lauantai 15. lokakuuta 2022

Murheellisia aikoja

Olen ollut suruissani viime ajat, koska jouduin tekemään raskaan päätöksen: Sohvin oli aika mennä. Sillä oli ajoittain kipuja ja myös harhoja. Eläinten päivä kului meillä hautajaistunnelmissa. Meillä oli yli 14 yhteistä hyvää vuotta enkä saattanut kiusata vanhaa ystävää pitkittämällä väistämätöntä. Sohvi oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, mutta sen kuurous hankaloitti meidän molempien elämää. Sohvilla oli selvästi myös pelkotiloja ja harhoja. Sen näkö heikkeni viime aikoina ja se jäi usein paikoilleen tähyillen ympärilleen kuin yrittäen selvittää missä oli ja mitä tapahtuu. 


Viimeisenä viikonloppuna Sohvi järjesti itsensä "putkaan". Se oli Takkupään mukana Raisiossa ja hävisi pihalta iltahämärässä. Takkupää etsi sitä muutaman tunnin pitkin kylää ja taskulampun avulla omasta metsästä. Lopulta naapuri kertoi ottaneensa Sohvin kiinni ja poliisit olivat hakeneet sen. Se oli viety eläinhoitolaan, josta se lunastettiin seuraavana aamuna. 

Vaikka Sohvin seikkailu putkareissuineen nauratti koko sukua, sai se myös ajattelemaan, miten hämmentävää kaikki sille oli ja miten paljon se pelkäsi vieraiden ihmisten käsittelyssä. Se ei ole aikaisemmin harhaillut kadoksiin vaan on aina osannut takaisin. Tällä kertaa ei ja tajusin, että nyt on aika. 

Pikku teputtaja on poissa ja koti tuntuisi tyhjltä, ellei Kerttu olisi täällä hoidossa. Kertun polvi operoitiin viime viikolla ja sen pitää olla paikoillaan jotta polvi paranee kunnolla. Niinpä Kerttu tuli mamman hoiviin kunnes lääkäri antaa luvan taas juosta ja hyppiä. Potilaasta huolehtiminen on vienyt ajatukseni muualle ja olen muutenkin jo koko mestari pitämään ajatukseni kurissa. Välillä odotan kuulevani Sohvin kuorsauksen tai mietin että sen pitää päästä ulos. Sitten taas muistan ja tulee ikävä. 



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet mielessä, toivottavasti jaksat taas pian päivitellä kuulumisiasi.

vilukissi kirjoitti...

Voi rakkaus, miten surullista. Lämmin osanottoni. Suru ja kyyneleet tulevat siitä, että on saanut rakastaa. Kuulumisiasi odottellen minäkin. Halauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Jaksatkohan vielä lukea näitä viestejä. Luulen, että meitä on monta, jotka käyvät sivullasi välillä kurkkaamassa, oletko tehnyt uuden tekstin. Samalla muistelemme vaiheitasi. Kiitos arvokkaasta mahdollisuudesta seurata vierellä monivaiheista ja rikasta elämääsi!