Vai pitäisikö sanoa työtä ja hupia.
Saimme tänään Walon kamarinkaton maalauskuntoon. Huomenna on tarkoitus maalata niin paljon kuin parissa tunnissa ehtii.
Olemme kulttuurisihteerin kanssa sopiva työpari. Teemme rauhallisesti ja huolella ja jutut vaihtelevat seuran asioista yleismaailmallisiin pohdintoihin ja mielenkiintoisiin ilmiöihin.
Välillä ollaan ihan hiljaa. Lika barn leka bäst...
Vaan eilinenkin kului työn touhussa: Takkupää piti vapaapäivän ja mehän oltiin myös ahkeria. Kaadettiin (lue: Takkupää kaatoi) muutamia kuusipuita, raahattiin oksat pellolle poltettavaksi ja rungot puuhuoneen eteen pilkottavaksi.
Yleensähän kaikki oksat menevät silppuriin ja katteeksi puutarhaan, mutta tuollainen määrä havuja olisi ollut liikaa, kun muutenkin maa on hapanta. Poltamme keväämmällä komean kokon.
Illalla vielä ennen saunan lämmitystä naputtelimme (lue: Takk..) paneelit saarekkeen somistukseksi. Maalausta vaille sekin siis.
Vaan entäs se hupi? No, olin nyt illalla oopperassa. Kuninkaallinen oopperatalo esitti Faustin ja me istuimme kirkonkylän Kinossa katsomassa. Tai esitys oli taltioitu jo hiukan aiemmin, koskapa joku oli ehtinyt tekstittääkin....
Hieno esitys, hauskakin vaikkei siitä ensimmäiseksi tulekaan hauskuus mieleen. Ja mikä parasta, ei tarvinnut taputtaa kymmentä minuuttia, sekin tuli nauhalta. Lontoolaiset olivat ystävällisesti esitaputtaneet. Ja kukittaneet esiintyjät, tietty.
Oli mukava vaihteeksi pukea mekko ylle, kammata tukka ja lähteä huveihin. Huominen menee kuitenkin taas haalarihommissa. Semmoista se raksalla työskentely tuppaa olemaan, haalareissa vaan huhkitaan.
Kuvia seuraa ennenkuin huomaattekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti