torstai 29. huhtikuuta 2021

lopultakin

 

Tänään on hieno kevätpäivä. Aamulenkillä oli juuri meille sopiva ilma, aurinkoinen ja tyyni eikä kovin lämmin, ehkä neljä astetta plussaa. Kävelimme kolmisen kilometriä ja Sohvi olisi varmaan tepsuttanut vielä lisääkin, mutta mielestäni se riitti  yhdelle kerralle. Mennään päivällä uudestaan.

Päivä alkoi siis mukavasti ja parani äsken merkittävästi: sain vihdoin kirjallisen tarjouksen rivitalo-osakkeestani. Vieläpä melko edullisen. 

Kaikenlaista muutakin on tällä viikolla tapahtunut. Sain leikkausajan kesäkuun lopulle, kun kävin kontrollissa Tyksissä ja "möykky" oli kasvanut reippaasti. Se on ollut ikävä seuralainen, jonka olemassaolo tuntuu aina vain enemmän.

Eilen kävin rokotettavana. Nyt käsivarsi on vähän jäykkä ja aristaa, mutta muita seurauksia ei ole tullut. 

Mukavaa että asiat lopulta näyttävät järjestyvän. Nyt ei juuri haittaa että vietän taas vapun(kin) yksikseni. Jos iltapäivä on lämmin, pystytän maalaustelineen parvekkeelle ja viimeistelen jonkin syksyllä kesken jääneen työn. Sisällä en ole viitsinyt käyttää öljyvärejä, tärpätinhaju leviäisi rappukäytävään asti.

Vielä kun saisi gluteenittomia tippaleipiä...




Ei kommentteja: