valonpilkahruksi

En uskal viäl isommi hehkutta, mut see verra ajatteli kertto, et kyl vaa olin oikkias eilä. Päiv tul ain vaa paremmaks ehtot kohti.

Ensiks näytt et mailm mene valla mustaks, sil et mun koipen ol niin kippiät etten meinan kävelemä pääst. See asi ei oikke parantun koko päivän muut ko ehtost oli otettava troppi jälles. Onneks pääsin Takkupää lämmiä kainalo nukkuma ja nukusinki aika hyvi. Vast aamuyäst rupes särkemä jälles.

Toinenki asi pimens eiläst päivä: taas mun kirvesmiähen peruutt tulemises. Meinasin ruvet itkemä, mut ei siit olis ollu appu. Ei muut ko uus soittokiarros ja nyy mun oli pakko luavutta siit ajatuksest, et olis voittu pittä tyäpaja kesäkuu alus niinko o suunnitelttu. Puhelin pualenkymmene ihmisen kans enneko tärppäs. Semne ihmine mikä ol jo syksyl puhellu et hänel on töit koko kesäks tul koht kattoma tyämaat ja lupas tul ainaki tekemä tellinkit muuraril ja olema hanslankarin piipumuuraukses. Loppukesäst tehrä sit katto valmiks.

Kyl vaa taivaisä järjestä asiat ko anta hänel hiuka aikka. Kiitoksi jokattel ko on ollu henkes mukan. Uskon et silläki o ollu vaikutust.

Mul on niimpali kevi miäl et voissin vaik lenttä piäne matka. Ei haitta lainka vaik aurink ei paist ko me olen menos Kauppila riiht mittama. Ei haitta vaik ruppeis satama, mul o aurinkoine miäl kumminki. Kui voi näin piänes ajas mailm muuttu niin paljo paremmaks paikaks.

Olen semne, et saan tämsest voimi tehrä muutaki tarppelist. Tiärän et täsä tule mont asia laitetuks kuntto samal. Varmaste tule myäs takkui ja vastonkäymissi, mut murhetun niit sit ko ova kohral. Nyy nautin siit et näyttä hyvält.

Eilä sain sit hiuka trekooltöitäki tehryks. Oltti Lillin kans kahre, Sohvi ol frisööris. Lilli on kovaste raskaan, häne vattas o levi ja hän istuskel aurinkos mun lähellän koko päivä. Leikkasi ruusupuski ja aloti hiuka omenpuutaki. Käven kattomas näkyk Kyästi Kyykäärmet kivikos, mut en löytän. En ain hänt näe keväsi, mut viime suvenakki hän ol luanu nahkas multasäkki ja säikähri iha jessuksest ko avasin säki. Ei ol kiva jouttu yllättäe nokituksi eres pelkä nahkan kans, see verra mullaki on luantaist kärmenpelkko.

Ilost kesviikkopäivä muillekki!

Taas pelittää

No nyt olis tarjolla ihan käynnistyvä auto :) Ei vaineskaan, enää ei kannata rientää, lupasin kulkimen sen käynnistäjälle. Toivotan heille pitkää ja tyydyttävää suhdetta, josta en halua kuitenkaan kuulla mitään.

Laiskottelin koko viikonlopun. Podin flunssaa, joka ei sitten ilmaantunutkaan, ja laiskamatoa, joka oli vahvasti läsnä. Kokoilin kyllä joulua pois, muttei sen pidemmälle kuin tuvan penkille. Ja valot loistaa yhä vaan, sinne vesisateen liottamalle jäiselle pihalle.

Olen valmiiksi puhkiuupunut tämän viikon aktiviteettien takia. Kaikenlaisia miittinkejä, joista tiedän palaavani virkistyneenä, vaikka nuuduksissa niitä odotan. Mutta jos pitää odotukset vähäisinä, saavutukset luultavasti ovat riittävät.

Talvihorroksen keskellä tunnen syvää kiitollisuutta. Se tulee mieleen aina aivan yllättäen. Kun haen aamulla lehden laatikosta: joku on nähnyt vaivaa ja kirjoittanut, taittanut, painanut ja ajanut sysipimeällä portilleni jotta voin nauttia siitä aamukahvin kanssa.

Tai selaan siemenluetteloa: joku on kerännyt, lajitellut, pakannut siemenet ja painanut luettelon kuvineen minun vain valita, mitä ihanuuksia puutarhassani ensi kesänä kasvaa.

Tätä tapahtuu jatkuvasti, aivan kuin joku lähde olisi auennut sisälleni ja pullauttaisi kiitollisuutta tietoisuuteeni. Toki olen selvillä siitä, että ihmiset saavat korvauksen vaivannäöstään, sen jota kutsutaan palkaksi, mutta se ei estä minua tuntemasta itseäni onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi. Tässä eräänä päivänä juodessani vettä janooni ajattelin, kuinka harvinainen onni maailman mittakaavassa on omistaa oma kaivo, jossa on kirkasta, puhdasta ja juomakelpoista vettä. Sen rinnalla yksi pihalle takkuuntunut autovanhus on pikkuasia, joskin harmittava sellainen.

No, päivät pitenee ja kevään koittaessa horros haihtuu. Saanen kuitenkin pitää nämä kiitollisuuden välähdyksen, pls.