Mul on koko elämä aja ollu ajotus piäles. Olen ain ollu vääräl aikka liikkel, liia aikasi taik liia myähä.
Olen hittaste oppiva ja hirasälynenki, vaikken ihan tyhmäks ittiän ymmärräkkä. En vaan tarppeks keskity ympäril oleva mailma, en varsinka havaitte vihjei taik salaviissauksi, ko kattelen oma napa vaa.
Olen myäs rasittava ja tiärän sen. En juur koska kysel toise elämäst, kuuntelen kyl miälellän jos toine tahto kertto. Vaivannun jos kovaste ruveta ruatima jonku ulkopualise elämä, vaik sihe o saan tottu. Se on kumminki asi, mikä puhutta ihmissi, varsinki jos on puhe jollan taval erilaisest elämäst. Mialumi puhelen omast elämäst ja ittestän, sen ainaki tiärän ja tunnen ja siit mul on oikkeus puhut.
Suurin onkelma mun ajotukse kohristamises on see, et mult puuttu rohkeut. Ajatus tule kyl kirkkan mun miälen ja tiärän koht, et tämä tarttis toteutta. Ja heti. Sit ruppen pohtima, kummottis sen tekissin. Ko olen saan suunnitelma valmiks, ni ruppenk toteuttama? En, ko mun pääs ruppe kokkontuma kaikkilai syit, minktähre koko juttu o mahrotoine ja mikä kaik mene piäle ja joskus nuarempan viäl et "mitä ihmisekki sano?".
Jossa vaihes tuskantusi itten niinpali, et rupesin lykkämä ireoitan muill toteutettavaks. Mont hyvä ajatust sainki ettippäi ko kerrosi sen sopival ihmisel. Osast jalostu uussi, paremppi versioi, mikä ol vaa hyvä. Osa kuivus kokko ko en osann valit oikkia ihmist.
Ajotukse liitty myäs mun suur hyven: laiskuus. Ole ollu liian laisk ajama etuan, järjestämä elämätän oma näköseks. Olen peljän niitte vastonkäymiste lisäks onnistumist. Sitä et haukkan liia suuren palan ja tyälänny sen niälemisse. Munst on tuntun ain, eten ol ansainnu suurt menestyst missä asias ja kiusannun, jos kovaste ruveta kehuma. Kyl o vaikkia olla mää!
Olin kaua sitä miält, et huan ittetunto ol vaikkia ja tyly lapsuure syyt. Ja tiätyst nii onki. Olen koko aikusikän korjan omakuvatan ja onnistunu aika hyvi. Mut vaik nyy jo tiärän, mink tähren toimin jossan tilanttes niinko teen, ni ei se aut: vaikutus o ja pysy. Ja äiten kualema jälkken tein semse havainno, et en lainka tarvit hänt kertoma, mikä mun elämässän on vikan. Ossan tavattoma hyvi mollata itte ittiän ja huamat kaik huano assia ittessän. Huoh.
Kaiken tämä avautumise jälkke pääse itte asia: mun katton vuata. Olisittek uskonu? Joten nyy täl viikol saa asia alkku ja tyämiähi palkatuks, litistyn tän märäntyne kato al. Ja samas konkurssis meinan teettä puutarhas hiuka perustustöit, sil et seeki asi roikku vuarest toisse vaa sen tähre, et kuvittelin joskus viäl tulevani kuntto.
Ollek tämä jo kymmenes kert ko puhelen sama assia? Katost ja puutarhast. Ollek joku laskenu? Täsä vaihes mun ajotus on viäl kohrallas, täst ettippäi se yleensä ruppe hiljastuma. Täll kertta vois olla toisin.
8 kommenttia:
Voi, ku kuullost kovaste sellaselt tekstilt mitä määki olisisi voinu sualtaa. Ireoit olis ku piänes kyläs, mut toteutus tökkii. Haavemaailmas eletää, et "sikku" ja "jos", mut niit syit asioitte siirtämiseks löytyy ain niim paljo, et tuntuu, et kaik siv vaa kasaantuva siihe tulipalokiireellissii hommihi ja siin sit ei ireointi paljoo aut, ku o pakko tehrä se, mink pystyy, ettei tapahru katastrofii... Niinku just talon ja puutarhan suhtee. Tuttu juttu. Ja ku sitä rahnaakaa ei mistää ylemmäärii tul - ei ees sitä piänint lottovoitompoikastakkaa.
Mut silti tääl vaa toivotaa!
Se rahanpuute vissi onki suurin yksittäine syy, mikä haitta. Yksinäs toimen tuleval ei ol suuri markinaalei ja ain täyty varautu myäs huanoihi aikoihi. Joskus on tiätty niinki, et on hyvä ko ei kaikki innostuksias pääs heti toteuttama, tule pali vähemä virhei. Elämä pelotta ja vaati luja usko.
No olipa samankaltaisia ajatuksia itsestäsi, että melkein luulin, että itsestäni luen. Katto ja puutarha on myös ongelma, mutta rahan puute jarruttaa. Odottelen kai, että elämä järjestyy itsestään. Pitäisi tehdä ja toteuttaa, mutta... Parempi kuitenkin elää elämä nyt kuin sitku, yritän jankuttaa itselleni joka päivä.
Olipa hyvä että kuitenkin kirjoitin, vaikka hetken ajattelin että ongelma on vaan mulla:) Uskallusta ja aloitteellistuutta vaaditaan kun on yksin vastuussa. Nytku-elämääkin pitää näköjään harjoitella joka päivä.
Kyl oli nii upee, pitkä ja perusteelliin alustus täl jutullas, et tarttee siit antaa 10+.
Enemmänki antasin, mut ku toi kolli karheel kielellää mun käsii innostu nuoleen, ni trttee lopettaa.
Tilaa ny ne miehet töihi ja heti, ei niil koht enää oo vapaata kalenterissa!!
Hei, heti, nyt, hop, hop!!
Kiitos kannustuksest ja korkkiast arvosanast:) Ihan koht soitan muurmestaril ja kirvesmäihel. Ja sit pankki...!
Niinku ittestäni olisin lukenu! Hyvin osasit sanas tällätä!
Katosta: hanki ne korjaajat paikalle. Aloita siitä. Ja onhan se niin, jos rahaa olis tilit pullollaan, niin monet asiat tulis tehtyäkin jo ennakkoon tai ainakin aijallansa. Vaikka mitä sanottaisiin, että ihminen pärjää vähälläkin, pakkohan sen on, mutta kyllä se raha kummasti rauhoittais monia tilanteita ja ajatuksia. Ei tarvisi ku soittaa tekijöitä paikalle ja sanoa, jotta ota tosta ja tosta jne. Sanoisin, että silloin olisi elo melkoisen helppoa.
Äläkä sinä laskeskele kertoja, jolloin olet puutarhasta tai katosta puhunu. Siitä saa aina puhua, mikon just päällimmäisenä murheena tai ilona. Halivoimia täältä sinne!
Kiitos! Sul on kans ain tarjot oikkia sana paikkahas. Voimi tämä ny kysy, sekä fyysissi et henkissi. Elämä olis tylsä jos se olis liia helppo, mut liika raha tekis vissi olo rauhalisemmaks. En tiär varmaks ko en ol päässy ikä kokeilema:)
Lähetä kommentti