6.1.2024

Tänään tuulissa viipyilevät

tummat sävelet. 

Ikävän ja kaipuun kaikuja, 

haikeita, hiljaisia lauluja. 

Tänään sytytän kynttilän, 

Sinulle ja muistoille. 

Eikä minun tarvitse miettiä, 

missä olet. 

Loppiaisaamuna olit yhtäkkiä poissa. Nukuit vain ja lähdit. 

Ehdimme käydä Kaskenlinnassa vierailulla perjantaina ja kaikkien yllätykseksi olitkin hereillä. Takkupää oli varoittanut minua, että saattaisit olla muissa maailmoissa ja sekava, sillä olit saanut rajuja kohtauksia päivän aikana. Keskustelimme kuten aina ennenkin. Näytit meille jalkasi ja totesit, että ne näyttävät samalta kuin Saimi-tädin jalat päivää ennen hänen kuolemaa. Kätesi myös palelivat, mutta onneksi olit saanut paksut vanttuut lämmikkeeksi. Ne kädessä ei vain kunnolla voinut kirjoittaa. 

Kerroit kuinka ihana hoitaja sinulla oli ollut edeltävänä yönä. Hän oli jaksanut istua vierelläsi kertomassa juttuja. Olitte myös sopineet jo hoitaja kanssa, että hiustenleikkuu onnistuu sairaalan tiloissa, kunhan sinut köytetään kiinni pyörätuoliin, että pysyt suorassa. Lupasin ottaa koneen ja sakset seuraavana päivänä mukaan, sekä Tytsyn. Olimme jättäneet hänet vaarin kanssa varmuuden vuoksi ja iski hirveä harmitus kun tajusin, että hänet olisi ihan hyvin voinut ottaa mukaan. 

Lähtiessä totesin sinulle, että nähdään huomenna ja halasimme. Sinä pyysit Anttia pitämään minusta aina hyvää huolta. Silloin mieleeni hiipi ajatus, että nämä saattaisi olla hyvästit, mutta halusin pyyhkiä sen pois nopeasti. 

Loppiaisena oli kaunis pakkaspäivä. Aurinko paistoi ja lumiset puut kimmelsivät. Kävimme kaupassa äitini ja Tytsyn kanssa. Kotipihalla kerätessä ostoksia autosta löytyi turvaistuimen vierestä lattialta samanlainen hedelmäpatukka, jonka aina annoit Tytsylle lähtiessämme luotasi. Hymy nousi pienen kasvoille ja hän totesi "Tätsyn patukka". 

Kiitos kaikesta siitä ajasta, jonka sain viettää kanssa. Kiitos ymmärryksestä ja kuuntelevista korvistasi. Nyt on jäljellä kauniit muistot ja sinulla on kaikki hyvin ❤️

- Kummityttö/Tytsyn äiti/hovikampaaja

Takapakkia

Taas Kaskenlinnassa, täällä kertaa hoidettavana. Iltapäivällä sain niin pahan ahdituskohtauksen, että pyysin Takkupäätä soittamaan ambulanssin. Kun ambulanssi tuli, oli kohtaus jo koko lailla ohi. Ensihoitajat eivät tästä piitanneet vaan järjestivät paikan täältä Kaskenlinnasta ja tilasivat invataksin. Ja huis vaan, hetken päästä olin perillä. 

Pääsin vieläpä "omaan huoneeseeni" eli samaan, missä olen ollut intervallijaksoja. Lähtö kotoa oli vähän kaoottinen. Kengät ei mahtuneet jalkaan ja kaikki varusteet olivat hukassa. Lopulta annoin periksi ja ajattelin että kunhan pääsen osastolle voi Takkupää tuoda loput. 

Olin ihan varma, että lähtö tuli. Kohtaus kesti ja kesti eikä morfiini tuntunut vaikuttavan yhtään. Kynnys soittaa ambulanssi on varsin korkea. Vaikea arvioida, onko tilanne nyt sellainen että voi soittaa ja miten kauan auton tulo kestää ja mikä on tilanne sitten kun auto on pihalla. Meille ambulanssi tuli nopeasti. Ja kiire loppui siihen. Mitattiin happisaturaatio ja lämpö ja verenpaine, kaikki hyvin. Sitten keskusteltiin miten edetään. Haluanko Raision sairaalaan vai Kaskenlinnaan vai jäädä kotiin. Valitsin Kaskenlinnan kun tiesin, että Takkupää nukkuu paremmin jos olen hoidossa eikä hänen tarvitse valvoa uusiutuvan kohtauksen vuoksi. 

Taksissa huomasin, että niskalihaksia ei enää juurikaan ole. Pääni heilui kuin mollamaijalla koko matkan ajan. Mutta mitä siitä, kun kaikki on hyvin taas. 

 

Uusi vuosi alkakoon

Arvasin oikein, että kun kehuskelen saaneeni hengenahdistukseni kontrolliin, asia heittää häränpyllyä. Kohtauksia tulee aina vain useammin, ovat pahempia ja kestävät pidempään. No, menee vain enemmän morfiinia, en päästä Takkupäätä minnekään ilman, että hän antaa lääkeannoksen ennen lähtöään. 

Vaan nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen pyytänyt hovikampaajaani ajelemaan tukkani pois. Se helpottaa meidän kummankin eloa. Takkupää pääsee vähemmällä kun pesu ja kuivaus sujuu nopeasti ja minulla ei roiku tukka silmillä koko ajan. Kuljen niin kumarassa että hiukset eivät pysy paikoillaan siten kun kampaaja on ajatellut. 

Painehaavasta kehittyi pienoinen jännitysnäytelmä. Pyysin Takkupäätä ottamaan toisen kuvan ja säikähdin. Se oli kuin Googlesta löytämäni esimerkki. Takkupää soitti kotisairaalaan ja sieltä luvattiin tulla käymään illansuussa. Olin pesemätön ja ääkkäinen, mutta ei auttanut. Kuuden jälkeen tuli nuori mies, joka taitavasti puhdisti haavan ja laittoi siihen kätevästi laastarin. Hän pyysi lupaa kuvata haava, mutta Takkupää sanoi että meillä oli kuva valmiina. Tein uskomattoman tempun toistamiseen, lähetin kuvan ryppyisestä pyllystäni nuorelle miehelle. Meitä kaikkia nauratti, kun mainitsin asiasta hoitajalle ja Takkupäälle. Hoitaja lupasi näyttää kuvaa lääkärille ja palata asiaan alkuviikosta. 

Meiltä hajosi pölyimurin kädensija viime viikolla. On keskulteltu siitä ostetaanko robotti vai tilataanko varaosa. Järki neuvoo korjaamaan vanhan, mutta toimivan pelin mutta jos rehellinen olen, niin haluaisin robotti-imurin. Tässä on niin vähän tarpeita että ostohimo ei tyydyty. Synti olla tilaamatta uutta kahvaa kun sellainen on tarjolla. Kaikkiin laitteisiin ei saa minkäänlaisia varaosia. Ja robotti ei imuroi joka paikasta. Eikä varaosa ole edes kallis, kolmisenkymppiä. Saa nähdä, kuin tässä käy. 

On minulla toinenkin haihatus. Haluaisin koiran. Eläinsuojeluyhdistyksellä on kaksikin sopivaa koditonta. Mutta en voi ottaa koiraa, kun se tietäisi vain lisärasitusta Takkupäälle. Toisaalta, hänellä olisi jotain hoidettavaa kun olen lähtenyt, eikä ero tuntuisi niin kovalta. 

Vaikka elämä on vähän hiljaisempaa kuin aikaisemmin, jos mahdollista, ei siitä puutu sattumuksia ja yllättäviä käänteitä. Joskus naurattaa ja joskus itkettää, eli ihan normielämää. Sitä parasta arkea. Ja kaikki hyvin. 

 

Painehaava ja pölkkyjalat

Tasapaino elämässäni on kerta kaikkiaan hukassa. Juuri kun hyväksyn, että tällaista se on tästä lähtien, tulee joku karusellielämys ja kaikki muuttuu. Oikeastaan pitäisi olla kiitollinen, kun muuten on niin vähän aktiviteetteja. 

Tytsy vanhempineen kävi tapanina ja pani Takkupään leikkimään koiraa. Ja piilottamaan tavaroita. Hän on vielä siinä iässä että kertoo, missä piilo on. Tytsy siis. Sitten hän ilmoitti, että on nälkä ja he lähtivät keittämään kahvia. Tytsy on myös oppinut puhumaan perättömiä. Kun kysyimme, kuka on leiponut kakun, hän ilmoitti pokkana, että hän ja Takkupää. 

Jalkani ovat ajettuneet polviin asti kuin pölkyt. Jopa niin, että Takkupää kysyi yhtenä aamuna, pitääkö pölkyt rasvata. Pyyteli sitten anteeksi. Mitä suotta, sillä nimitys kuvaa täydellisesti jalkojani. Paksut ja kömpelöt. Ihmettelen, milloin iho repeää, niin kireälle se on turvonnut. 

Olen istunut pyllyni ruvelle. Ei mikään pikkujuttu sellaiselle, joka joutuu viettämään istuvillaan suurimman osan vuorokaudesta. Minulla on haavauma häntäluun tienoilla. Se taisi saada alun pyjaman housujen vähän karkeasta saumasta. Tunsin sen hankaavan ikävästi, mutta tyhmä kun olen, en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Lisäksi en näe selkäpuolelle kunnolla, en peilillä tai ilman. Sitten kipu alkoi olla sitä luokkaa, ettei sitä voinut jättää huomiotta. Määräsin Takkupään ottamaan siitä kuvan.

Rikkihän se oli. Haavapulveria ensiavuksi ja googlettamaan. Painehaavalta tuo näyttää ja tänään on tarkoitus kääntyä kotisairaalan puoleen ellei se ole alkanut parantua. Hankalaa tässä on se, että joudun istumaan haavan päällä koko ajan, sillä en saa nukuttua sängyssä kuin muutaman tunnin. Olenkin alkanut nukkua aamupäiväunet sängyssä. Menen sänkyyn aamurutiineiden jälkeen ja nukun pari kolme tuntia makeasti. Joskus tuntuu ettei sekään ole riittävästi, mutta en ole sitä venyttänyt sen pidemmälle.  

Jotain hyvääkin on tapahtunut. Olen saanut hengenahdistukset kuriin. Olen ottanut hieman suurempia morfiiniannoksia ja säännöllisemmin. Aina nukkumaan mennessä ja päivällä yhden annoksen, kun hengitys käy muuten raskaaksi. Lisäksi minulla on käden ulottuvilla aina yksi annos, jos Takkupään on lähdettävä asioille ja jään yksin. 

Morfiini on PEG-nappiin laitettavaa Oramorphinia, en siis piikitä mitään. 

En olisi uskonut, että julkaisen täällä kuvan ryppyisestä pyllystäni, mutta olkaa hyvä:

Muuten on kaikki hyvin. 

 

Joulun ihanuus ja kamaluus

 Meillä oli ihana aatto. Se kului vanhan kaavan mukaan. Kaksi vanhinta poikaa oli syömässä ja sitten kahvia juodessa avattiin lahjat. Jokaiselle oli yksi joten se ei kestänyt kauaa. Näytti olleen mieluiset paketit.

Menin nukkumaan tyytyväisenä ja toivoin saavani nauttia kerrankin rentouttavasta unesta. Se olisi kruunannut illan hyvän mielen. 

Yöuni loppui kuitenkin jo vartin yli puolenyön hengenahdistukseen. Ensin yritin huijata keuhkoja ja hengitin rauhallisesti mutta eihän se toimi niin. Keuhkot sanoivat että nyt ylös ja äkkiä. Niin sitten piti könytä istumaan narisevan patjan reunalle, laittaa Airvo seis ja lähteä olohuoneeseen. Tuntui että saan unta saman tien enkä sytyttänyt valoja tai laittanut telkkaria päälle.

Sainkin nukuttua pienestä heräämisestä huolimatta melkein viiteen, kun ahdistuskohtaus iski jälleen. Nyt ei ollut apua mistään kikoista, vaan oli lähdettävä herättämään Takkupää. Hän antoi morfiinia eikä sittenkään meinannut  henki tasaantua. Heti jos liikahdin tuli uusi kohtaus. Kyyhötin tuolissani kuin kani kolossaan ja odotin miten käy. Voinko ottaa toisen annoksen heti vai mitä pitäisi tehdä? Päätin kokeilla palaamista sänkyyn. Nostimme pääpuolen ylös ja ojensin itseni narivalle patjalle. Tuntui taivaalliselta oikoa itsensä ja levätä melkein vaakatasossa. Hengenahdistus alkoi uudelleen ja oli palattava tuoliin. 

Pikkuhiljaa aloin rentoutua kun kiinnitin kaiken huomioni hengitykseen. Nukahdin muutamaksi minuutiksi ja heräsin muumien ääniin. Takkupää oli avannut telkkarin ja söi joulupuuroa vieressäni. Sitten hän toi aamulääkkeeni ja ruokapullon. Vieläkään en voinut liikkua ilman ahdistusta. Kohtaus tuli vaikka vain ojensin käteni tarttuakseni puhelimeen. Lopulta lääke tuntui vaikuttavan ja Takkupää saattoi lähteä savustamaan kalaa(hänellä on tänään sukulounas). Nukuin lähes pari tuntia, niin koville otti kohtaukset. 

Olin yksinoloni ajan visusti tuolissani. Ei tullut mieleenikään lähteä liikkeelle. Takkupään palattua nousin käydäkseni vessassa kun ahdistuskohtaus yllätti ja niin meni pissat lattialle, mitään en voinut. Olin iloinen että sain vedettyä henkeä mutta harmitti toisen puolesta. Enhän kykene itse siivoamaan jälkiäni. Sain siinä Takkupään siivotessa ja pestessä vielä muutaman kohtauksen ennenkuin olin valmis palaamaan tuoliin.

Takkupää varusti minut monella tapaa, antoi morfiinia ja toi imulaitteen käden ulottuville, toi myös ruokapullon ja vettä.  Lähti sitten joulupäivällisille ja minä lupasin istua kuin tatti paikoillani. Telkkari on auki ja ohjelmaa tulee jos jonkinlaista ohjelmaa. On myös kirja kesken kuuntelun ja sanaristikoita täytettäväksi kuuntelun ohessa.

Tämä alkaa vaikuttaa vakavalta, jos henkeä alkaa ahdistaa tuolla lailla, en voi enää liikkua missään. En suostu pissimään julkisesti, en edes omiin housuihin. En tosin tunne kaipausta minnekään muualle, oma koti ja arkinen elämä riittää.

Uusi outo tuntemus oli eilen: tuntui kuin olisi myssy päässä koko ajan. Nyt se tunne on hävinnyt.

Kaikki on siis hyvin taas. 

24.12.2023

Hyvää joulua!

Taas kaikki kauniit muistot

 Mun palaa mielehen... Kuinka saatoin lähteä kodistani? Jossa olin turvassa ja onnellinen. En ymmärrä, mutta tunnen itseni. En jää koskaan tuleen makaamaan. Teen rajuja irtiottoja enkä tähän mennessä ole katunut mitään. Paitsi nyt on alkanut tuntua että torpan myymisen olisi saanut jättää tekemättä. Ymmärrän nyt Saimi-tätiä, joka kuolinvuoteellaan oli sitä mieltä, että jos hän vain jaksaisi niin pitkälle, että pääsisi Saarenmäkeen, kaikki muuttuisi hyväksi ja hän paranisi. Seuraavana päivänä hän kuoli.

Se synkistä asioista. Meillä on ollut kiireistä, enimmäkseen eläkeläisten kiireitä. Tiedättehän, kaksi asiaa samana päivänä aiheuttaa stressin oireita. Keskiviikkona piti lähteä oikein vasiten kauppakeskukseen hakemaan Tytsylle toivelahjaa, tai pikemminkin tarvelahjaa eli reppua. Ei koko hehtaarihallista meinannut löytyä sopivaa. Se oli antoisaa monella tapaa: Takkupää työnsi minua pyörätuolissa kaupasta toiseen ja vauhdilla. Kun bongasimme reppuja, tuolini lykättiin metrin verran sivuun kohteesta ja sain huomauttaa, etten näe, reput ovat selkäni takana.

Ei ollut kummoiset valikoimat. Oli jos jonkinlaista telkkari- tai lelusarjoihin perustuvaa teemaa. Näihin liittyvät reput olivat halpoja, mutta myös huonolaatuisia. Pelkään nyt päätyneeni enemmän äitiä kuin Tytsyä miellyttävään ratkaisuun. Ostin repun ilman minnihiirtä tai ryhmähauta. Tylsän mutta kestävän. Saa nähdä.

Torstaina oli ensin fysioterapeutti Emman käsittely enkä tälläkään kertaa pystynyt olemaan oikealla kyljellä. Sitten tuli ystävä käymään ja ihan hävetti, kun silmäni eivät pysyneet auki. Asia on nyt niin, ettei minkäänlaiset iltariennot tule kysymykseen. Jos olen vähänkin väsynyt, en saa pidettyä silmiä auki. Yleensä se ei haittaa, otan tirsat jos siltä tuntuu mutta en edes minä kykene nukkumaan kesken ystävän vierailun.

Eilen sain uuden sängyn. Ensin tuotiin patja puolen päivän aikaan ja sitten illansuussa sänky. Ei ihan samanlainen patja kuin Kaskenlinnassa mutta kuulemma vastaava. Ei ollut. Sairaalan patjat kennot tuntuivat irtonaisilta tähän verrattuna. Tässä on jokin kumimainen päällys joka aiheutti nukkumaan mennessä erinäisiä narinoita ilmanpaineen siirtyessä kennosta toiseen. Enkä nukkunut kovin hyvin. Heräsin jo puoli yhden aikaan ensimmäisen kerran ja nousin ylös tuntia myöhemmin. Toivon kuitenkin että opin nukkumaan narinasäkkini päällä pidenämpään.

Joulua en tänä vuonna ole edistänyt ollenkaan. Se tulee itsekseen tai Takkupään avustamana. Odotan kuitenkin kahta pojistani käymään, kuopus jo kävikin vaikka ei jäänyt kahville kun oli kotiväki sairaana. Nyt on paljon flunssaa liikkeellä. Olen tyytyväinen siihen että Takkupää jaksaa minun kanssani, vaikka olen vähän vaikea. Huomaan itsekin, että joskus ei jaksa alkaa selittää ja naputella komminkaattoriin pitkiä lauseita. Paras antaa olla ja vaatia vähemmän. On takuulla raskasta elää toisen kanssa jos joutuu unen läpikin kuuntelemaan, ettei hän ole tukehtumassa.

Ei tämä aamuinen jaaritukseni tästä tunnu kirkastuvan, paras kun yritän nukkua vähän. Kaikki on kuitenkin hyvin.