tiistai 15. maaliskuuta 2011

aik kulu

Kovi on keväst ilma, vaik lunt onki viäl paljo. Kuvast vast oikke huama se määrä. Koirat istu ruusupenkis latvaten tasal ja takan näky aita, mikä on yli meetri korkune. Eikä tohon paikka ol lunt kasattu, see o satan sihe ittekses.
Piänil koiril o hiano, ko he pääsevä kattelema valtakunttatas hiukan korkkemalt. Sohvi katto metä suuntta ja Lilli pitä vaari kylä suunnast.

Sohvi tais huamata, et joku filma tuva akkunklasist.

Hetken pääst oli vaihrettu paikoi, Lilli pitä komentto vareksil metäreunas ja Sohvi varmista selusta.

Vanh frou o tärkkiä. Ollek varekse liiaks äänes?

Välil sentä malteta kuunnel, et olisik komennol jotta vaikutust. Lillin profiil o kovaste uhkava, ei hän torellisuures ol noin toimeline. Enemmä laiskanpualene ja ittekses viihtyvä, niinko emäntäki.

Sohvi pualestas o niinko ketunpenikk, innostunu ja touhukas. Mahta nykki suunnitel karkumatka tost aira ylitte naapurin trekooli.

Pyhän oli niin kaunis päiv, et koira oliva ulkon mont tuntti. Mul ol lauanta opaskurssilaisten kans reissu Sarka-museol ja koira jourusiva olema koko päivä ittekses. Mul o ain hiuka huan omatunto, ko he joutuva olema sisäl mun menojeni tähre, mut koskas mul ei olis. Mun o vissi rokotettu huanol omaltunnol.

Mul men pyhäpäivä siivotes, vaik piti kirkol konserttinki menn. Näättäk ko tulin lauantan kotti, ni tuvas hais iha mahrottomaste. Märäntynelt. Hyäh.

Tyhjensi ensimmäiseks likaämpärin, ko sihe ol jääny aamuse pesuvere. Kävin viäl saunal pesemäs sen, ko muavämpär otta ittes haju vaik ei juur likane oliska. Mut ei siin ämpäris vikka ollu, hiuka tiskiverel haise mut ei kummemmal.

Roskikses ei ollu mittä, kompostämpäris aamuse kaffenporo eikä missä näkyn eres koiraoksennust (!).

Pyhäaamust haju ol viäl kamalamp. Rupesi siirtämä patakaappi pois paikaltas, ajatteli et jos sen al o kiärin jotta mikä muutta ny olomuatoas. Mut ei mittä. Pöly kyl ja roski, ko se kaapp o nii matal ete imuri suulake mahru sinn, mut ei tomu hais. Ainaka tämä ei.

Lopultas tuli siihe tulokse, et jälles o joku hiir taikk myyr heittän henkes mun tuva laattia all. Sitä o joskus ennenkin tapattun, varsinki sillo ko pruukatti pistä syksysi hiiripaari vintil. Nyy ei ol enä myrkytetty aikoihi.

Mut siin hajulähret hakiessan tulin tehneks eine nuukemma siivoukse tuvas, nii et ei se hukka menny. Hajuki o vähentyn, johtuk yäpakkasest vai olik vainaja niin piän et lakka jo haisemast. Ens viikkol voi jo viaraitakki päästä sisäl.

Mailmalt kuul ikävi asioi, mut sentä ex-miniä o Jaappanis säilyn terven ja kunnos. Ihmine o kovin piän yksikkö ko on kysymys luannomullistuksist.

Ain jotta hyväki sentä tapahtu: mun keskimmäine lapsen muutta takas kotiseurul. En orot et hän alvaris käveis äitet kattomas, mut tule ainaki likemäl. Tunnus kovaste ikävält, ko hän erellissyksyn sairast sikaflunssa yksnäs Helsinkis, eikä me tiäretty oikke appunka mennä. Vast jälkkenpäi selvis, kui vakavaste hän ol ollu kippi. Ei lapsist lakka murhettumast, vaik he ovakki jo isoi miähi.

Hyvä miäle kunniaks laitan viäl kuvan naistenpäiväruusuistan, aamuaurinkos tänäaamuste:


4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Suloisia nuo sinun koirasi ja ymmärrän hyvin, että on huono omatunto, kun koirat ovat päivän keskenään. Niinhän se taitaa olla kaikilla koiranomistajilla, olen huomannut.
Ja totta tuokin, että lapset ovat aina lapsia. Huomaan vielä, miten äitini vanhemmat kohtelevat häntä välillä kuin lasta. Ja he ovat sentään yli 60-vuotias äiti ja yli 80-vuotiaat vanhemmat.

Piu kirjoitti...

Ihan totta, lapset on aina mielessä vaikkei enää silmissä. Ja mukava niitä on useammin nähdäkin.

Unknown kirjoitti...

Onniist lapsistaa ain jonkillaist huolt ainaki. Joskus joillai murhettaki. Ei siit taijja eroo päästä ees hauas.

Piu kirjoitti...

Kyl mar hauras sentä jo helpotta. Vaik olen joskus uhannu, et jote perikunt elä kristillisest ni ruppen kummittelema.... saa nährä sit onk mahrollist.