kuulumisia

Hei taas pitkästä aikaa. Täällä ollaan, levänneenä ja melkein valmiissa kodissa.
Loma on pidetty ja oikein sääntöjen mukaan: enimmäkseen lepoa ja virkistystä ja vain vähän siinä ohessa to do-listan hommia. Ehtiihän niitä myöhemminkin.

Kuten sanottua, koti on lähes valmis. Loput puutelistan asiat hankitaan harkinnan mukaan joskus.
Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa ja mukavaa, myös työpaikkani päätti muuttaa, eli ensimmäinen asia töihin palatessa oli muuttolaatikoiden pakkaus ja roudaaminen kadun yli uuteen huoneistoon. Huoh. Toivon ettei kukaan päätä muuttaa minnekään ainakaan seuraavan vuoden aikana.

Tämän kesän puheenaihe on ollut (ainahan se on) sää. Sitä on piisannut, sekä säätä että juttua. Nauttikaamme molemmista.

piilevää innostusta

Viimeinen työpäivä alkamassa, sitten lomailen muutaman viikon.

Paitsi että käyn toimistolla heti ensi viikolla it-tapaamisessa ja toisen kerran katsastamassa uudet toimitilat.

Muutakin ohjelmaa on jo kertynyt.

Olisi ihanaa lähteä jonnekin vähän kauemmas muutamaksi päiväksi, vaihtaa maisemaa. Vaikka saaristoon. 

Eilen mulla oli ensimmäinen siivouspäivä täällä uudessa kodissa. Vaikka purkamattomia laatikoita on vielä paljon, kävi siivous huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kuin ennen. Mikään paikka ei kipeytynyt eikä mitään jäänyt siivoamatta siksi, etten kyennyt. Pieniä asioita, mutta olen kiitollinen.

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu yhdet avajaiset, taidenäyttelykäynti, pihan siivousta ja kirjakaapin kokoamista.

Pikkuruinen puutarhani pitää laittaa kokonaan uusiksi. Väliaidat on nyt vaihdettu ja kunhan vielä yksi kamalan ruma aidanpätkä on purettu, teen pläntille uuden suunnitelman ja aloitan.

Pääsen taimikaupoille! Ihanaa, maltan tuskin odottaa. Tosin ilo on lyhytaikainen, sillä entisen puolen hahtaarin sijaan mulla on nyt puolen aarin puutarha. Mutta puutarha kumminkin.

Hetken vielä kestää ennenkuin saan tänne kuvia. Olen hukannut sekä kameran että kuvan siirtoon tarvittavat kaapelit. Mutta uskokaa pois: erilaista on kuin ennen.

ohi on

...onnellinen lapsuus, kuten puuskahdin työkaverille lähtiessämme taas kerran muuttokuorman kanssa pihasta. Ja nyt on ohi koko muutto.
Perjantaina lähdin aamukahdeksalta viimeisen kerran siivoamaan entistä kotiani. Tyhjät huoneet kaikuivat oudosti ja olivat jo kovin vieraat.
Kovin siistiä en saanut aikaiseksi, sillä edellisten päivien rehkiminen teki tehtävänsä. Särkylääkkeetkään eivät enää tehonneet kuin pari tuntia, sitten olo alkoi olla niin kivuliasta että oli pakko lopettaa. Puolen päivän maissa lähdin, kävin kaupassa "viimeisillä voimillani" ja siitä asti olen parannellut itseäni.
Jotain ponnisteluista kertoo se, että sekä perjantaina että lauantaina nukuin kolmet päikkärit.
Pikku hiljaa olen laittanut myös uudessa asunnossani paikkoja kuntoon. Viimeiset laatikot paikoilleen ja ne vetimet, jotka vihdoin saatiin, on asennettu. Keittiö alkaakin olla melko valmis, mutta kaikki muu on rempallaan.
Innokkaat ystävät (kiitos vielä!) pakkasivat enemmän mukaan kuin olin suunnitellut, ja nyt kaikki seinänvieret ovat täynnä laatikoita ja kasseja. Mitään kalusteita ei edelleenkään ole, joten niitä on hankittava ennen kuin tavaroille on paikka ja tulee joku järjestys.
Mutta kun en halua. Se, että on juuri luopunut kaikesta tutusta ja rakkaasta ehkäisee tehokkaasti shoppailua. Enkä oikeastaan tarvitsekaan muuta kuin muutaman kapineen ja niistäkin minulla on selkeä mielikuva. Hintakaan ei ole este, vaan haluttomuus. Saa nähdä kuinka kauan se jatkuu.

Juhannussaunan sentään lämmitin ja kylvin pitkään. Ei se samanlaista ollut kuin entisessä, mutta ihan kelvollista kuitenkin. Parasta oli ehkä se, ettei sen eteen tarvinnut tehdä mitään, kunhan väänsi katkaisimesta.
Tänään on satanut lähes tauotta ja olemme Sohvin kanssa makoilleet sohvalla lukemassa. Iltalenkille pitäisi yrittää jaksaa. Vielä viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma. Juuri nyt ei oikein innosta sekään.

vähitellen

Pienen tervetulleen tauon jälkeen asiat liikahtavat taas eteenpäin. Parketti on valmis ja siinä saa huomenna jo kävellä (paitsi Sohvi).
Yksi kerrallaan lähtevät myös tavarat. Peilipiironki lähti ensimmäisten joukossa uuteen kotiin, tänään siirtyi keinutuoli ja salin vanha puhelin peräkärryn kyytiin. Seurakseen ne saivat isoäidin kihlarukin, jota siis ei tarvitse viedä roviolle.
Vielä olisi vaatekaappi, klahvipiironki, arkkuja, pöytiä ja tuoleja. Sohvakalusto ja pöytä, oikein sievät ja siistit.
Ja kirjakaappeja 4 kpl, lasiovilla ja ilman.
Pienemmästä sälästä ei kannata edes puhua, ja astioitakin riittää, vanhaa arabiaa ja riihimäkeä ja sorsakoskea.
Mitään en edelleenkään ole ostanut uuteen kotiin, sängyn ja vuodesohvan lisäksi. Ei tee mieli edes katsella. Näinköhän elelen tyhjässä lukaalissa loppuvuoden?

Jotta kaikki olisi täydellistä, sain pirullisen flunssan. Onneksi on myös ilonaiheita...

omasta kylästä

Loppu häämöttää. Ainakin remontin osalta: enää pitää vähän maalata (se maali loppui taas), viimeistellä laatoitus, huoltaa parketti, koota keittiö ja siivota.
Aikataulu ei pidä, parketti lakataan vasta maanantaina, joten putkimies pääsee vasta tiistaina asentamaan hanan ja tiskarin.
Olen kuitenkin tehnyt tänään hankintoja. Päätin nimittäin jo aikaa sitten, että hankin uuden sängyn. Myös vierasvuode tarvitaan hetikohta muuton jälkeen joten jonkinlainen vuodesohva oli harkittuna vaikkei kovin tarkasti mietittynä.
Tänään naapurikaupungista palatessa poikkesin suuren huonekaluketjun myymälään, koska se oli ainoa muistamani kalustekauppa lähitienoolla. Myyjä oli kovin innokas ja esitteli vauhdilla matrassin toisensa perään, kaikenkokoisia ja värisiä, vaikka kerroin mielestäni varsin selkokielisesti, mitä olin hakemassa.
Hetken kuluttua päästiin sitten niin pitkälle, että oltiin molemmat kassalla, minä lompakko kädessä ja myyjä nenä tietokoneen näytössä kiinni tekemässä tilausta. Kunnes kuului pettynyt voihkaisu ja toteamus, ettei aiottua kapinetta ollut saatavana edes Hyvinkään keskusvarastolla! vaan se oli tykkänään loppu. Kestäisi jonkin aikaa ennenkuin sen saisi.
Huoh. Sanoin, että katselen jostain muualta ja palaan asiaan, jos kaikki Suomen sängyt on myyty.
Tuumin jo, että pitää lähteä kauemmas hankintamatkalle, kun pukkasi mieleeni, että kirkonkylässä taitaa olla vielä mööbelipuoti ja kurvasin sinne. Ja se kannatti, siellä oli sopiva yösija ihan hyllyssä ja se pahuksen vuodesohvakin osui olemaan paikalla. Ei nyt ihan niin laadukas kuin olisin suonut, mutta melko vähäisellä käytöllä sen luulisi kestävän.
Parasta asiassa on, että molemmat tuodaan kotiin ilmaiseksi, tiistaina.
Lähishoppailu rules.

vapauden illuusio

Kuten tunnettua, asiat menevät aina eteenpäin. Remppa ei ole poikkeus, vaikka se aiheuttaakin jatkuvasti huolta ja ahdistusta.
Eilen hain maalia parikymmentä litraa, ei kuulemma riitä mihinkään, joten tänään haen lisää. Värit on pähkäilty tarkkasilmäisen ystävän kanssa huolellisesti. Tarvitsen nimittäin apua värien suhteen, koska muuten ne tuppaa valikoitumaan korvakuulolta.
Ennen värikartassa oli pienen pieni värillinen ruutu, jonka alla luki A1234 ja värisävy vaaleni koko rivin alas asti koodin muuttuessa yhdellä numerolla tai kirjaimella. Siis sellainen liukuväriruudutus numeroituna. Eikä mitään iloa värin valinnassa, postimerkkiäkin pienemmillä väritipoilla.
Maalikaupassa on toki ollut jo pitkään isompia pahveja tai puunpaloja joiden perusteella on ollut helpompi löytää sopiva vivahde. On myös voinut viedä lempipaitansa kauppaan ja siitä kone on skannannut oikean sävyn.
Mutta mielestäni oli edistystä, ainakin tällaiselle aistirajoitteiselle, löytää värikartta jossa väreillä on nimet.
Ei niin, että ne vastaisivat kovinkaan hyvin mielikuvaani, mutta onhan nyt ihan toista maalata työhuoneensa sävyllä Huurteinen kuin sävyllä H3829.
Pienelle pojalle voisi maalata huoneeseen Taivaallisen Virneen ja runotyttöä voisi ilahduttaa Lempeä Kaiku.
Virkeä Viehätys voisi sopia seesteiselle ja Pirteä Kaiho kuulostaa hauskalta.

Parkettimiehen kanssa väännetään kättä lattian maalaamisesta. Haluan maalata vanhan tammiparketin, joka on kellastunut ja kellastuu hionnasta huolimatta uudelleen. Parkettimies vannoo ja vakuuttaa, ettei kellastu. Eikä suostu maalaamaan.
Viime yönä tein päätöksen: lakatkoon sen. Maalaan sen itse kun perävalot ovat kadonneet nurkan taakse. Pysyy se maali siinä lakan päälläkin.

Noista väreistä vielä: kannattaa todella tehdä koemaalauksia eri kohtiin huonetta ja sitten seurata valon vaihtumisen vaikutusta. Värit nimittäin muuttuvat melkoisesti sen mukaan, millainen valo huoneessa on. Ja kerrankin aistiharhastani on hyötyä. Valitsemani värit näyttävät kaikki jossain vaiheessa lähinnä harmailta, mutta kuulostavat edelleen hieman erilaisilta. Toisaalta joudun kuuntelemaan melkoista sinfoniaa, jos sutikoin kovin toisiinsa sopimattomia sävyjä pitkin seiniä.
Kuulas Harmonia takaa hiljaisemman elon.

edistystä

Olen viimein saanut sovittua jonkinnäköisen aikataulun rempalle. Pienellä tuskalla(kin) sain kokoon jonkin verran avuliaita uroita, jotka yhteistuumin ja jokainen sarallaan luovat kotiani. Olipas sekavasti sanottu.
No, puolitoista päivää meni siihen, että valittiin ja keräiltiin tarvittavat materiaalit. Ja roudattiin kaikki olohuoneen lattialle. Tänään alkaa maalaus- ja lattianasennusprojekti. Maanantaina tulee tuttu maksullinen mies, joka tekee suurimmat pintatyöt ja asentaa keittiökalusteet. Parketin hionta ja maalaus jää seuraavalle viikolle. Nippanappa selvitään aikataulussa, mutta kiireen tekee viimeistään torpan tyhjennyksen kanssa.
Alan ymmärtää niitä, jotka eivät jaksa kierrättää vaan työntävät kaatikselle kaiken ylimääräisen. Järkevä toiminta vaatii kolminkertaisen energian järjettömään verrattuna :)
Olen silkasta eroahdistuksesta hyljännyt vanhan kotini kokonaan, sekä talon että puutarhan. En kertakaikkiaan pysty (enkä ehtisi tai jaksaisikaan) leikata edes nurmikkoa. Tekee kyllä pahaa katsoa, miten nopeasti kaikki alkaa rehottaa, mutta yritän vain katsoa muualle sen vähän aikaa, jonka olen paikalla.
Kuin rangaistukseksi, tai ehkä jäähyväisiksi, istutukset voivat hyvin ja kukkia ja versoja pukkaa voimallisesti. Angervot ja tuomipihlajat ovat täydessä kukassa ja näyttävät aivan lumikinoksilta. Monet pionit kukkivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa, enkä ole sitä näkemässä... ruusuista ei kannata edes puhua. Ne voivat sietämättömän hyvin.
On paljon helpompi luopua isoäidin kihlarukista kuin ruusuista.