Kerpules sentään. Vatsahapot ryhtyivät kapinaan ja pyrkivät laajentamaan reviiriään. Nielu ei siitä tykkää ja nyt on sodankäynti alkanut. Sain sorvaamon työterveysasemalta happosalpaajia rauhanturvaajiksi, mutta ne menettävät pelin kovin helposti. Huoh.
Lisäksi tuli aivan musertava tuomio: ei suklaata.
Ei kestä! Ei mitenkään. Jouduin välittömästi valtaisan suklaanhimon pauloihin, eikä siihen auta nyt mikään. Näen jokaikisen suklaamainoksen, -tarjouksen ja -reseptin. Käteeni osuu takuuvarmasti lehtihyllyn ainoa lehti, jossa on juttua suklaasta. Ja pahuksen ystävänpäivähömpötys vielä päälle. Suklaarasioita ja suklaasydämiä tuputetaan suut silmät täyteen.
Onneksi (tai miten sen ottaa) suklaasta tulee ihan kamala olo. Aivan kertakaikkisen kamala. Eli on pakko uskoa, että elämäni suklaaholistina on ohi. Rupean vissiin sitten ryypiskelemään.
Mutta suklaanhimo ei siis ole kadonnut mihinkään, vaikka sietokyky onkin.
Toinen, lievempi haitta tulee siitä, että pitää olla syömättä pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Sekin on kamalaa, koska se aiheuttaa päänsärkyä aamuyöstä. Nälkä tulee jo ennen unta ja aamulla herään kurnivan vatsan mekastukseen. Koirat ovat siinä vaiheessa jo lähteneet pakoon.
Olen hyvin ärtynyt siihen, että kehoni yrittää sanella miten voin elää. Minusta sen pitäisi osata nauttia kaikesta mistä minäkin, eikä ruveta kronkeliksi. Sillä ei pitäisi olla valittamista, kun pidän siitä huolta kaikin tavoin: pesen, puen ja liikutan sekä ravitsen herkullisesti ja järkevästi. Juu, minulla on erikoinen maku ruokien suhteen, tykkään mm. parsakaalista. Ja siitä suklaasta... Ellei meillä olisi elinkautinen sopimus, harkitsisin vakaasti vaihtamista johonkin vähemmän itsepäiseen tomumajaan.
Meillä on vissiin suvussa jotain vikaa, päätellen siitä että siskollakin on ongelmia. Hän on nimittäin lennähtänyt aamutuimaan 20 v. häämatkalle. Miehensä, kahden lapsensa, isäukon ja lankomiehen kanssa. En ollut uskoa korviani. Mutta hauskaa häämatkaa joka tapauksessa.
Lisää arveluttavia oireita: haluan omistukseeni kukkahameen ja neuletakin. Jonkin väriset, eikä siis mustia, kuten yleensä. Olen odottanut, että tämä halu menisi ohi, mutta vielä ei näytä siltä. Kohta on vissiin pakko lähteä katsastamaan valikoimia, sillä en oikein jaksa uskoa, että syy olisi niiden happosalpaajien. Vai onko joku kuullut, että ne aiheuttaisivat sivuoireena pakkomielteitä? Jos on, niin kuulisin niistä mielelläni, ennenkuin häpäisen itseni esiintymällä sorvaamolla kukkahameessa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti