keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Toistaiseksi hyvä asia

 



Kävin maanantaina hermoratatutkimuksessa. Ei kamala, mutta ei myöskään mukava kokemus. 

Ensin hoitaja tutki hermoja antamalla pieni sähköiskuja, "näpsyjä", käteen ja jalkaan. Sitten tuli lääkäri jatkamaan tutkimusta. Hän pisti tietokoneeseen kytketyn neulan lihakseen, jolloin laitteesta kuului erilaisia ääniä. Pistokohtia oli useita ja välillä piti jännittää lihasta, välillä rentouttaa. 

Tutkimus tehtiin tietysti myös kasvojen ja nielun alueelle sekä kieleen. Joissakin kohdissa tuntui kipua kun neulaa käänneltiin ja minulla onkin nyt pieni mustelma poskessa silmän alla. 

Tuloksista kuulen vasta ensi viikolla, mutta sen verran tutkimuksen suorittanut lääkäri sanoi, ettei raajoissani ole mitään suuria ongelmia. Se on helpottavaa, vaikka ei tarkoitakaan sitä, ettei niitä voisi myöhemmin tulla. 

Elämistä haittaakin enemmän yllättävät krampit, jotka ovat melko voimakkaita ja tulevat myös muihin lihaksiin, ei vain jalkoihin. Se ei haittaa kävelemistä, ainakaan vielä, mutta ratsastamaan en uskalla enää mennä. En pääse alas hevosen selästä, jos kramppi iskee. 

Jouduin luopumaan myös jumppatunneista. Tämä harmittaa erityisesti, mutta kramppaavat vatsalihakset ovat jotain sanoin kuvaamatonta. 
Krampit aiheuttavat kaikenlaista hölmöä. Saatan mm. herätä yöllä siihen, että leukalihakset kramppaavat ja alahuuli tai kieli on hampaiden välissä. Ei totisesti paranna puheeni selkeyttä... 

Alan tottua ajatukseen että tällaista elämäni nyt on, ja jokainen päivä jolloin tilani ei mene huonommaksi, on hyvä päivä. Voin yhä tehdä kaikenlaista mukavaa, joka ei vaadi puhumista. Ja syön hyvällä omallatunnolla kaikkea hyvää ja epäterveellistä, kun tiedän etten pysty sitä kovin pitkään tekemään. 

Sohvi oli vähän kipeä pari päivää, mutta voi taas hyvin. Mikäs meillä on ollessa, ei mitään hätää matalassa kaivossa. 






2 kommenttia:

Ajatuksia kalenterissa kirjoitti...

Kaunis blogi!♥

https://jasukuvaa.blogspot.com/

vilukissi kirjoitti...

Luvan kanssa syöt nyt kaikkea hyvää, mikä ei tajua edestäsi paeta. Hienoja kuvia.
Kuuntelen paraikaa uutisia ... kirkonkellot on varastettu. Kaikkea sitä tämä nykyaika saakaan aikaan.
Ei mitään hätää matalassa kaivossa ...