Luopumisen aikaa

Tässä on joutunut miettimään monia asioita uudelta kantilta. Kun joskus harmittelin tavaran määrää torpassani ja mietin, mistä luopua ja mitä pidän, en osannut kuvitella että se raskas vaihe olikin helpoimmasta päästä. 

Nyt luovun paljon määrällisesti pienemmistä, mutta merkityksellisemmistä asioista. Esimerkiksi tänään söin viimeisen jäätelöpuikkoni. Olimme iltapäivälenkillä ja Takkupää osti meille jätskit. Jatkoimme matkaa syöden samalla jäätelöitämme. Kunnes olin niin hengästynyt ja naama jäätelössä, että olisi luullut minun juosseen vastatuuleen jäätelön kanssa. En pysty enää nuolaisemaan huuliani tai suupieliä puhtaaksi. Lisäksi en pysty kävellessäni tekemään mitään muuta, hengitys ei pelaa. Eli ei enää jäätelöpuikkoja julkisella paikalla. 

Jo talvella jätin kaikki salaatit pois, en kyennyt pureskelemaan niitä riittävästi. Sitten lähti kokoliha, paitsi kana. Leikkeleet piti jättää aamuleivältä ja siirryin käyttämään juureslevitettä, joka kostutti leipää riittävästi että saatoin syödä. Se on myös kauniin väristä. Jokin viikko sitten olin tukehtua sushiin, joten se oli myös viimeinen. 

Nykyisin syön kaurapuuroa aamulla ja soseutan kaiken ruoan. Kahvia juon pienin siemauksin ja vähän kerrallaan, vaikka vedän sitäkin henkeen usean kerran viikossa. Vettä sakeutan, muuten olisin jo tukehtunut siihen. 

Kun luovun ruoasta, luovun myös muusta. Mukavista, tunnelmallisista illoista, ystävien seurasta ja kahvila- ja ravintolakäynneistä. Ei niin, että olisin koskaan ollut kovin ahkera sosiaalisissa tapahtumissa kävijä, mutta nyt ne ovat jääneet kokonaan. En tiedä, pidämmekö tänä kesänä rapukestit. En osallistu rakkaan kummityttöni häävastaanotolle, menen ainoastaan kirkkoon. Olen iloinen että pääsen edes sinne. 

Laulaminen on asia, jota kaipaan kovasti. Olen koko ikäni lauleskellut itsekseni ja jossain vaiheessa myös kuorossa. 

Olen joutunut luopumaan myös itsenäisyydestäni, sillä tarvitsen Takkupään mukaani asioille ja oikeastaan kaikkialle. Tänään pohdimme, miten saisin hälytettyä apua, jos hänelle tapahtuisi jotain. Lähetänkö tekstiviestin pojalleni tyyliin: soita tänne ambulanssi, Takkupää loukkasi itsensä. 

No, kaikkea ei voi ennakoida, elämä menee niinkuin menee. Ei voi alkaa pelätä kesken leikin. Eikä minulla ole  valittamista, pystyn edelleen liikkumaan itse, huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja viihdyn elämässäni. Joka päivä on loppuelämäni paras. 

Jotain hauskaakin huomasin tänään: saan muussata ruokani ja syödä jäätelöä vaikka kaksi kertaa päivässä. Eikä paino nouse. Lapsena en saanut koskaan muussata perunoita ja kastiketta, se oli ruoalla leikkimistä. Kun olin mummolassa sain muussata mielinmäärin, mutta kotona en. No, nyt se on sallittua taas. Ei sitä pienenä tiedä, kuinka isona on hauskaa....