tekolunt!!

Meil o maa valkone, niinko vissi jokapual muuhallaki. Mut olettak huamannu, se o semmost ameriikkalaist tekolunt? Jos tommost näytetäis telkkariohjelmas, ni mää kiljuissin, et tekolunt! Ei ol oikkia lunt nähnykkä! Hävekkä jenkit ko et tiär lumestakka mittä!
Mut eilä tapatus kaik mitä olen ameriika elokuvis haukkun: lumi ol ko styroksirakei ja kaike lisseks kuu paist ko saro lunt.
Täyty vissi usko niit ko sanova, et Suami o mailma ameriikkalaisin maa. Nyy sit jo säänki pualest.
Lunt on tullu koko päivän. Katti ei tykkä lainka, hän ravista tassujas ja loikki pitki loikki. Lumisare riahannus ko oltti ulkon ja katilt pääs oikke parku, et nyy tule lunt liiaks. Mee koiti hänt lohrutta, et kyl sihen tottu ja keväste tämse piäne kropsaukse virkistä vaa, mut hän ei antan periks ko vaares et hän päästetä tuppa. Heti. NYYY!
Sit hän kiipes kiukkuse muatosen riippumattohos ja käperrys sin lämpimä. Äske sai häne narratuks ulos jälles, vast iha ove välis hän tajus et sitä perhanan lunt tule viäläki. Mut tuuppasin armottomaste häne pihal, ko muuto hän ruppe sisäl riahuma ehtost.
Koirat ei tiätenkä ol moksiska lumest, heil o sama mitä maas on.
Olttin aamuste Walon mäel hiuka askaroittemas. Piti ol siivoustalkkot, mut ko tuli lunt, ni see homma lahos. Kaaretti sit muutam puu ja yks melkone katajapuska. Neeki pit jättä orottama paremppa ilma, et saaran korjatuks sisäl.
Nyy Takkupää on jälles lähten ja istuksin tääl itteksen. Saa nährä pääsenk täält mihenkkä äänestämä taik maanantan töihin, neiti Siäväsel o näättäk suvikummit viäl al. Ainakin täyty tarkkan miätti, misä ajele ko tiät on jo nii jäissi etei noil renkkail ol pito lainka.
Ei mul kyl mittä hättä tääl ol, ruakka piissa ja lämmint kans. Ja tekolunt.

ostoksil

Olin tänäpe hiuka shoppailemas ja see jälkke talkkois.
Ostetti Walon talol kakluuni, iso ruski uuni salihi sen puretu tiiluunin tilal. Muurmestar toi sen samantiän paikal, mut muuramine tapattu vast joskus talvel.
Ei joka päiv tul shoppailluks kaakelmuurei.
Sen jälkken kävin ostamas kaupast kaikkist äkäsimmä näköst pesuainet, mitä löysin ja menin pesemä keittiön muurinkaakelei, ko oliva palos pikittyne iha mustiks. Voi iira jeere ko se piki ol piukas! Melkken kolm tuntti pesin ja kraapesin, välil tarvitt huuhto nokist liänt pois et näki, tullek se miksikä. Ei se viäläkä valmiks tullu, mut aika paljon paremmaks.
Huame jatketa.
Toise oliva ulkon, joku niitti kulottunut heinä ja toise haravoittiva sen kokko. Runonkirjottaja roikkus tellinkeil ja pesi akkunoi. Hänt ei huima.
Talol o näi ehtost hiano tunnelma, ko aurink paista matalalt ja färjä kaiken punaseks. Ol lämmin ilma ja siäl olis voin istu viäl ulkonakki hetke aikka, ko ei ollu kastet juur lainka. Eikä itikoi.
Tulin kumminki kotti ja laitin sauna lämppemä. Jos oikke hyvi hauto ittiäs kuumas saunas, ni pysty kukatiäs huamen jatkama kaakelijynssämist.

Olen vastan viimässin kommentteihi, mut nyy o joku vika jälles, ko ne ei päivity ton kommentlaatikko. Teen sil asial joku päivä jotta...

Joo-o

Niinhän se sitten kului, kesä. Lomaillen pakolla ja ilman. Nyt on jo viikko vierähtänyt sorvin äärellä ja siihen alkaa taas tottua.


Vaikeinta on paikallaan istuminen. Vaikka kuinka olisi tehtävää, ei tahdo jaksaa istuksia koko päivää. Kotimatka autossa on jo yhtä kärsimystä.


Kudoin aamulla sukkaa autossa. Takkupää ajoi, joten ihan suurta vaaraa kutomisesta ei aiheutunut. Tosin keväällä lopetin siihen, kun aloin ihan yhtenään ajatella, miten sukankudin ja äkkijarrutus mahtavat suhtautua toisiinsa ja minuun... Mutta siis aamulla kudoin kuitenkin. Ja tulin siihen tulokseen, etten lainkaan pidä nurjista silmukoista. En ole koskaan niistä tykännyt, enkä ala tykätä nytkään. Kudon niitä silti, koska muuten neuleeni olisivat tätäkin tylsempiä, mutta en siis tykkää. Mikä on nyt tullut sanotuksi. Jos pitää perustella, niin maailmassa on muutenkin ihan tarpeeksi asioita nurin, ettei niitä tarvitse enää kutomalla kutoa. Jos niinku ymmärrätte.


Arvatkaas, mitä ostin ekasta tilistä? Juu, puutarhalapion. Tosin en kykene sillä mitään tekemään, joten se on Takkupään käytössä. Hän onkin varsin tehokas puutarhalapioitsija. Aivan tulee hyvä mieli kun vierestä katsoo. Olen jo pääsemässä yli sen tosiasian, ettei itsestäni ole enää lapioimaan kuin korkeintaan täytekakkua suuhun. Siksi puutarhaa ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että kaikkinainen lapio- ja kuokkatyöskentely minimoidaan. Kuten myös ruohonleikkuu, joka sekin käy liikaa luntioomille.


Lorvikamarikuulumisia kaikki odottavat kieli pitkällä. Ilmoitan siis, että on otettu käyttöön. Toimii juuri kuten olin suunnitellutkin, eli täydellisesti. Valmista ei vielä ole kuin sen verran, että pystyy jotain askartelemaan. Ja olenkin askaroinut: tehnyt kaksi sänkyä, keittiön astiakaapin ja kehystänyt useita tauluja. Lisäksi jotain pienempää, kuten suolasalkkarin. Parhaillaan työn alla ovat ruokasalin tuolit, joita työstän sarjana, kaikki neljä kerralla. Tulee toivoakseni samanlaiset virheet jokaiseen. Ja jotta ette lähetä heti tilauksia huushollinne mööbleeraamiseksi, saanen kertoa, että kokoa kalusteilla on 1:12. Laitettiin Neitien taloon. Laitan tänne ehkä kuvia joskus. Tai sitten en.


Mitä vielä. Kulttuuriseura on ahkeroinut kattotiilitalkoissa koko kesän. Laskin, että tarvitaan liki kolmetuhatta tiiltä, ja ennenkuin ne on harjattu, pesty ja maalattu sekä hinattu katolle, niitä on käsitelty ainakin kuusi kertaa. Tämä tarkoittaa 50 tonnin siirtelyä. Ihan totta, kolmetuhatta tiiltä nostettuna kuusi kertaa tekee yhteensä 50000 kiloa. Ilmankos mulla on kyynärpäässä niveltulehdus, joka ei parane millään. Muutkaan ei vissiin ole juur kuntosalikortteja lunastelleet.


Ja mäellä on ollut mukavaa. Lennokkaiden ajatustenvaihtojen ohessa valmistuu pinottain faluninpunaisia kattotiiliä, aurinko paistaa ja keto on täynnä kukkia. Ihmetteleekö joku, kun siihen verrattuna täällä sorvaamossa on tylsää? Jos nyt jollekin tuli ylittämätön hinku osallistua tiilienvärjäämiseen henkevässä seurassa, niin huomenillalla taas tapahtuu. Kannattaa tulla, mäellä nähdään tämän tästä julkkis-luokan henkilöitä raatamassa.


Marjoja olisi muuten saatavana itse poimien. Herukoita ja karviaisia, kohta myös luumuja ja jonkun verran näyttää tulevan myös omenoita. Jostain kumman syystä olen lisännyt marjapensaita yhä vaan, vaikken entistenkään satoa juuri korjaa. Minä kun en perusta mehuista enkä hilloista, eikä ole kellariakaan. Eli vassakuu, käykää noukkimassa talteen.

viikko paratiisissa

Kuvasta saa kalpean aavistuksen kukkivien pensaiden ihanuudesta. Niitä on useampia ja kaikki aivan ennennäkemättömän täynnä tuoksuvia kukkia.

Kuolanpionit kumartelevat silkkisiä kukintojaan.

Eilen piti perikunta pihansiivoustalkoot, ja vanha, väliaikainen sauna muuttui kasaksi erittäin naulaisia puita. Roskalava täyttyi niin, että nämä pitää siistiä polttopuiksi. Eivät mahtuneet kyytiin. Mutta tärkeintä on, että nyt kaikki romu ja roska nurkista on lavalla, ja pienen haravoinnin ja harjaamisen jälkeen piha ja puutarha on entistä viihtyisämpi. Oi onnea!

Tässä OLI kaksi pikkuista, erittäin paksukarvaista koiraa paistattelemassa päivää, mutta sitten jostain kuului räkättirastaan ääni, ja pitihän niiden lähteä virantoimitukseen... Mutta siis aivan mahdottoman sopiva paikka lepäillä räksäpäivystyksen ohessa.

Kukkaniitty on vielä näin kaunis, mutta tulee kyllä niitetyksi jo alkavan viikon kuluessa. Vanha pelto ei niin vain köyhdy niityksi, kasvu on vielä liian rehevää. Mutta ajan kanssa siitä tulee hyvä. Onneksi maa on niin hiekkapitoista, että kunhan haravoi niitetyt heinät pois lannoittamasta, niin ylimääräiset ravinteet likoavat melko tehokkaasti.

Kulunut viikko oli työntäyteinen ja muutenkin palkitseva. Lorvikamariin saatiin tapetit ja nyt siellä on jo sähkötkin, oikein sähkölämmitys ja monta pistorasiaa. Jälkikasvu kantoi sinne kangaspuut ja anopin vanhan puusohvan. Vähän vielä vaatii järjestelyä ja sitten siellä pääsee lorvimaan. Otan kuvia vähän valmiimmasta huoneesta. Jossain välissä on pidettävä tupaantuliaiset.

Vanha varasto siivottiin myös ja vaja, joten tilaa on nyt yllin kyllin. Tosin tässä vaiheessa vain kannettiin roskalavalle kaikki tarpeeton ja tilaa vievä, varsinainen siivous ja järjestely on vielä edessä sielläkin. Mutta onpahan ainakin aloitettu.

Illalla on luvassa taas museokahvilan maalausta, jospa sen saisi jo tänään maalattua valmiiksi.

Lopuksi suuri salaisuus ja ilon aihe: minusta tulee fammu lokakuussa. Tulee olemaan jännittävää tutustua uuteen perheenjäseneen. Kuvan näin jo eilen, oli mielestäni aika lailla isän näköinen.

talkoissa kuokkimassa

Tänään keitettiin Santtiolla punamultaa ja maalattiin kylätaloa. Tässä kaadetaan ruisjauhovelli kuuman veden joukkoon:


Ja sitten keitettiin pari tuntia koko ajan sekoittaen. Pääkokki oli musikaalista laatua ja varustautunut soittopelillä, joten talkoissa oli varsin viihtyisää. Reilun kahden tunnin jälkeen lisättiin punamulta, vernissa ja rautavithrilli, ja taas keitettiin. Koko ajan sekoittaen.

Reippaat maalarit sutivat seinää punaiseksi valssin tahtiin.

Eilinen päivä meni kulttuuriseuran parissa. Ensin katselmoitiin mäen kasvillisuus ja sen vaatimat toimenpiteet, illalla saatiin päätökseen yläpohjan tyhjennys ja pidettiin lettukestit sen kunniaksi. Käykää vilkaisemassa täältä.

Huomenissa on vuorossa jälleen lorvikamari.

Kipeää

Eilen piti lähtemäni kirkonkylään ruokaostoksille ja samalla kulttuuriseuran myyjäistalkoisiin, mutten kyennytkään ajamaan autoa. Kaasupolkimen painaminen sai aikaan niin kovan kivun lonkkanivelessä, etten olisi uskonut sellaisen olevan mahdollista. Kun sentään pystyn kävelemään melko pienellä kivulla ja istumaan lyhyitä aikoja.
Oli pakko soittaa etten kykene tulemaan, ja nämä kultaiset seuralaiset tulivat hakemaan. Pääsin mukaan myyjäisvalmisteluihin ja illalla tuotiin takaisin kotiportille. Ihania ihmisiä.

Valmistelut etenivät seuran tyypilliseen tapaan: kaikessa rauhassa. Joimme teetä ja pohdimme puuhailun ohessa kaikenlaisia elämänilmiöitä. Vaikka touhu olisi ulkopuolisen silmissä varmasti näyttänyt melko päämäärättömältä, saimme valmista suurinpiirtein niin paljon kuin olimme suunnitelleetkin. Ja kuten aina, meillä oli mukavaa ja kotiin lähdimme hyvällä mielellä.

Tosin huomasin aamulla, että se kaupassakäynti jäi. Kaapissa on lähinnä valo ja hyllyt. Mutta illalla on pikkujoulut ja siellä saa hyvää ruokaa. Puurolla pärjää sinne asti.

Ulkona ei päivä oikein jaksa valjeta. Vesisade on vienyt kauniit lumikoristeet, vaikka lunta on maassa vielä paikoitellen. Säätiedotus lupasi vesisadetta koko päiväksi, joten on turhaa vääntää hiuksiin kiharoita illaksi. Ne suoristuvat vähemmässäkin kosteudessa.

Olen tehnyt pientä jouluun tähtäävää raivausoperaatiota sikäli kuin luntioomet antaa myöden. Se on tavanomaisen hankalaa, kun en omista käteviä komeroita joihin lykätä tavarat piiloon. Tosin en ole koskaan ollut komeroonpiilottajatyyppiä, silloinkaan kun komeroita oli. Ja siihenhän sitten menee aikaa, kun pitää yrittää keksiä, mihin järkevään paikkaan sijoitan tämän tai tuon, vai onko se lopulta tarpeeton ja laitetaanko se siinä tapauksessa roskiin vai voisiko joku muu tarvita sitä? Kaikella lailla ihminen itseään kiusaa.

Annan konkreettisen esimerkin: vanhaa saunaa purettaessa se tyhjennettiin, ja sieltä tuotiin kaikenlaista rompetta porstuaan ensihätään. Siellä on nyt mm. neljän puolen kilon pakettia mäntysuopaa ja ainakin yhtä monta juuriharjaa. Kuka tarvitsee? Täältä voi tulla hakemaan. Juuriharjat toki voi polttaakin, mutta suopa mahtaa palaa huonosti.
Kyllä minä pesen mattoja, jos joku sitä ihmetteli. Mutta se käy nestemäisen suovan ja painepesurin avulla ja on siten tehtynä mukavaa. En ymmärrä kuka on hamstrannut palasaippuaa tuollaisen määrän?