näil mennä

Taas lisänty vapaa-aika. Meil ilmotetti perjanta et saara jäärä kotti viireks viikoks, mittä palkka ei tiätenkä makseta semsest lorvimisest. Eli lomautukse alkava neljä viikkon pääst. Niit voi ol tiaros enemmänki, suvel ja viäl syksylläkki.
Ei mul tul tekemisest puutet, mut rahattoma mahrollisuure ova vähäset. Ei ainaka mittä omaks ilokses pyst tekemä, ei matkustama ja harrastaminenki jää vähäseks.
Ja nyy tuntu silt, et toiste hyäryks tekemisestäki hiipu ilo. Ole luvannu tehrä täs talve ja kevä mitta pari suuremppa juttu ja lisseks tule viäl nelipäiväne messuil osallistumine. Yhtä enemppä en tunn jaksavani. Ny.

Lupautusi kumminki taas tekemä lehte, vaik olin jo ilmoittan et tänä vuan en ol haukkumisen tarppes enkä osallistu sihe millän taval. Ko sit kauniste pyyretti, ni lupasin, vaik jo ensmäises kokkoukses huamasin, et mikkä ei ol muuttun. Yhtläisest kiukutella pikkuasioist ja ylönkatota toissi, eikä siit kyl sillo tul mittä hyvä.

Kui voi ollakki semne yhteisö, et joka kert ko tulen siit kokouksest, miätin tosissan et jos muuttaisin pois koko paikkakunnalt?
Vai ollek mul vaa liiallissi orotuksi?

Joka tapaukses olen ny tyällistän itten koko siks viireks viikkoks minkä lomautus kestä.

Nähti pikkuserkun kans kaupas. Harvon tavata eikä muuhal ko kaupas, vaik asutan samas pitäjäs.
Me olen samaikkässi, ja tiätenki ruvetti vertailema sairauksian. Siin vaa, jauhohylly viäres. Ja aikka kulus.
Kummallakki o samoi sukurasituksi, mut myäs iha omi krempoi. Heh, eikä kumpaka olla sairai, aika kippiöi vaa.
Jollan taval se virkist, en ymmär kui. Se ol surkeilematont nauramist sil, ete enä olla nuari, et naama rypisty, tukk harmantu ja jäseni kolotta. Vertaistuke parhamillas. Ei mittä surkuttelu ko hurtti huumori. Päätetti et treffata jatkos jossa muuhallaki ko hyllyte välis, siäl ei voi ihan kaikki vaivojas selittä.

Mulkkasin jookaohjelmani lopultas uusiks. Ole nimittäin jättän jookamise pikkuhilja vähemmäl, ko en pyst kaikki asanoit tekemä. En vaa taivu taik ei ol voima eikä näköjäs tulekka.
Mut ko olen mää, ni en tehny sit niitäkä, mihen pystyn. Olin valla verka. Eikä siin tiätenkä ol mittä järkki.

Nyy sain ittestän niimpali irti, et muakkasin koko ohjelman semseks, mink kykenen suarittama. Ai kon tek hyvä! Suasittelen muillekki vaivasil. Vaikkei tekis muut ko oijentais ittes ja henkittäis kunnol, ni siitäki o appu. Kivut nimittäin krymppävä ihmise kropan, ruppe istuma kasas ja kävälemä kumaras. Piäniki venyttely helpotta krampei ja liikkel lähtemine helpottu kans. Verenkiarto elpy ko saa vähänki heilutettu jäseniäs. Pelkkä irvistely ei riit.

Erinomast ystävänpäivä kaikil, nii ystävil ko tuttavillekki, rakkait unohtamat.