vauhrikast elämä

Saattin taas viikoloppun kaikki mahrollissi kurakelei. Olin perjantaehtost Raumal teatteris ja olin aika ilone, etei mul ol tapan tehrä mittä hianoi kampauksi taik meikei. Tuul nii et hamehelma lensivä korvi (taikk kainaloihi, ne ei ylettyn enemppä) ja vett saro oikke läimärein, ei mittä pisaroittemist.

Esitys ol hyvä, tosin kappalekki ol semne varma: My Fair Lady. Sit ne laulu soiva mun päässän koko viikolopu.

Lauanta-aamuste läksin aikasi Keskmäisen kans päi Lahte. Iha sinn saakk ei tarvinn mennä, jossa Tuulokse paikkeil käännetti. Keli oli viäläki kamal, sil matkal kerkes satama lunt, ränttä ja vett ja aurinkoki paist yhres välis, sit taas saro. Meil ol muuttest iso auto, ko neiti Siäväne o niim pikkane ja Keskmäisel o semne matal urheiluauto, et jos olissin sihe änkeny, en olis päässy parin tunnin takka enä ulos.

Kyyti oli siis turvallist ja seura mukava. Meil o ain poikkaten kans pali puhelemist ja hauska kans.

Jaa mink tähre me Hämes käytti? Tuatti siält tommone:

 Ei hän kyl näi virkune ollu ko kotti päästi. Aika väsyne ja vilune, vaikkei autos ollu missä vaihes kylmä. Lilli ol ihmeisäs, yritt murist ja haukkuski eine, mut lakas ko ymmärs et toine on pikkane ja surkki. Varusti aitaukse ensiks pikkasen turvaks, et hän voisis rauhas kattel ja käyr asioillas ilma et semne ruski mörkö ol koht nuuskuttamas.

 Ensmäse yän hän nukus tuvan penkil mun villase kaulahuivi keskel. Kääresi häne sihe nuukaste, ja hän ymmärs asian ja käperrys sin nukkuma. Aamul ko herätti ni tuvast kuulus koht naukumist. Hänel on ikävä ja Lilli taas ihmettel, et kui se ny siäl viäl o, eik see lähten kottis ehtost?

 Olin ostan onneks jauheliha hänt varte, sitä hän pistele miälelläs. Lilli koitta sanno, et see o hänenki herkkuas ain ollu, mut joutu olema ilma jote katilt mittä jää. Eikä juur jää.

 Pualen päivä mais eilä sai sit jo aitaukse purkka pois, katt kerra huitas Lillit nokal ja sihe suurin innostus lopus. Siirsin vessalaatikonki oikkial paikalles ja hyvi se on löytyn siitäki. Me ei vaa olla Lillin kans totuttu siihe, et niit toimituksi tartte koval äänel tiarotta, nii et aluks me luulttin et on joku hätä. Siis muuki ko se luannolline asi.

 Eilä ehtost maat mennes katt löys josta narunpätkä, tapo sitä aikas ja toi sen sit mun sänkky. Kiitos. Sanosi hänel et kaks asia on semmost, mikä ei käy: ei nukuta mun sänkyssän eikä tulla pööräll ko syän. No, ei noin pikkane sitä heti voi ymmärttä, ni laitoin hänet sit tuppa Lillin kans ja kamari oven kii. Piäne aikka kuulus roinamist oven takka ja sit hän nukus.

 Ja ny aamust o meno ollu sit tommost ko kuvist näky. Lapse lelu ova yksinkertassi: se narunpätkä o iha ykköne, semne vahva ja kihara hamppunaru, sit toi solmu laitettu silkkipaper ja tyhjä karamelli-aski. Ja koirate tennispalloki kelppa.

 Harmi et mul o nii huan kamera, parhamma kohra jäävä kuvamat ja ussen katt kerkke pois kuvast ennenko räpsättä. Uus kamera olis tarppe.

 Hän on juur semmone, mist olen ain tykänny: valkokirjokilppari. Eli tomne sekotetuist karvoist tehty. Tämä färise ova ain flikoi, urospennuil ei färit sekkannu.

 Kyl hän pitä piäni tuumaustauojakki, niinko näky. Mut vaa hetken.

 Sit taas mennä...

 papertollo saa kyytti :)

Suuri metsästäjä vauhdissa.

Et semmosen tempauksen tein. Kiitoksi vaa sin Lahde suuntta, hyvin tääl mene. Tiärän kokemuksest, et välil tule takapakkiaki, mut niit murhetuta sit. Mukava otus, ei lainka arka ja oppivainenki on, nii hyväs ko pahas. (hän muista jo, et tuvan pööräl o tulppanei, mitä on kiva läpsyttä tassun kans. Ja senki, etei nii saa tehrä)

Me ei olla Lillin kans keksitty, mikä häne nimekses tule. Nyy olla sanottu hänt Niisku-neiriks, kissaks, ruippanaks ja katiaiseks. Entisel nimelläs hänt ei voi kutsu, ko semse nimine meil o joskus ollu.

Onk hän Kitty vai Kerttu? Ehrotuksi saa terhä vaikkei niit välttämät nourateta...