perjantai 2. syyskuuta 2011

muuttanu

Jos olet ihmetelly, misä olen, ni voin ilmotta, et olen muuttan. Mää asun nykysi Apatias, Synkkäinveljestenkujal. Älkkän tulkko kattoma. Tän ei pääs ilman passi. Ja pois pääsystäkä ei ol tiatto.

Tarttis vissi menn lääkäri, eten aja kottimennes reka al. Olissin sen jo tehny, jote mul olis noit poikki.

Näi syväl en ol pitkä aikka ollukka, vaik näit alhoi tule säännöllisest kolutuks. Ain on ylös noustu, mut nyy tuntu viävän aikka. Ja sitä en ittellen sois. Viäläkä.

Oma painolastis on katto, mikä on viäläki pualintekone. Keskmäine ol viime viikolopu Vähäpojan kans sitä tekemäs ja he saiva toise lappen tehryks. Nyy pojil on jälles muut tekemist ja homma siirty ain vaa.

Huusholli on ko rytökärpän pesä, mut olkko. Viäl me mahruta koiraten kans joukko.



9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Just kirjottelin vastaavast aiheest, mut en julkassu. Ei itteesä hukata piä. Tarttee ainaki huomisee kestää ja taas huomisee. Päivä kerrallaa, tai tunti...no minuutti ny ainaki tai ees sekuntti kerrallaa.
Mitä sitä turhist murehtii. Oha sul jo puoliks valmis katto, kyl se toineki puoli joskus valmistuu, älä mokomaa murehi.

Sari kirjoitti...

Kyllä se ilo sieltä taas luoksesi saapuu, kunhan saat kattohommat valmiiksi. Mieheni jo totesi, että kyllä hänkin voisi tulla sinun kattosi valmiisi naputtelemaan, joten jos haluat lisäapuja, niin yritetään keksiä miten saisimme toisiimme yhteyttä. Me asummu Turussa, joten matka luoksesi ei varmasti olisi liian pitkä.

Piu kirjoitti...

Partapappa: Sanoit osuvasti, multa on kyllä nyt minä hukassa. Oon nyt semmoisessa tilassa, etten enää edes murhetu. Vaan eiköhän täältä vielä nousta.
Sari: Voi kun kauniisti ajateltu! Meille on Turusta 60 km, on se vähän pitkä matka.

vilukissi kirjoitti...

Voi sua pientä, älä hukkaa itseäs. Ota Piu Sarin ja miehensä apu vastaan, ei se 60 kilsaa paljon ole. Mäkin tulisin, jos osaisin/pystyisin tekemään jotain rakentamiseen liittyvää. Jos ei surua olisi, ei ilo ilolta tuntuisi.
Mutta nyt otat vaan päivän kerrallaan, ja nukut ja puhut murhetta pois. Isosti sua halien.

Piu kirjoitti...

Kiitos lohdutuksesta! Kattoasian ratkaisin siten, että soitin maksulliset miehet tekemään ensi viikolla. Siihen se lopahtikin, mutta riittäköön toistaiseksi. Aina on elämänlanka löytynyt, vaikkei vielä jaksa innostaa.

Olga kirjoitti...

Voi sinua!! Alas menee niin helposti ja ylös on vaikea päästä. Yritä nyt ihan pikku askelin. Nuku, mutta älä jää peiton alle. Lupaa, että saat mennä päivälevolle, mutta pane kello soimaan tunnin päähän. Älä jää yksin, onneksi sulla on noi eläinystävät ja perhe. Leivo pieni leipätaikina, jos koet sen mielekkääksi. Tuoksuttele valmistuvan leivän tuoksua ja ajattele kuinka mahtavan hieno ihminen olet kun sait tämän aikaiseksi. Siivoa yksi pöytä, iltapäivällä jaksat ehkä toisen. Laita kynttilöitä ja istu hämärässä niin sotku ei näy. Koirat vievät sun ulos, vedä syvään henkeä ja ajattele, että elät kuitenkin vaikka piruuttas.

Eikä olekkin inhottavia "käskyjä" kun ei jaksa, ei välitä :D Mutta yksi juttu tee ja se on MENE SINNE LÄÄKÄRIIN!!! Huonommaksikin asia voi mennä ja pyri siihen ettei mene. Sinua siunaten ja ajatellen.

tiuku kirjoitti...

Tämä syksyinen pimeys vie voimat toimia ja huolet nousevat vuoren korkuisiksi. Lopulta ne ratkaisut olisivat yksinkertaisia, mutta voimat puuttuvat toteuttamiseen. Minulla on oman remppani kanssa samanlainen olo. Aamuisin herää, kun huoli painaa mieltä. Uskotaan molemmat vahvasti siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Myötätunnossa mukana. Koirille rapsutuksia.

vilukissi kirjoitti...

Halauksia lähetän täältä! Täs tulee......

Piu kirjoitti...

Kiitos! Tulevat tarpeeseen. Enää ei jaksa valittaakaan, odotetaan vain parempia aikoja. Vällyt niskassa :)