omassa kuplassa

Kaikenlaista nousee mieleen tutkimuksia odotellessa. Olen ihmetellyt, mitä oikein olen mahtanut toivoa, kun se toteutuu näin? Kokemukseni mukaan saan yleensä kaiken mitä toivon tai tarvitsen, mutta en aina ollenkaan siinä muodossa kuin olen ajatellut.

Onko tarkoitus karistaa elämästäni myös turha murehtiminen, jota olen tehnyt koko ikäni. Tämä välitila on tehnyt elämääni jonkinlaisen tyhjiön, jossa ei ole eilistä eikä huomista. Merkillisellä tavalla tärkeä on vain juuri tämä hetki.

Tämä on luonnollisesti vaikeuttanut tulevan viikonlopun valmisteluja. On ollut vaikea keskittyä ruokaostoksiin, jotka koskevat monen päivän päästä tapahtuvaa ruokailua. Niinpä tänä vuonna mennään vanhalla rutiinilla eikä panosteta yhtään enempää.

Olen kuitenkin luottavaisella mielellä ja vähän uteliaskin. Elämä on mielenkiintoista vaikkei olisikaan aina niin kivaa.

nyt ei nukuta

 Me möykyn kanssa voimme hyvin. Möykky tietysti liiankin hyvin, minulla alkaa olla vaikeuksia nukkua.

TYKSin kutsukirje tuli eilen postissa, ei siis mitään soittoa vaan kirje potilastietolomakkeineen ja labralähetteineen. 

Olimme koko päivän siskon kanssa jouluostoksilla ja olin aika väsynyt. Avattuani kirjeen tuntui, etten jaksa enää yhtään, mutta tietty oli lähdettävä Sohvin kanssa lenkille ja sen jälkeenkin vielä kauppaan hakemaan kalaa.

Ei tässä nyt enää voi mitään mahda, kaikki menee omalla painollaan. Tutkimusaika on heti ekana arkipäivänä uuden vuoden jälkeen ja potilastietolomakkeen ja -kyselyn perusteella leikkauspäiväkin tulee melko pian.

Harmittaa Sohvin takia, sille tulee olemaan kurjaa kun joutuu taas hoitoon. Se tuntuu jo aavistavan ettei kaikki ole kunnossa ja hakeutuu lähelleni aivan eri tavalla kuin ennen. Tiirailee ilmeitäni ja yrittää selvästi piristää, vaikka onkin ilmeisen hämmentynyt siitä, että maailma on käynyt niin hiljaiseksi.

Pohdin edelleen, koska kerron muille, mitä on tapahtumassa. En nyt vielä tällä viikolla enkä varmaan seuraavallakaan. Ehkä hyvä aika on sitten, kun tutkimukset on tehty ja tulokset selvillä.

Yritän keksiä jotakin tekemistä loppuyöksi. Aamulla on saatava jostain labra-aika, paikallisessa terveyskeskuksessa ei niitä ole.

luokituksia

 Tänään on mukava ulkoilupäivä. Teimme vähän pidemmän lenkin aamulla, vaikka Sohvia ei olisi niin huvittanut. Eiliseen sateeseen verrattuna oli sentään paljon siedettävämpää.

Tyksistä ei ole kuulunut mitään. Huomasin OmaKannasta, että lähetteen luokitus oli muuttunut kiireellisestä 1-7 päivää kiireelliseksi 8-21 päivää, joten saanen olla rauhassa ensi vuoteen asti.

Olisin kyllä toivonut, että asiaan olisi saatu jokin selvyys nyt heti. Minulle ei oikein sovi tällainen epätietoisuudessa odottelu, koska en kykene keskittymään muuhun kuin odottamiseen.

Vähäinen juhlamieli ja-tunnelma on mennyt. En haluaisi edes tavata ketään ennenkuin tiedän, mitä möykkyni on miehiään. Tekee vain mieli rullata itsensä peittoon ja maata sohvalla kunnes joulu on ohi.

Sohvi on tajunnut että asiat eivät ole ennallaan ja pyrkii koko ajan lähelleni. Se tarkastelee ilmeitäni hyvin tarkkaan ja asettuu nukkumaan lähituntumaan. Jos se herää liikkumiseeni, se seuraa perässäni. Aina se ei onneksi herää.

odotusta

 

 Elämäni näyttää kääntyvän jälleen uuteen suuntaan. Juuri kun ajattelin sen asettuvan tyyneen eläkesuvantoon, se heittääkin kaiken ympäri.

Pari viikkoa sitten makoilin tyytyväisenä saunan lauteilla. Jostain syystä tunnustelin vatsaani ja huomasin siellä ylimääräisen möykyn.

Viime maanantaina huomasin että möykky oli kasvanut melkoisesti parissa viikossa. Kävin eilen lääkärissä ja toden totta, möykkyni on suuri ja epäilyttävä. Lääkäri vaikutti säikähtäneemmältä kuin minä. Sanoi laittavansa kiireellisen lähetteen TYKSiin ja kehoitti keskustelemaan asiasta jonkun kanssa, koska möykky voi olla myös pahantahtoista lajia.

 

Olen nyt odotellut sairaalan yhteydenottoa ja miettinyt, kenen joulu minun nyt pitäisi pilata kertomalla möykystä.

Monenlaista pyörii mielessä eikä uni ollut yöllä aivan priimaa. 

Todennäköisesti möykky on jokin pullisteleva rakkula, mutta muut vaihtoehdot ovat ikäviä. Joka tapauksessa möykky sekoittaa elämää lähiaikoina ja laittaa aivan toisenlaiset raamit olemiselleni.

Onpahan jotain erilaista odotusta ensi viikoksi. Eikä ohjelmakaan taida olla ihan perinteinen kaikilta osin.

hymyttömän päivän varalle

 Viime päivät ovat olleet mukavia, pikkupakkasessa on hyvä kävellä pieniä lenkkejä.

Pitkiin lenkkeihin ei meistä nyt ole, välillä Sohvi kieltäytyy lähtemästä ollenkaan. Sen ruokahalu on myös aika ajoin kadoksissa. Olenkin miettinyt, mahtaako se olla dementoitumassa, kun kuulokin on jo melkein mennyt.

Tinka-koirani kuuroutui 14-vuotiaana ja dementoitui sen jälkeen nopeasti. Se unohti syödä ja juoda eikä aina tunnistanut kotiovea. Vasta kun sain sen raahattua sisälle, se tunnisti tutut hajut ja rauhoittui.

Itselläni on vaivannut  sekä polvi että lonkka, mutta olen sitkeästi käynyt sekä lenkillä että kaupassa. Ei tässä auta jäädä istuksimaan vaikka vähän kolottaa.

En ole koskaan ollut mikään päivänsäde enkä kaipaa jatkuvaa kanssakäymistä, varsinkaan vieraitten ihmisten kanssa. Lähinnä kiusaannun jos on pakko pysähtyä juttelemaan esimerkiksi toisten koiranomistajien kanssa.

Muutettuani tänne itäisempään kaupunkiin olen jostain syystä alkanut tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. Ja jutella naapureiden kanssa. Olen myös taipunut odottamaan kun Sohvi kohteliaasti seurustelee vastaantulevien mummujen kanssa, vaikken juuri osallistukaan. Jostain syystä myös Sohvi ottaa kontaktia aiempaa useammin.

Olemme siis sivistyneet tässä suhteessa. Tiedän, että vielä tulee aamuja, joina   kumpikaan meistä ei jaksa olla ystävällinen kenellekään. Toivon että nyt talletetut hymyt ja tervehdykset kattavat myös tulevat hymyvajeet. Useinhan on niin, että toisen hymyyn ja tervehdykseen on helpompi vastata, vaikka oma mieli olisikin mustana. Joskus se auttaa myös pääsemään yli synkkyydestä.

Hymy on hyvä sijoitus.

jotakin vanhaa

 Asuessani torpassa yksi suurimpia nautinnon lähteitä olivat saunaillat. Erityisesti istuminen löylyjen välissä pihasaunan ulkorappusilla, oli sää mikä tahansa.

Kuulostaa tietysti oudolta, mutta vaikka taivaalta satoi räntää, istuin ulkona ja nautin. Samoin kovalla pakkasella. Sitten palasin taas ottamaan kunnon löylyt.

Kirkonkylän rivarissa ei tähän ollut mahdollisuutta, kun terassi oli siinä kaikkien näkyvillä. Nautinto ei ollut minkäänmoinen edes kesällä.

Siksi on ollutkin yllättävää havaita, että pääsen lähes vanhaan tunnelmaan tuolla parvekkeella. En toki käy siellä nakuna patsastelemassa löylyjen välissä, mutta saunan jälkeen istun siellä mielelläni. 

Ei haittaa vaikka naapuritalo on tuossa ihan lähellä. Parvekkeella on jotenkin mukava tunnelma varsinkin nyt, kun varustin sen valoilla ja kynttilälyhdyillä. 

Istun muutenkin paljon parvekkeella iltaisin. Otan paksun villashaalin ja istun glögimukin kanssa kuuntelemassa äänikirjaa. Raikas ilma ja kynttilöiden valo tuovat hyvän mielen.

Tänään on leipomispäivä ja sitä varten pitää lähteä vielä kauppaan. Olemme tehneet tänään jo kuuden kilometrin aamulenkin, joten ihan äkkiä ei tarvitse lähteä uudelleen. Ehtii rauhassa leipoa.

laiskottaa

 Olen koko aamun vältellyt ajatusta, että pitää lähteä ulos. Ulkona sataa ja juuri nyt se tuntuu tympeältä.

Koti on melko jo hyvässä järjestyksessä ja siivottukin kertaalleen. Valohärpäkkeitä on asennettu sekä ikkunoihin että parvekkeelle. Kynttilöitä poltan joka ilta, väliin päivälläkin.

Silti tuntuu että kaamosaika lamauttaa eikä oikein pääse vauhtiin. Sekin on epäselvää mihin sitä  vauhtia tarvittaisiin, mutta jotenkin tuntuu vaan tahmealta.

Uudella paikkakunnalla ja koronan riivatessa ei oikein ole sellaisia tapahtumiakaan, joihin on tottunut.

Turha syyttää syksyn harmautta, koska pidän tästä ajasta. Turha syyttää koronaa, sillä olen mielelläni omissa oloissani.

Syyllinen löytyy korvien välistä. Tuntuu että päivä on mennyt hukkaan, ellen ole tehnyt mitään "hyödyllistä". 

Hyödyllisyyden määritelmä tietysti vaihtelee, mutta jotain pitäisi saada "aikaan". Tämä on siis edelleen vain sopeutumisvaikeuksia.

Koirat, joita on tällä hetkellä taas kaksi, onneksi sopeutuvat hyvin laiskuuteeni. Eivät nekään juuri sadeilmoja rakasta, joten riittää kun käymme pienen lenkin ja jatkamme laiskottelua.