tääl olla

Lumisare lakas yäl. Aamul ol kymmene sentti lunt oven takan. Lissä.

Soitin esimiähel, et ei puhettaka et pääsisin sorvamol, hyvä ko pääsin pikkula. Hän meinas, et kyl vaa tarttis töihin pääst, ei hän yksnäs ruppe kaikki töit tekemä.

Ole nyy soittan muutamal traktormiähell. Heil on kaikil töit, omi ja toiste. Soit joskus myähemi, jotes saa kettä toist tulema, hee meinava. Jos vanha merki pitävä paikkas, ensi ei tul kettä ja sit tule kolm peräjälkke.

Makasi yäll hereill ja hunterasi, et jos nyy mun torppan sytty palama taikk saan härtslaakin ni tänne kualen, kukka ei pääs auttama. Ei se tuntunu oikke miltä, ko tiärän valla hyvi, et ko se aik tule ni ei aut vaik olisis valmiks lasareetis.

Oikkiastas tunnus turvalliselt. Kukka ei tul häirittemä, mihenkkä ei tarvit mennä ja saan oll tääl lämmiäs tuvas iha rauhas.

Äsken käve ottamas kuvi:

Pikkulanpolku tarvitte ol auk.

 Portin takan o kinos. Ei ol pelkko et koirat karkaissi.

 Tualt piräis tuleman tiä.

 Ja tonn sen piräis jatkuma.

 Lunt on nii katol ko maassaki. Koiril ei ol muut tila liikku ko ne polu mitkä jakson eilän tehrä.

Tämne lumimäär kerrallas o melkke liikka. Mut eiköst se täst selkki jälles, ko saara joku talonkokkone kone siirtämä hanket syrjä. Mun on vissi pakko otta tiäasiat hoirettavaksen, ko asun tääl viimäsen. Muuto olen koko ajan toiste armoil.

Ellei olis nii kiirullissi tyäasioi, en olis lainka murheissan täst tilanttest. Nyy on kumminki asi nii, et töis olis ylönmäärin tekemist ja paikallolo enemmä ko suatava.

Mut hiihtimet otan alas vaja orsilt ko tyäkiireltän kerkken. Joten nyy kokkeil hiihtämist, karutta jälles koko suven:)