sumussi päivi

Oli maar eilä hiano sumu! Munst tomne sakia sumu o jännä.
Maisema avartu, pehmi ja tule salaperäseks. O kutkuttavaist ko ei nää kovin kauas, ja tutukki paika ja näkymä muuttuva hiuka viaraiks. Tule tunne, et mailm loppu viirenkymmene meetrin pääs ja on tääl iha yksi.

Jote olis ollut nii helkkarin kylmä, olissin kuvannu trekoolissan. Myähemi tarvitten semssi kuvi,  mut nyy ne jäivä ottamat. Jote tul uutt sumupäivä, täyty luatta muistikuvihi vaa.

Muutonki eilä ol mukava päivä. Sain tehryks yht ja toist ko olin suunnitellukki, kahvittelin ystävän kans ja ehtost viäl orott tairepiiris yllätys: opettaja ol verostanu mun viimäsimmä grafiika laata ja see ol ilahruttava hyvä. Aihe ol kyl yksinkertane, mut olin kumminki oikken tyytyväine tulokse. Grafiikas ei koska voi oll iha varma onnistumisest enne ensmäst verost. Onneks vast siin vaihes paljastu kaik virhekki, muuto menis sisu kaula keske tyän eikä oppis mittä.

Kotti tulles vast jännittävä oliki, ko sumu ol jo nii sakkia ete autovaloist tahton olla ko haitta. Sentä ossan tulla kotti ja tiärän, kuippäi tiä misäkin kohras kaartu, mut näkemisest ei ollu pali appu. Opaskoirast olis ollu enemä hyätty ko autovaloist. Pihal oli aavemaine tunnelma, ko ulkovalo heijastus sumust ja näytt, et airan kohral nous hoppeine seinä mikä kaartus yli talon. Trekoolin pualel siin sumukuvus ol himmiä kuuvalo, ja penssat näyt kummistuksilt sen hohtes.

Tänä ol sumu pois, ja on tavaline pilvine syyspäivä. Huama et on marraskuu: kaik kellase ja punase sävy o melkke kokonas karonnu maisemast. Ainoastas juhannusruusu on säilyttän kirkkanpunassi lehrei iha versoje latvois. Ja Paimio-ruusu kukki! En ymmär mil voimal, sil et hänen vähäse jäljel oleva lehtes on kaik jo kellastun. Yks kärhöist on kans kukkimisen toimeis, saa nährä saak hän nuppus auk. Paha pelkkä eten sitä kärhöt enä ens kevän nää.
Yks ymmärtämätöine puu kasva tual puiston pualel. Mun pikkane persikkapuun on viäl ihan vihriä. Oikke sääliks käy, ko se ei lainka näyt ymmärtävä et talvi on tulos. Oma vikan, ko ostin sen vaik hyvin tiäsin etei se ol kotimaist alkuperä. Tairan suajat sen täks talveks, vaik see on kokonas vaston periaatteijan. Ole sitä miält, et kasvitten täyty tul omillas toime, talvellakki. Mut jos nyy tekis poikkeukse, yhren kerra.

Syksyst ja pimeyrest hualimat taikk sit juur sen tähre mul o kova hinku tehrä jotta koko aja. Luulin et nyy olis lukuhalui mut mitä viäl. Ole saan jo ussema keske-eräst tyät valmiks ja muutama olen tehny alust loppus saak valmiks. Jämälangoist kuron pikkusukki, vaikkei niil ol käyttäjä tiaros. Kyl ne johonki kelppa.
Tänä aloti tekemä kauluri, semsel mallil misä tarvita apupuikko. No mitä, mul o hiano pampune aputikku, hain sen framil. Sit se pahus kirpos mun hyppysistän ja yks kilaus vaa kuulus, ko se putos. Nyy se o permannoravos talles, enkä saa sitä pois. Täyty käyrä lorvikamaris vualemas uus tikku, ko en ny semse tähren lähre ajama kirkonkylä.

Huakasi tiistaehtost saunas, et Oi ko mul o nyy luamise vimma. Takkupää ol hetke aikka vai ja sanos sit, et Tulis sit vaa lunt....?

Joo-o

Niinhän se sitten kului, kesä. Lomaillen pakolla ja ilman. Nyt on jo viikko vierähtänyt sorvin äärellä ja siihen alkaa taas tottua.


Vaikeinta on paikallaan istuminen. Vaikka kuinka olisi tehtävää, ei tahdo jaksaa istuksia koko päivää. Kotimatka autossa on jo yhtä kärsimystä.


Kudoin aamulla sukkaa autossa. Takkupää ajoi, joten ihan suurta vaaraa kutomisesta ei aiheutunut. Tosin keväällä lopetin siihen, kun aloin ihan yhtenään ajatella, miten sukankudin ja äkkijarrutus mahtavat suhtautua toisiinsa ja minuun... Mutta siis aamulla kudoin kuitenkin. Ja tulin siihen tulokseen, etten lainkaan pidä nurjista silmukoista. En ole koskaan niistä tykännyt, enkä ala tykätä nytkään. Kudon niitä silti, koska muuten neuleeni olisivat tätäkin tylsempiä, mutta en siis tykkää. Mikä on nyt tullut sanotuksi. Jos pitää perustella, niin maailmassa on muutenkin ihan tarpeeksi asioita nurin, ettei niitä tarvitse enää kutomalla kutoa. Jos niinku ymmärrätte.


Arvatkaas, mitä ostin ekasta tilistä? Juu, puutarhalapion. Tosin en kykene sillä mitään tekemään, joten se on Takkupään käytössä. Hän onkin varsin tehokas puutarhalapioitsija. Aivan tulee hyvä mieli kun vierestä katsoo. Olen jo pääsemässä yli sen tosiasian, ettei itsestäni ole enää lapioimaan kuin korkeintaan täytekakkua suuhun. Siksi puutarhaa ollaan muuttamassa siihen suuntaan, että kaikkinainen lapio- ja kuokkatyöskentely minimoidaan. Kuten myös ruohonleikkuu, joka sekin käy liikaa luntioomille.


Lorvikamarikuulumisia kaikki odottavat kieli pitkällä. Ilmoitan siis, että on otettu käyttöön. Toimii juuri kuten olin suunnitellutkin, eli täydellisesti. Valmista ei vielä ole kuin sen verran, että pystyy jotain askartelemaan. Ja olenkin askaroinut: tehnyt kaksi sänkyä, keittiön astiakaapin ja kehystänyt useita tauluja. Lisäksi jotain pienempää, kuten suolasalkkarin. Parhaillaan työn alla ovat ruokasalin tuolit, joita työstän sarjana, kaikki neljä kerralla. Tulee toivoakseni samanlaiset virheet jokaiseen. Ja jotta ette lähetä heti tilauksia huushollinne mööbleeraamiseksi, saanen kertoa, että kokoa kalusteilla on 1:12. Laitettiin Neitien taloon. Laitan tänne ehkä kuvia joskus. Tai sitten en.


Mitä vielä. Kulttuuriseura on ahkeroinut kattotiilitalkoissa koko kesän. Laskin, että tarvitaan liki kolmetuhatta tiiltä, ja ennenkuin ne on harjattu, pesty ja maalattu sekä hinattu katolle, niitä on käsitelty ainakin kuusi kertaa. Tämä tarkoittaa 50 tonnin siirtelyä. Ihan totta, kolmetuhatta tiiltä nostettuna kuusi kertaa tekee yhteensä 50000 kiloa. Ilmankos mulla on kyynärpäässä niveltulehdus, joka ei parane millään. Muutkaan ei vissiin ole juur kuntosalikortteja lunastelleet.


Ja mäellä on ollut mukavaa. Lennokkaiden ajatustenvaihtojen ohessa valmistuu pinottain faluninpunaisia kattotiiliä, aurinko paistaa ja keto on täynnä kukkia. Ihmetteleekö joku, kun siihen verrattuna täällä sorvaamossa on tylsää? Jos nyt jollekin tuli ylittämätön hinku osallistua tiilienvärjäämiseen henkevässä seurassa, niin huomenillalla taas tapahtuu. Kannattaa tulla, mäellä nähdään tämän tästä julkkis-luokan henkilöitä raatamassa.


Marjoja olisi muuten saatavana itse poimien. Herukoita ja karviaisia, kohta myös luumuja ja jonkun verran näyttää tulevan myös omenoita. Jostain kumman syystä olen lisännyt marjapensaita yhä vaan, vaikken entistenkään satoa juuri korjaa. Minä kun en perusta mehuista enkä hilloista, eikä ole kellariakaan. Eli vassakuu, käykää noukkimassa talteen.