sunnuntai 8. helmikuuta 2015

uusi alku?

Olin jo heittää sikseen koko blogin. Elämä on käynyt kiireiseksi ja myös tylsäksi. Osasyynä saattaa olla talvinen pimeys ja jonkinlainen sopeutumattomuus.

Yritän nyt vielä kerran jatkaa. Kirjaan itselleni muistiin jotta näen, miten kauan sopeutuminen kestää.

Tällainen talvinen pyhäpäivä kuluu nopeasti. Nukuimme aamulla pitkään, kävimme lenkillä ja olemme sen jälkeen haahuilleet vailla agendaa. Tekemistä olisi, pyykin silitystä ja pölyjen pyyhkimistä, mutta ei nyt jaksa.
Piha ja tiet ovat peilijäässä, tuuli on onneksi jo lakannut. Huoltomies kävi hiekoittamassa pihakäytävät, sunnuntaina. Luksusta...

Eilen kävin Walon talolla maalailemassa keittiön kaappeja. Suunnittelemme avajaisia ja yritämme kovasti saada valmista aikaan. Nyt näyttää jo melko valoisalta, mutta paljon on vielä tehtävää. Seitsemän vuoden aherrus palkitaan syksyllä. Sen jälkeen talo on käytettävissä erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Sohvia en ottanut mukaan, riittää kun toinen meistä sotkee itsensä maaliin. Huomasin illalla hiuksissani sinistä maalia ja kädessäni myös, vaikka käytän maalatessa hanskoja. En uskalla ottaa riskiä että tiputan Sohvin niskaan maalia tai että se astuu lattialle tippuneeseen läiskään. En pidä pilkullisista kuoseista.

Sohvi käy kyllä kanssani töissä eikä joudu juuri koskaan jäämään yksin kotiin. Hän harrastaa kanssani myös maalausta ja grafiikkaa, vain oopperat ja konsertit eivät häntä kiinnosta.
Murheeksemme Hertta katosi kesällä emmekä ole sitä enää löytäneet.  Viime vuosi jää mieleen juuri suurten menetysten aikana. Jonain päivän varmaan huomaan saaneeni jotain hyvää tilalle, mutta se päivä antaa vielä odottaa itseään.

Kuvia on tulossa kunhan päivänvalo riittää. Sohvi käy huomenna trimmauksessa, sitten se on kuvauskelpoinen.

Sisko täyttää tänään pyöreitä vuosia. Onnea! vaikka oletkin etelän mailla.
Me lähdemme iltalenkille.


Rakkaat entisillä saunanrapuilla.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kyllä nitä eläimiä katoaa, sille ei mahda mitään, jos aikoo niitä ulkosalle laskea.

Mulla on kanssa ollu jo vuoden ollu sellanen olo, että blogin pito riittää. Kumminkin kun ihmiset kertoo sitä lukevansa, niin on tavallaan velvollisuus jatkaa.

Toivon että jaksaisit jatkaa, tekstejäsi on mukavaa lukea!!

Piu kirjoitti...

Kiitos.
Ihan kamalaa se on, mutta mitään ei mahda. Tuskin se enää tulee takaisin, vaikka en osaa lakata odottamasta. Yhden kerran aiemmin multa on kissa kadonnut, ja sitä odotin takaisin koko sen viisi vuotta, jonka siinä talossa vielä asuin.