perjantai 3. kesäkuuta 2011

tutkimuksi

Olin tiistan sairalas jälles. Tutkimuksis.

Täyty sanno, et heijä lokistiikas on kovaste toivomise vara. Mun täyrys menn sin aamuste seittemäks ja olla ilma ruakka ja juamist sitä enne kuus tuntti. Iha normaal käytäntö sillon ko nukuteta. Paitti et munt ei nukutettu.

Menin ajois ja sain sairalakrekkalat ja käsketti sänkky orottama. Viäreses sänkys ol mummu orottamas leikkaukse meno. Siäl mee sit orotetti reilun kolm tuntti kahrestas, sit mummu läks, taikk oikkemi viätti ja mää jäin yksiksen.

Ehtopäiväl kahre jälist tul hoitaja hakema mun ja vei leikkaussali. Kovaste kääritti lämpöpeittohi ja pesti lonkka petarinel nii et kaik färi ei ol viäläkä lähten. Kamala tavara. Tippa laitetti suane ja sit tul lääkär.

Ensiks hän sanos et Mää puuruta vähä. Sit satus oikke aika taval. Hetken pääst rupes tuntuma silt, et joku kola luuravarren kans mun nivelessän. Ei juur sattun, mut pahukse ilkkiä tek. Ain vähä ajan pääst lääkär komens hoitajat ottama kuva...?

Pualen tuntti siin men ja lopputulemaks toretti, et nivelnestet ei saattu ulos tarppeks. Vaik harjavarrel kolisteltti sitä tulema. Huan tekniikka.

Lääkär läks ja hoitaja rupesiva munt purkama siält kääröist. Sit sanosiva, et hee on antan mul nyy semssi lääkkei, et mää en saa ajat autot ennenko seuravan päivän. Sanosin koht, et pakko mun on kotti men. Täyty men linja-autol vaa, meinas hoitur. Älä naurat, en sunkka mää autoan tän jätä, sanosi ja siit meinas tul riita. Lääkärilt vaaritti semne lausunto, et mun tarvitte ol sairalas kuutte saak.

Kolmelt olin takas huanes ja pual neljält tuatti prikalline ruakka. Perunmuussi, misä ol jauheliha joukos. Söin muutama lusikallise, ko tunnus et kahrenkymmenen tunnin paasto rupes riittämä.
Pual kuure ajois läksin kotti, vaik hoitaja hiuka koitt vänkittä vasta. Kumma kyl ni lääkkeist ol teho karonnu vaikkei niveles viäl tunto ollukka. Ja hyvä nii, sil et ehtoste ja seuravan päivän olis toivonu uut puurutust.

Mut sano mää sen, et kyl heijä pikkusen tarvittis otta huamio ulkopualinenki mailm. Vaik ihmine onki kippi, ni sil on sentä muutaki elämä ja kahreksan tuntti sairalas tyhjän panttin ja ilma ruakka on joksenkis pitk aik. Ja olis hyvä, et etukätte kerrotais, et omal autol ei passa tulla. Hee ei ol vissi huamannu, et aika moni asu iha yksnäs, niinko mää? Kuka munt olis ettitakasi kyyrinny? Kuuskymment kilomeetri sivu.

No, se men ny noin, ja on toistaseks ohi. Tuloksi kuulla reilu viikkon pääst.

Muuto olen ollu niinko ennenki. Tehti eilä Takkupään kans pätkä aita. Viiskymment meetri. Taik Takkupää tek, mää pitelin ruuvei ja vatupassi. Sit hän leikkas nurmiko ja mää tein hänel raparperipiirakka.

Naapuri pistä vissi torppas myyntti.
En tiär onk se ilone asi vai ei.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vastaavaa oon kokennu lääkäris nii tääl ku maamme pääkaupungis. Siel mua tutkittii 4 viikkoo seläst ja sevverra saivat selville, et nykylääkettiede ei pysty auttaan miteskää. Hukkaa meni elost melkei kuukaus, hemmetti.
Toivottavasti ei kivut pal sua vaivaa.

Piu kirjoitti...

Kivut on jokapäivässi, mut niihinki tottu. Jossain rajois. Enemmä mua harmitta see, et koko elämä pyäri yhre nivele ympäril, koht ei ol muit jutu-aiheitakka ko see, et onk kippi vai ei. Elämä on juur kipujen takia rajottunu nii, etei paljo muut enä olekka.

vilukissi kirjoitti...

Voi sua Piukulta...kivuistasi huolimatta sä saat tositosi paljon aikaiseksi, niinku saa partapappakin! Teistä sais moni ottaa oppia ja mallia. Ja aina välillä mä otankin!

Piu kirjoitti...

En oss sanno, tuntu etei nykysi saa enä mittän tehryks. Laiskuus vaiva enemmä ko kivut:)