maanantai 9. kesäkuuta 2014

vähitellen

Pienen tervetulleen tauon jälkeen asiat liikahtavat taas eteenpäin. Parketti on valmis ja siinä saa huomenna jo kävellä (paitsi Sohvi).
Yksi kerrallaan lähtevät myös tavarat. Peilipiironki lähti ensimmäisten joukossa uuteen kotiin, tänään siirtyi keinutuoli ja salin vanha puhelin peräkärryn kyytiin. Seurakseen ne saivat isoäidin kihlarukin, jota siis ei tarvitse viedä roviolle.
Vielä olisi vaatekaappi, klahvipiironki, arkkuja, pöytiä ja tuoleja. Sohvakalusto ja pöytä, oikein sievät ja siistit.
Ja kirjakaappeja 4 kpl, lasiovilla ja ilman.
Pienemmästä sälästä ei kannata edes puhua, ja astioitakin riittää, vanhaa arabiaa ja riihimäkeä ja sorsakoskea.
Mitään en edelleenkään ole ostanut uuteen kotiin, sängyn ja vuodesohvan lisäksi. Ei tee mieli edes katsella. Näinköhän elelen tyhjässä lukaalissa loppuvuoden?

Jotta kaikki olisi täydellistä, sain pirullisen flunssan. Onneksi on myös ilonaiheita...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Piu!
Kommenttini ei varsinaisesti liity uusimpaan postaukseesi, vaan postaukseesi vuodelta 2010. Sieltä löytyi kuva ruusun kukinnosta, jonka läpi kasvaa verso. Olisin kiinnostunut kuvasta. Voitko lähettää minulle s-postia osoitteeseen anna.aho@a-lehdet.fi, niin kerron miksi kuva kiinnostaa. Kiitos! :)