesäisen tomaattisadon viimeiset edustajat roikkuvat yhä tuvan verhovaijerissa. Toin syksyllä tomaatinraakileet sisälle kypsymään kun tyhjensin kasvihuoneen. Muut tulivat syödyksi, mutta jostain syystä nämä kaksi ovat jääneet koristeiksi.

Ulkona on pakkasta kuusi astetta. Talven toistaiseksi kylmin päivä. Laitoin autovanhuksen akun lataukseen, ettei pakkanen rikkoisi sitä. Laina-auto on lämpiämässä, sillä olen lähdössä onnittelukäynnille. Opaskollega ryhtyi ravintolayrittäjäksi, ja tämä on hänen ensimmäinen päivänsä krouvarina.

Olen valmistellut pian alkavaa nukkekotikurssia. Joitakin kokeiluja on vielä tehtävä, ja laadittava jonkinlainen suunnitelma. Jos nyt sitten löytyy tarpeeksi osallistujia.

Olen myös tehnyt henkilöhistoriallisen teon: riisuin joulukuusen ja vein se ulos. Ei varissut yhtään:) Jotakin olen siis vuoden aikana oppinut. Muut jouluasiat saavat olla loppiaiseen tai vaikka Nuutinpäivään asti. Sitten onkin jo aika siivota.

Oli muuten outoa riisua kuusta, joka ei varissut yhtään. Tuli vähän huono omatunto, ikäänkuin olisi pettänyt kuusen ja ylenkatsonut sen yritystä olla reipas joulupuu. Heh, olenkohan liikaa yksikseni täällä metsänreunassa?