Näinä aikoina pitää olla kiitollinen monesta asiasta, mutta kyttääminen ei tule ensimmäiseksi mieleen. Kannattaisi kyllä.
En ole juuri kiinnostunut kenenkään asioista, mutta kun elämä on käynyt niin tapahtumaköyhäksi että jopa kaltaiseni ihmisiä vieroksuva vähän kyllääntyy, alkaa seurata ikkunantakaisia asioita.
Kerrostalo on siitä mainio asuinpaikka, että aina on joku liikkeellä. Edellisessä rivitaloyhteisössä oli hiljaista tähän verrattuna.
En nyt puhu mistään heippa-lappujen liimailusta tai sen kaltaisista toisten asioihin puuttumisista, vaan ihan vaan asioiden seuraamisesta. Uutena asukkaana minulla on ollut opettelemista jotta tunnistan naapurini ja heidän menopelinsä, tapansa ja aikataulunsa. En tietenkään ole ainoa, vaan olemme koko talon asukkaat samalla asialla.
Viime viikolla oli jännittävää ihan monta päivää, kun taloon muutti uusi asukas, vieläpä juuri minun seinänaapurikseni. Piti ihan työkseen seurata kun hän toi useana iltana tavaroitaan pikkuruisella autollaan. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään muuttavan pelkän pompannapin avulla, mutta näkyi se käyvän.
Ja taas kävi samoin kuin silloin, kun minä muutin: muutama yläkerran asukas ilmestyi istuskelemaan ala-aulaan seuraamaan muuttoa. Ylhäältä ei varmaan näe kunnolla oven eteen...
Kaikki tapahtuu aivan ystävällisessä hengessä, enkä ole kuullut kenenkään puhuvan toisten asioista saati että ketään haukuttaisiin. Pihaparlamentti täälläkin on, mutta suhtautuminen kanssaihmisiin hyväksyvä.
Kaikenlainen liikehdintä pihapiirissä saa kaikkien jakamattoman huomion. Kovien pakkasten aikana monen ulkoilu jäi vähäiseksi ja elämä entistä tylsemmäksi. Silloin jopa huoltomiehen hiekoitus tuli nuukasti tarkastelluksi, puhumattakaan kun aurauskalusto siirteli yön aikana kertyneet lumet ensin parkkipaikan nurkkaan ja siitä edelleen auton lavalle.
Nyt päivät pitenevät ja ilma on lauhtunut, joten ulkoilu on taas useimpien päiväohjelmassa. Silti on hyvä, kun ikkunan takana tapahtuu jotain jota seurata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti