keskiviikko 1. tammikuuta 2014

parempi vuosi alkakoon

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Vuosi vaihtui täällä syrjäkylän peräreunassa tavalliseen tapaan, kovassa joskin pienemmässä paukkeessa kuin ennen. Ilta oli varsin rattoisa kuohujuomineen kaikkineen.
Tämä joulunaika on ollut rauhallista muutenkin, ikävä niveltulehdus taas kerran rauhoitti liikkumista entisestään. Pari päivää olin töissä, yhden iltapäivän ale-shoppailemassa ja muut päivät kotosalla.
Kiltti olen vissiin ollut, kun pukki lahjoi niin runsaasti ja mieluisasti. Sen jo mainitsemani ipadin lisäksi sain päivittäisen elämäni läheisimmältä tuon:

Kuva on epätarkka, kun valoa ei ole tarpeeksi.
Mutta rannekoru on sekä ajatuksensa että symboliikkansa puolesta ihan täydellinen.

Jo vain kelpaa :)

Hertta päätti viime vuoden tehokkaasti: se metsästi ihan viime hetkellä mojovan siimahännän ja söi siis ensimmäisen ateriansa tuoreeltaan tämän vuoden alkuminuuteilla. Jos tästä pitää jotain ennnustaa, niin katilla alkanut vuosi tulee olemaan sekä ravitseva että vaihdikas.
Meillä Sohvin kanssa sen sijaan jatkuu laiskanpulskea elo, jossa ei hosuta. Vasta äsken puettiin vaatetta ylle, on katseltu elokuvaa ja lueskeltu blogeja koko aamupäivä. Ja hengailtu hyvässä seurassa. Nyt voisi lähteä ulos patsastelemaan hetkeksi, kun ei edes sada. Ei kyllä paistakaan.
Joulua en vielä ole korjannut pois, se saa olla viikonloppuun. Loppiaisen jälkeen alkaa ne härkäviikot (ja reikäleivät) joiden aikana taas ryhdistäydytään joulunajan mässäilyistä ja muista pahoista tavoista.
Uudenvuodenlupauksista en tiedä, mutta ehkä pitäisi olla kiltimpi itselleen ja miksei vähän toisillekin. Lakata syyllistymästä joka asiasta ja hyväksyä asiat sellaisenaan. Onhan tuossa jo tarpeeksi.
Joka tapauksessa: parempaa kohti!

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkaneen vuoden jatkoa Sinulle ja karvaisille ystäville myös!

Unknown kirjoitti...

Vallan mainiot, etten sanoisi jopa loistavat uudenvuoden lupaukset sulla! Piä ny sit huoli ettei niit lupauksii rikota. :D