pitkä sunnuntai

Tämä on vissiin koko vuaren pisin päivä. Ainaki jos ei eiläehtost muistan siirttä kelloas ja tek sen tänäaamuste. Tul koht tunti lissä päivähä.
Sen tähre olenki jo juanu kaks kertta aamukaffet tänä.
(Piän tarkennus tähä: olin siis keittän toisen kerran kaffet. Nyy se on tosa kone viäres mukis ja kerma joukos.)
Mittä muut en olekka saan viäl aikka. Elukat on pihal ja hyvä nii, ko siäl paista aurink ja pakanenki o lauhtunu. Jotta linnui o vissi liikkel kosk Sohvi räkyttä alitaukkomat.
Eilä soit semne ihmine mil ole joskus myyny katinpenika, iha niit viimässi abessialaisen penikoi. Ole näättäk joskus muinasuures kasvattan semssi.
Noh, eilä siis soit semse penika omistaja ja kerros, et hänen katillas o nyy syntympäiv. See täyt eilä 19 vuat. Täti ol tohkeissas ja syyt onki, sil et vaik abyt o pitk-ikkässi katei, ni ei niit kakskymppissi iha joka huushollis kasva.
Muistan sen pentueen viäl hyvi. Niit ol kolm, kaks kolli ja yks narttu. Se flikk men Tamperel ja poja jäivä Turkku. Toine men ystäväperhel, se frou satus soittama juur ko toine niist pojist ol syntyn ja hän varas sen koht, näkemät sitä lainka. Siit tul komias kolli ja kovaste rakas.
Tämä eiläsen tätin katt ol penikkan kova parkuma ja mää kanno sitä usse kainlosan taikk taskus. Siin se ol hilja ja tytyväine. Muuto se ol reipas, rupes kävelemänki ennenko silmä oliva auk. Se ol piänemp ja hennomp ko veljes, mut kiltt poik ja oikken kaunis.
Kaikkilai tule miäle, ko saa  tomssi soitoi.
Mää ole muuto ratkassu sen iankaikkise onkelma kellosiirron kans. Ko näyt et kukka ei oikken tiänny, mihe sitä siirretä, viäränk toisse huanesse vai ullakol vai mitä tehräis, ni rupesin oikke hunterama. Ko piräis siirttä ettipäi keväste ja taaksepäi syksyl. Ulos ei voi kello viär, taik ei siin ainaka ol mittä järkki. Niinko ei koko kello siirtelemises, jos mult kysytä.
Ni mää ratkasin sen ny nii, et naputtelin kelloil uuret naulat. Niin pitkät, et voin keväste siirttä kellot ettippäi, irti seinäst. Ja syksyl, ko tarvitte taas siirttä taakseppäi, ni tuuppan rakkinet seinäviäre. Liike ei ol suur, mahraisik senti liikku, mut tyä tule tehryks ja piänel vaival. Siin se.
Kaik muu sit hoituki ittekses, paitti puhelin. Siin o ain ollu asetuksen, et Autom. ajanmääritys. Ja ain ole joutun siirtämä kelloaikka itte. Toinen puhelin ja tiatokone ossava ite, mut tämä Autom.ajanmääritys ei oss. Eikä opi.
Mun piti tänä kävellä koiraten kans kirkonkylä äänestämä, ko en uskal autol lähti. Siit ei tul ny mittä: aamul ylösnoustes konttin ol niin kippi et juur astuma pystys. Ei se tunnu siit ny vertyvän, nii et kävelemise saa unhotta. Miätinki nyy, soittaisink taksin vai vaivaisik ystävi ja kysyis kyytti. Jos sit heilläkä o nastarenkkai autos.
Harmittavainen takaisku mut semmost se ain on. Sihe on tytymine mitä kullostenki anneta.