Eilen illalla, ihan yhtäkkiä alkoi nielussa kuplia lima. Hengitys rohisi eikä asettunut millään. Sitten tilanne paheni, tuntui että lima pyrki keuhkoputkien puolelle enkä saanut sitä pois. Minä en pysty yskimään enkä nielemään. Kun olin hinkunut siinä muutamia minuutteja ja tuntui, että menee vain pahemmaksi, pyysin Takkupäätä soittamaan kotisairaalan. Yhtään en tiedä mitä puhuivat mutta jonkin ajan kuluttua hoitaja oli ovella.
Ja minun kurkustani oli lima kadonnut. Kuin taikaiskusta, yhtään ei rohissut mutta voimat olivat pois. Siinä sitten mietittiin, uskaltaisinko nukkua ja mistä lääkkeestä olisi paras apu. Tultiin siihen tulokseen, että entisellä rutiinilla jatketaan ja hoitaja kysyy lääkäriltä, onko jotain konstia liman saamiseksi pois.
Kohtaus kesti joitakin minuutteja kun hinguin liman läpi ilmaa, ja kuulosti varmaan pahalta. En oikeastaan pelkää kuolemaa, mutta kun on tukehtumassa omaan räkäänsä, se on pelottavaa. Kiskoa ilmaa keuhkoihin, ja samalla kiskoo liman sinne myös. Uloshengitys on yhtä vaivalloista, lima haittaa molempiin suuntiin. Tiesin, etten siihen kuole, mutta ruumiini oli toista mieltä.
Hoitaja oli mahtava, lohdutti ja pohti kanssamme ratkaisuja. Olisi luullut että semmoisen ponnistuksen jälkeen nukkuisin kuin tukki, mutta vielä mitä, kolmen tunnin päästä heräsin ensimmäiseen hengityskatkokseen ja nousin ylös.
Tänään kävi fysioterapeutti ja hieromassa ja venyttämässä minua. Olin koko ajan ihan hämmentävän väsynyt. Pelkäsin nukahtavani kesken kaiken, mutta Emma sanoi, että usein hänen asiakkaansa nukahtavat kesken käsittelyn. Se on vaan hyvä että saa nukuttua, ajasta tai paikasta viis.
Selvittiin siitäkin ja kaikki on taas hyvin.
