maanantai 12. maaliskuuta 2012

ensmäne päivä

En ymmär, kui saan aikan kuluma viis viikko. Olen nyy virallisest ollu pualtoist tuntti tyättömän, eikä mul ol mittän tekemist.
Taikk jos ollan tarkkoi, ni tekemist olis kyl, monellekki ihmisel ja monel päiväl. Mut ei mittä semmost, minkä saissin alotetuks nyy.
Heräsinki aamuste jo pual seittemält, täyres kiukus ja hikisen. Olin taas unissan touhunnu ja lopuks haukusin sujuvaste saksalaissi virkailijoi englanniks. Heräsin, ko en saanu niit ymmärtämä asia. Kätevä kyl, vois joskus ol tarppesse oikkiassaki elämäs.
Nii et päivä alko tekemisen kannalt hyvi. Mut ko olin lehre luken ja kaffe juan, ni mun kiukkun oli jo menny. Enkä muutonka ossa kiukkusen ruvet siivoma. Se näättäk olis ny tarppelisin tyä tehtäväks.
Aurinko paista akkunast, taik yrittä ainaki, ja esittele kaik pölyse pinna huushollis. Katt riakku nii et meil lentä pöly jatkuvaste. Aurinkovalo näyttä senki.
Aurinko myäs villitte ton katin. Kaik aurinkoheijastukse sen tarvittis tappa ja sen tähre se kiippe pisin seini koko aamupäivän. Vett taikk mittä kiiltävä ei voi käsitel aurinkos, se saa aikka semse rynnistykse seinält toisel ja katon kaut, et kaik pöyrät ja penkit on tyhjin.
Ko tuvas o akkun kolmel äärel, ni voit kuvitel, kui verka meil olla pual päivä...
Ulkon o liukast. Olen kylvän tuhka ja hiakka poluil, et joinki pääsen kulkema, mut aurink syä sen koht jäähä sisäl ja sit on taas liukast. Jokakeväne onkelma. Mut kyl lumi sulaki vauhril, ni et ei sunkka tätä liukast kauatt kestä.
Lauantan olin sairalas makneettikuvaukses. Muns o jotta vikka vissi, ko olissin nukkun sen kuvaukse aikan, mut ko hoitaja laitt mul kuulokkeet ja soitt rario no-va nii lujaste, et see häirit. Sen konetykityksen pualest olissin kyl torkattan mut ne mainokset ol liikka.
Se ol muuttest varjoainekuvaus. Laittiva suurel ruiskul jälles liänt suane, täl kertta jotta makneettist. Kysysi, et kosk uskallan menn kauppa ilma et kassa veräjä ruppe piippama? Mut ei sitä sit niimpali laitettu et olissin häirinny kaupas. Juara käsketti lujaste pari päivä, et se aine kumminki läksis pois mun sisuksistan.

Joskus sitä ihmettele oma luattavaisuuttas, ko ihan tyyneste anta piikittä tiäs mitä liänt suanehes vaa sen tähre, et ollan sairalas ja toisel o valkone takki. Siin kohras kyl meinasi ruvet rikerama, ko hoitaja kysys, et onk mul ollu munuaiste toimintahäiriöi. Vastasin, et viäl tähä mennes, ja miäles kävi, et nyy olis vissi aik kyssy, mitä he meinava minu truutata. Mut en sit kummiska, ko rupes selk puutuma ja olis menny vaa enemä aikka.
Jaaha, ole luvannu viärä Lillin trimmauksel pualen päivä ajois. Täsä kerkkeis vaik vähä maalama enne sitä...

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ai että mua laitto naurattaan noi kaks ekaa riviä.
...ja kissan riekkumisesta kerroit niin mainiosti et oikee vedet valuu silmistä naurunpäälle.
Makneettikuvaukses mäki kävin, tai mikä se uus kone ny olikaa. Vasta sen koneen ottamista kuvista selkis mua 40-vuotta kiusannu vaiva ja eiku kaks vuotta siitä ja eläkkeelle, vaik kuin kampesin vastaan.

Toivottavasti ny ei kummiskaa mitää vakavampaa sulla. Terkut ra rapsutukset katille!!

Sari kirjoitti...

Voimia kestämään lomautusaikaa! Kyllä se on sellaista aikaa, että vaikka hommia olisi kuinka ei mitään tahdo saada tehdyksi. Se vaan lamauttaa vaikka sen kuinka tietää, ettei se ole lopullista.

vilukissi kirjoitti...

Älä tee mitään pakolla, kiukallakaan tai ilman. Tee just sitä mitä haluat tai paremminkin jaksat. Villakoirat ei hylkää. Aurinko on petollinen olio, sen tarve on näyttää pölyiset paikat ja niitähän aina riittää. Hae kirjoja ja lue luvan kanssa. Tai maalaa.

Voimia toivottelen!